Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 219 keittokirjaan.
Resepti Glorian ruoka & viini Kuva Sami Repo

Jos etsit juhlaruokaa, joka syntyy puolessa tunnissa, se on tässä. Rapeanahkainen kuha ja ruskistettu voi on yliveto yhdistelmä.

Kuhafilee kypsyy muutamassa minuutissa täydellisen meheväksi ja lohkeavaksi. Myös rapeaksi paistettu nahka on todellista herkkua, jota ei kannata jättää lautasen reunalle.

Ruskistettu voikastike on yksi helpoimpia kastikkeita, ja se sopii yhtä lailla kalalle, lihalle kuin kasviksillekin. Ranskalaisessa "beurre noisettessa" on voin lisäksi sitruunaa tai valkoviinietikkaa, joka antaa kastikkeelle hapokkuutta. Mausteeksi riittävät suola ja pippuri. Mutta ruskistettu voi toimii kastikkeena ihan sellaisenaankin.

Jos haluat varmistaa, että kastikkeesta tulee täyteläisen makuista ja tasaisen ruskeaa, Julia Childin keittokirjasta löytyy tähän varma vinkki: kirkasta voi ensin ja ruskista vasta sitten. Voin kirkastaminen vie vain hetken. Se tarkoittaa, että sulatat voin hitaasti, jolloin voissa oleva maitosakka painuu kattilan pohjalle ja kirkas voisula jää pinnalle. Juuri voissa oleva maitosakka saattaa tummuu herkästi, jolloin kastikkeeseen tulee helposti tummia laikkuja.

VINKKI! Tässä ohjeessa käytetään 100 g voita, josta tulee noin 3/4 dl voikastiketta. Jos haluat paistaa kalan kirkastetussa voissa, lisää voin määrää 30-40 grammalla ja ota ylimääräinen voi talteen kirkastettuasi sen. Kirkastettu voi on loistava paistorasva, sillä se käryää vähemmän. Kirkastettu voi säilyy hyvin, joten voit tehdä sitä kerralla enemmän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Rapeaksi paistettu kuha ja ruskistettu voikastike

Ainekset

600
g
suomustettuja, ruodottomia nahallisia kuhafileitä
4 1/2
dl
kylmää vettä
1/2
dl
hienoa merisuolaa
1/2
l
tuoreita kantarelleja tai herkkusieniä
1/2
dl
kokonaisia hasselpähkinöitä
LISÄKSI
10+30
g
voita sienten ja kalojen paistamiseen
BEURRE NOISETTE
100
g
(suolatonta) voita
1/2-3/4
rkl
sitruunan mehua
suolaa
rouhittua mustapippuria

Työvaiheet

  1. Sekoita kylmä vesi ja suola keskenään niin, että suola liukenee kokonaan veteen. Laita kalafileet suolaliemeen 10-15 minuutiksi. Jos käytät isoja fileitä, puolita ne sopiviksi annospaloiksi.
  2. Sillä välin kun kalat suolaantuvat, tee voikastike. Kuutoi voi pieneen, paksupohjaiseen kastikekasariin. Anna voin sulaa hitaasti miedohkolla lämmöllä. Ota kattila liedeltä. Kuori kirkaan voisulan pinnalle noussut vaahto pois. Kaada kirkas voisula varovasti pieneen astiaan. Poista kattilan pohjalle valunut maitosakka.
  3. Huuhdo ja kuivaa kattila. Laita kirkastettu voi takaisin kattilaan ja kuumenna se. Voi alkaa ruskistua melko nopeasti. Siirrä kattila pois liedeltä, kun voi on kauniin pähkinänruskeaa.
  4. Lisää ruskistettuun voihin puristettua sitruunan mehua. Maista ja lisää halutessasi hieman suolaa ja pippuria. Kaada kastike pieneen kulhoon ja laita kulho vesihauteeseen, jotta kastike pysyy lämpimänä. (Voit myös käyttää ruskistettua voita sellaisenaan kastikkeena.)
  5. Rouhi hasselpähkinät kevyesti tai puolita ne. Puhdista ja paloittele sienet. Kuumenna paistinpannu. Paahda ensin pähkinöitä kuumassa, kuivassa pannussa muutama minuutti. Siirrä pähkinät sivuun lautaselle. 
  6. Pyyhkäise pannu puhtaaksi ja lisää pannuun hieman voita (noin 10 g). Ruskista sienet voissa kevyesti, noin 5 minuuttia riittää. Mausta sienet kevyseti suolalla, halutessasi myös tuoreella tillillä. Peitä sienet foliolla, jotta ne pysyvät lämpiminä.
  7. Ota kuhafileet suolaliemestä ja huuhtele ne kylmällä vedellä. Kuivaa kalat huolellisesti talouspaperilla molemmin puolin. Kuumenna noin 30 g voita pannussa. Käytä kalojen paistamiseen mieluiten valurautapannua tai teräspannua. Voita saa olla reilusti, niin että pohja peittyy kunnolla. Lisää tarpeen mukaan voin määrää. Kun voi alkaa vaahdota, laita kalat pannuun nahkapuoli alaspäin. Älä täytä pannua liian täyteen, jotta pannu ei pääse jäähtymään. Jätä noin 1/3 pannusta tyhjäksi. Jos kalat alkavat käpristellä, paina niitä hetki kevyesti paistinlastalla, jolloin nahka osuu pohjaan tasaisesti. Ei haittaa, vaikka kala tuntuisi juuttuvan pannuun nahastaan paistamisen alkupuolella. Kun nahka paistuu rapeaksi, se irtoaa pannusta.
  8. Paista kalaa 3-5 minuuttia riippuen fileen paksuudesta. Voit lusikoida paistinpannulta voita kalojen päälle paistamisen aikana, jolloin kuuma voi maustaa ja kypsentää kalaa myös lihapuolelta. Kun kala muuttuu läpikuultamattomaksi, se on kypsää.
  9. Annostele kalat ja sienet lautasille. Lisää hieman pähkinöitä annoksen ympärille. Jos voikastike on haaleaa, kuumenna se nopeasti mutta älä enää anna kiehua. Lusikoi annoksen päälle hieman kastiketta ja laita loput tarjolle pöytään.

