Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3404 reseptiä.
Linkitetty 847 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Tässä tulee pizzaresepti, jonka jälkeen et vilkuile enää muita. Vai miltä kuulostaa maistuva pohja, jota ei tarvitse lainkaan vaivata? Ja 10 minuutin tomaattikastike, joka lyö laidalta kaikki aiemmat tomaattikastikkeet?

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
3 pizzaa (ø 25 cm)
Valmistusaika
30 min + kohotus 12-24 t
Vaikeustaso
Helppo

Pizza margherita

Ainekset

Pohja
6
dl
vehnäjauhoja
1/4
tl
kuivahiivaa
1
tl
hienoa merisuolaa
3
dl
kylmää vettä
Kastike
1
prk
(400 g) laadukasta tomaattimurskaa (esim. Mutti)
2
valkosipulinkynttä
2
rkl
oliiviöljyä
1
rkl
vaaleaa balsamietikkaa
1
tl
sokeria
1/2
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
Täytteet
3
(à 125 g)
palloa mozzarella di bufala -juustoa
100
g
parmesaanijuustoa
1/2
ruukku
basilikaa
LIsäksi
vehnäjauhoja leipomiseen
oliiviöljyä

Työvaiheet

  1. Sekoita jauhot, hiiva ja suola kulhossa. Lisää kylmä vesi vähitellen esimerkiksi puuhaarukalla sekoittaen. Sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista, älä vaivaa. Taikinan kuuluu olla melko löysää. Peitä kulho keittiöliinalla ja jätä se huoneenlämpöön 12–24 tunniksi. Taikina kohoaa noin kaksinkertaiseksi.
  2. Kaada tomaattimurska pieneen kattilaan. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja lisää ne kattilaan öljyn, balsamietikan, sokerin, suolan ja mustapippurin kanssa. Keitä 10 minuuttia hiljaa poreillen. Anna kastikkeen jäähtyä.
  3. Valuta mozzarellapallot hyvin ja leikkaa ne viipaleiksi. Raasta parmesaani.
  4. Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen, jätä tyhjä uunipelti kuumenevaan uuniin. Ota kolmasosa taikinasta jauhotetuin käsin leivinpaperille. Levitä taikina ohueksi pizzapohjaksi (ø 25 cm) käsin taputellen, jauhoja apuna käyttäen.
  5. Levitä pizzapohjalle tomaattikastiketta, mozzarellaviipaleita ja parmesaaniraastetta. Ota uunissa ollut pelti ulos, vedä pizza leivinpapereineen kuumalle pellille ja siirrä pizza uuniin. Paista 10 minuuttia.
  6. Pyöräytä basilikan lehdet oliiviöljyssä ja lisää ne tulikuuman pizzan päälle. Tee loput pizzat samalla tavalla.
  7. Pirskottele valmiiden pizzojen päälle oliiviöljyä.

Kommentit (21)

Jefu25
Seuraa 
Liittynyt12.1.2015

Maailman paras!!!

Vierailija

Miksi kuivahiiva laitetaan kylmään veteen?
Eikö hiiva tulisi herättää 42 asteessa?

Alma

Kuivahiiva laitetaan kylmään veteen, koska kohotusaika on niin pitkä. Silloin ei tarvitse herättelyä, vaan hitaasti hyvä tulee.

Pette

Älyttömän hyviä!

Vierailija

Taikinasta tuli näillä mitoilla ihan kivikovaa! Olisi pitänyt tajuta asia kun ihmettelin koko alussa että miksi neste lisätään jauhoihin eikä päinvastoin.

Hanna_K
Seuraa 
Liittynyt2.2.2018

Tosi hyvä ohje! Teen nykyään pizzapohjan aina tällä reseptillä ja hyvää tulee.

Vierailija

En saanut kyllä taikinaa kohoamaan yhtään sekä tuo täyte määrä on hurja tohon ilmoitettuun pizzojen kokoon (3kpl 25cm) koska tuolla täytemäärällä täytti 4kpl 30cm pizzaa laidasta laitaan ja täytettä jäi yli.

Vierailija

Meillä kyllä onnistunut joka kerta,vaikka pohja onkin kettumainen levitettävä pellille. Täytteitäkin sopivasti kolmelle erittäin epämuodostuneelle pizzalle, ihan superhyvää!

Vierailija

Pystyykö tekemään gluteenittomana?

Vierailija

"maailman paras"  Hieman italialaisittain liioiteltuna.. kyllä löytyy parempiakin ohjeita. on se kumma jos ei viitsi taikinaa käsin koskea. ps. unohtakaa murskat ja käyttäkää purkitettuja kuorittuja kokonaisia tomaatteja. 

Vierailija

Ihan mahdottoman huono ohje. Taikinaa ei pysty ollenkaan käsittelemään ja lähinnä tuntuu että kyseessä on liima. Suosittelen käyttämään Hans Välimäen ohjetta mielummin

Vierailija

Maukas pizza tuli, jauhojen avulla pystyi käsittelemään taikinaa. Ainoa vaan, että aivan liian öljyinen pizza, kun käsketään reseptissä liottamaan basilikatkin öljyssä. Jätän sen kohdan väliin ensi kerralla.

