Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3398 reseptiä.
Linkitetty 55 keittokirjaan.
Ohje Riikka Kaila Kuva Tuomas Kolehmainen

Tilliliemessä marinoidut kasvikset sopivat myös muiden ruokien lisäkkeeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Kesäkeittomunakas

Ainekset

8-10
keitettyä varhasperunaa
1
sipuli
1/2
dl
tilliä hienonnettuna
6
kananmunaa
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
2
rkl
rypsiöljyä
Marinoidut kesäkasvikset
1
dl
vettä
1/2
dl
sokeria
1/2
dl
valkoviinietikkaa
3
(kesä)porkkanaa
8
retiisiä
200
g
herneitä
1/2
dl
tilliä hienonnettuna

Työvaiheet

  1. Valmista ensin marinoidut kasvikset. Kiehauta vesi, sokeri ja etikka kattilassa. Viipaloi porkkanat ja retiisit aivan ohuiksi lanteiksi. Perkaa herneet. Hienonna tilli. Sekoita kasvikset etikkaliemeen ja anna marinoitua munakkaan valmistamisen ajan.
  2. Viipaloi perunat ja kuorittu sipuli. Hienonna tilli. Sekoita munien rakenne rikki kulhossa ja lisää joukkoon tilli, suola ja mustapippuri.
  3. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  4. Paista sipulia öljyssä paistinpannussa pari minuuttia. Lisää perunat ja jatka paistamista vielä minuutti. Jaa perunat tasaisesti koko pannun alalle. Kaada munakasmassa tasaisesti perunoiden sekaan. Nosta pannu uunin keskitasolle ja kypsennä noin 10 minuuttia, kunnes munakas on hyytynyt.
  5. Levitä marinoidut kasvikset ja tilli munakkaan päälle.Vinkki Valmista munakas uuninkestävässä paistinpannussa tai uunivuoassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 308 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Japanilainen teriyakikastike ja helppo paistaminen on varma ja nopea tapa saada tofusta rapeaa ja ihan tajuttoman hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
60 min
Vaikeustaso
Helppo

Rapea teriyakitofu

Ainekset

300
g
kiinteää maustamatonta tofua
rkl
teriyaki-kastiketta
1
rkl
seesaminsiemeniä
½
dl
pankojauhoja
1
rkl
rypsiöljyä
tl
seesaminsiemenöljyä
LISÄKSI
2
rkl
raastettua piparjuurta

Työvaiheet

  1. Leikkaa tofu sentin paksuisiksi viipaleiksi, levitä viipaleet leikkuulaudalle, aseta päälle talouspaperia ja painoksi toinen leikkuulauta. Pidä painon alla 30 minuuttia.

  2. Leikkaa tofuviipaleet sentin paksuisiksi tangoiksi ja pyörittele teriyakikastikkeessa. Anna maustua 10 minuuttia. Pyörittele tofut pankojauhoissa ja seesaminsiemenissä.

  3. Kuumenna pannulla öljyt, ja paista tofutankoja keskilämmöllä välillä käännellen, kunnes tofut ovat kauniin ruskeita. Kuori ja raasta päälle piparjuurta.

Vinkki! Voit korvata tofun tempellä. Tempessä on kiinteämpi rakenne, ja sen voi valmistaa ilman painon alla pitämistäkin.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3398 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Riikka Väliahde KUVA Panu Pälviä

Arkisankari porkkana saa tässä pastassa pääosan. Itse kasvishöystö valmistuu ilman kermaa, mutta vuohenjuustonokare tuo annokseen mukavaa pehmeyttä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Porkkana-vuohenjuustopasta

Ainekset

400
g
pastaa (esim. pappardelle)
PAISTETUT KASVIKSET
5
porkkanaa (erivärisiä)
1
sipuli
3
valkosipulinkynttä
6
musta- tai lehtikaalin lehteä
2
rkl
öljyä
½
dl
balsamicoa
2
rkl
hunajaa
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
LISÄKSI
1
rs (150 g)
vuohentuorejuustoa

Työvaiheet

  1. Pese porkkanat hyvin. Kuori sipuli ja valkosipulinkynnet. Raasta porkkanat ja sipuli raastimen karkealla terällä ja valkosipuli pienellä. Revi kaalilehdistä lehtiruodit pois ja revi lehdet pienemmiksi paloiksi.

  2. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä.

  3. Kypsennä kasvikset pastan kiehuessa. Kuumenna öljy laakealla pannulla keskilämmöllä. Lisää kasvisraaste ja kuullota noin 5 minuuttia, kunnes raaste on pehmeää. Lisää kaali, balsamico, hunaja, suola ja pippuri. Sekoita. Anna porista miedolla lämmöllä, kunnes pasta on kypsää.

  4. Valuta pasta siivilässä ja kumoa se pannulle. Sekoita hyvin. Jaa pasta lautasille. Notkista vuohenjuusto haarukalla ja nostele nokareiksi pastan päälle.

ET-lehti on lisännyt 327 reseptiä.
Linkitetty 11 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström
Aurajuustolla maustettu pehmeä punajuuripata sisältää jopa kilon kasviksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
1½ t
Vaikeustaso
Helppo

Punajuuri-aurajuustopata

Ainekset

6–8 (800 g)
punajuurta
200
g:n pala
juuriselleriä
2
punasipulia
2
rkl
rypsiöljyä
5
dl
vettä
2
dl
ohrasuurimoita
2
tl
kuivattua salviaa
2
dl
kermaa
1
pkt (170 g)
sinihomejuustoa
n. ½
tl
suolaa
n. ¼
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Kuori ja viipaloi punajuuret. Kuori ja pilko juuriselleri. Kuori sipulit ja leikkaa ne renkaiksi.

  2. Kuullota sipuleita hetki öljyssä pannulla.

  3. Laita suurimot ja vesi pataan tai uunivuokaan. Lisää kerroksittain punajuuret, sellerit ja sipulit. Ripottele väleihin salviaa. Hauduta pataa kannella peitettynä 200-asteisessa uunissa 45 minuuttia.

  4. Sekoita kerma ja murennettu juusto pataan. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. Hauduta ilman kantta vielä 30 minuuttia. Tarjoa herkullinen punajuuripata pähkinäisen salaatin, juuresraasteen ja tuoreen leivän kanssa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1173 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Ohje Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Kylmäsavulohella ja raikkailla vihreillä peitelty pellillinen pannaria on vaivaton lounas isollekin juhlaporukalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
20 palaa
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Pinaattipannukakku

Ainekset

2
l
tuoretta pinaattia
½
dl
vettä
½
l
maitoa tai kauramaitoa
dl
vehnäjauhoja
3
munaa
2
rkl
piparjuuritahnaa
1
tl
suolaa
½
tl
valkopippuria rouheena
Päälle
kylmäsavulohta
rapeaa salaattia
babypinaattia
lehtipersiljaa
herneenversoja

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Levitä uunipannulle leivinpaperi.
  2. Huuhtele pinaatti. Kiehauta paistinpannulla vesi ja höyrytä pinaattia muutaman minuutin ajan. Valuta pinaatti. Saksi lehdet pienemmiksi paloiksi.
  3. Sekoita maidon joukkoon jauhot, munat, piparjuuritahna, suola ja pippuri. Lisää joukkoon pinaatti. Kaada taikina uunipannulle.
  4. Paista pannaria noin 20 minuuttia, kunnes pinta saa hieman väriä. Anna jäähtyä.
  5. Leikkaa pannari annospaloiksi. Levitä pinnalle suikaleiksi leikattua kylmäsavulohta, revittyä salaattia, pinaattia sekä yrttejä.