JUOMASUOSITUS: Tarjoa annoksen kanssa hapokasta, kuivaa valkoviiniä. Esimerkiksi ranskalainen, raikas ja mineraalinen chablis on varma valinta

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Etsitkö uutta makua graavilohelle? Katajanmarjat ja loraus giniä antavat klassiselle kalaherkulle tyylikkään säväyksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
n. 12
Valmistusaika
5 min + jääkaapissa 1–2 vrk
Vaikeustaso
Helppo

Katajanmarja-graavilohi

Ainekset

750
g
lohifileetä
1
rkl
katajanmarjoja
rkl
karkeaa merisuolaa
2
tl
sokeria
1
tl
rouhittua valkopippuria
1
rkl
giniä
½
ruukku tilliä

Työvaiheet

  1. Pyyhkäise lohifilee talouspaperilla ja laita leivinpaperin päälle.

  2. Murskaa katajanmarjat morttelissa.

  3. Sekoita suola, sokeri, katajanmarjat ja valkopippuri keskenään. Hiero seos lohen lihapuolelle. Valuta pinnalle gini. Leikkaa tillinvarret muutamaan palaan ja painele ne kalan päälle.

  4. Kääri filee leivinpaperiin ja kelmuun. Nosta paketti vuokaan. Laita päälle kevyt paino. Anna kalan maustua jääkaapissa 1–2 vuorokautta.

  5. Poista irtoavat mausteet kalan pinnalta ennen viipalointia ja tarjoamista.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Juhlavassa keitossa on kahta eri kalaa, maukas liemi ja nokare mätiä. Sitruunamajoneesi maustaa kirkasliemisen keiton vielä herkullisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6 annosta
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava kahden kalan keitto

Ainekset

Liemi
1
ison tai 3–4 pienemmän kalan perkeet
1
sipuli
15
cm
purjon vihreää osaa
½
fenkoli
nokare
voita
2
dl
valkoviiniä
l
vettä
1
tl
kokonaisia valkopippureita
tl
suolaa
Lisäksi
3
porkkanaa
5
kiinteää perunaa
½
fenkoli
15
cm
purjon vaaleaa osaa
n. 600
g
lohifileetä
1
siika- tai kuhafilee
1
prk (200 g)
kirjolohen mätiä
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
tuoretta tilliä
Sitruunamajoneesi
1
muna
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
raastettua sitruunankuorta
2
dl
rypsiöljyä
½
tl
suolaa
rouhaisu
valko- tai mustapippuria

Työvaiheet

  1. Keitä ensin liemi. Huuhdo kalanperkeet kylmällä vedellä. Pilko sipuli, purjon vihreä osa sekä fenkoli.
  2. Kuullota sipulia, purjoa ja fenkolia voissa kattilassa. Lisää kattilaan viini. Kiehauta muutama minuutti.
  3. Lisää kattilaan kalanperkeet, vesi, pippurit ja suola. Keitä lientä puoli tuntia. Kuori pinnalle muodostuva vaahto. Siivilöi liemi talteen.
  4. Kuori ja lohko porkkanat ja perunat. Viipaloi fenkoli ja purjon vaalea osa.
  5. Poista kalafileistä nahka. Paloittele fileet kuutioiksi. Valuta mäti siivilässä.
  6. Lisää kalaliemeen porkkanat, perunat, fenkoli ja purjo. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä, noin 15 minuuttia.
  7. Lisää joukkoon kalapalat. Kalat kypsyvät kuumassa liemessä viidessä minuutissa.
  8. Silppua keittoannosten päälle tilliä. Lisää lautasille lusikallinen mätiä ja sitruunamajoneesia.

Majoneesi

  1. Majoneesi onnistuu, kun kaikki ainekset ovat huoneenlämpöisiä. Laita kananmuna sauvasekoittimen korkeaan kulhoon niin, että keltuainen ei hajoa.
  2. Purista sitruunasta mehu ja raasta kuori. Lisää öljy ja mausteet kulhoon. 
  3. Surauta sauvasekoittimella majoneesiksi. 
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Arto Vuohelainen
Vartissa valmis kalahampurilainen päästää kokin mahtavan helpolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Kalapurilaiset

Ainekset

4
hampurilaissämpylää
1
pkt
järvikalapihvejä (Apetit)
1
rkl
rypsiöljyä
1
pihvitomaatti
1
avokado
salaattia tai basilikaa
4
cheddarjuustoviipaletta
Kastike
dl
turkkilaista jugurttia
½
dl
ketsuppia

Työvaiheet

  1. Paista jäiset pihvit molemmin puolin kypsiksi öljyssä pannulla miedolla lämmöllä.
  2. Siivuta tomaatti ja avokado.
  3. Paahda leivät paahtimessa. Sekoita jugurtti ja ketsuppi.
  4. Laita sämpylöiden väliin kastiketta, salaattia, cheddarsiivu, kalapihvit, tomaatit ja avokado.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström

Täyteläisen tomaattinen sydänsimpukkakeitto saa makunsa chilistä ja valkosipulista arrabbiata-pastan tapaan. Tarjoa keiton seurana hyvää leipää, jolla voit pyyhkäistä lautaselta viimeisetkin pisarat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min + simpukoiden liotus 30 min + kypsennys 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Sydänsimpukkakeitto arrabbiata

Ainekset

500
g
sydänsimpukoita
3
valkosipulinkynttä
1
tl
kuivattuja chilihiutaleita
1
rkl
tomaattipyreetä
2
rkl
oliiviöljyä
3
oreganon oksaa
3
dl
valkoviiniä
1
prk (400 g)
tomaattimurskaa
1
tl
sokeria
n.1
dl
vettä
2
dl
kuohukermaa
n. ½
tl
suolaa
LISÄKSI
4
tomaattia
2
rkl
laadukasta oliiviöljyä

Työvaiheet

  1. Huuhtele simpukat juoksevan veden alla ja anna levätä sen jälkeen kylmässä vedessä puolisen tuntia. Heitä rikkinäiset ja sulkeutumattomat simpukat pois.

  2. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kypsennä valkosipulia, chiliä ja tomaattipyreetä oliiviöljyssä kattilassa 2-3 minuuttia. Lisää oregano ja valkoviini. Kuumenna kiehuvaksi. Nostele simpukat kylmästä vedestä kattilaan, laita kansi päälle ja kypsennä täydellä teholla 2 minuuttia.

  3. Kaada simpukoiden keitinliemi siivilän läpi puhtaaseen kattilaan. Lisää joukkoon tomaatttimurska ja sokeri. Huuhtele purkki vedellä ja lisää vesi kattilaan. Kuumenna keitto kiehuvaksi ja anna sen hautua keskilämmöllä noin 10 minuuttia.

  4. Kalttaa keiton pinnalle tulevat tomaatit. Tee tomaatin pintaan kevyet ristiviillot ja kasta tomaatit yksi kerrallaan kiehuvaan veteen noin 10 sekunniksi. Kuori tomaatit ja poista siemenkota. Leikkaa tomaatin liha pieniksi kuutioiksi.

  5. Lisää kerma keittoon ja kuumenna kiehuvaksi. Siirrä kattila syrjään liedeltä ja soseuta keitto kuohkeaksi sauvasekoittimella. Maista ja lisää suolaa tarvittava määrä.

  6. Annostele keitto lautasille ja lusikoi tomaattikuutiot päälle. Viimeistele oliiviöljyllä ja tarjoa keitettyjen simpukoiden kanssa.

Vinkki Simpukoiden syöminen on hauskaa puuhaa, ja suositus onkin laittaa kaunottaret tarjolle omaan kulhoonsa kuoresta syötäväksi. Vaihtoehtoisesti simpukanlihan voi napata valmiiksi pois kuorista ja annostella keiton pinnalle yhdessä tomaattikuutioiden kanssa.