Margariitta

Kyllä, todellakin paras pizza-ohje ikinä. Ei ollenkaan vaikeaa käsitellä taikinaa. Onnistuu gluteenittomana, olen tehnyt, tosin silloin vasta taikinan käsittely onkin vaikeaa, kärsivällisyyttä tarvitaan, mutta lopputulos oli hyvä.

Tupajumi
Seuraa 
Liittynyt6.3.2016

Tein dennis pitza-jauhoista(tipo 00) pohjan, joka lukee jauhopussin kyljessä ja Alenin muttisoosinohjeella tomattikastikkeen pizzan pohjalle ja päälle mozzarella di bufalaa, sekä tuoreen pizzan päälle rucolaa.. oli niiiin hyvää että teen tätä jatkossa aina kun pizzaa teköö mieli! Kärsivällisyyttä taikinan kohottamiseen! Mulla se oli 5h huoneenlämmössä, ja peiteltynä jääkaapissa 24h ja sen jälkeen vielä 1h huoneenlämmössä kun väsäsin muttisoosia.

Korvalaanen

En ymmärrä noita tomaattikastikkeita, kun ketsupilla saa mehevämmän.  Ja miksi mautonta, kallista Mozzarellaa?  Moni muu sopii paremmin, esim. edullinen Gouda tmv.

Näytä kaikki kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 317 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Piia Arnould

Tästä ei leivän leipominen enää helpotu. Sekoita aineet, anna kohota vuoassa ja kypsennä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2 leipää (= 20 viipaletta)
Valmistusaika
5 min + kohottaminen 1 t + kypsennys 1 1⁄2
Vaikeustaso
Helppo

Maltainen vuokaleipä

Ainekset

6
dl
appelsiinitäysmehua
50
g
hiivaa
1
dl
siirappia
tl
suolaa
2
dl
kaljamaltaita (esim. Tuoppi)
dl
siemensekoitusta (esim. pellavan-, auringonkukan- ja kurpitsansiememiä)
dl
ruishiutaleita
2
dl
ruisjauhoja
4
dl
vehnäjauhoja
3
dl
täysjyvävehnäjauhoja
VOITELU
1
rkl
vettä
1
rkl
siirappia
LISÄKSI
2
rkl
kasvimargariinia vuokiin

Työvaiheet

  1. Lämmitä appelsiinimehu kädenlämpöiseksi. Murustele hiiva joukkoon ja sekoita kunnes se on liuennut. Lisää kaikki loput leivän aineet nesteeseen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

  2. Voitele kaksi suorakaiteen muotoista leipävuokaa (vetoisuus n. 1,2–1,5 l) ja jaa taikina vuokiin. Peitä vuoat leivinpaperilla ja anna kohota noin 1 tunti.

  3. Paista leipiä uunin alatasolla 175 asteessa 1 ½ tuntia.

  4. Yhdistä vesi ja siirappi. Voitele leipiä paistamisen loppuvaiheessa noin puolella seoksesta ja tee toinen voitelukerta heti leipien uunista pois ottamisen jälkeen.

  5. Anna leipien jäähtyä hetki ennen kumoamista. Tarjoa punajuuri- tai hernehummuksen kanssa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1179 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Panu Pälviä
Virtaa ja väriä! Lohko pannulle keltaisia ja punaisia kirsikkatomaatteja. Sienten ja tomaattien hyvät maut kannattaa pyyhkäistä parempiin suihin paahtoleivällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Herkkusienipannu

Ainekset

1
rs (200 g)
tummia herkkusieniä
2
salottisipulia
1
rs (250 g)
kirsikkatomaatteja
100
g
fetaa
2
rkl
öljyä
rkl
tummaa balsamicokastiketta
1
ps (65 g)
tuoretta pinaattia
½
tl
mustapippuria myllystä
(suolaa)

Työvaiheet

  1. Puhdista ja lohko herkkusienet. Kuori ja viipaloi sipuli. Halkaise osa tomaateista. Kuutioi feta.
  2. Kuumenna öljy pannulla. Paista kuumalla pannulla sipulia ja sieniä noin 5 minuuttia. Lisää tomaatit, feta ja balsamicokastike. Jatka kypsennystä 10 minuuttia.
  3. Lisää pinaatti muutamaksi minuutiksi hautumaan. Mausta pippurilla ja maun mukaan suolalla.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3404 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Hokkaidokurpitsasta, lehtikaalista ja kypsistä linsseistä saa paahtamalla runsaan peltiruoan. Appelsiinilla maustettu raikas kaurafraiche on piste iin päälle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Paahdettu kurpitsa ja linssit

Ainekset

1
(n. 1½ kg) hokkaido- tai myskikurpitsa
1
tl
suolaa
1
tl
kanelia
1
tl
inkivääriä
¼
tl
mustapippuria
2
rkl
oliiviöljyä
LINSSIT
1
prk (230 g)
kypsiä punaisia tai vihreitä linssejä
1
rkl
oliiviöljyä
1
valkosipulinkynsi
¼
tl
mustapippuria
LISÄKSI
½
ruukku salviaa
100
g
lehtikaalia
APPELSIINIFRAICHE
½
pieni appelsiini
1
prk (200 g)
kaurafraichea
¼
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Leikkaa kurpitsa tukevalla veitsellä puoliksi ja kaavi siemenet pois. Lohko kurpitsanpuolikkaat noin 3 cm:n paksuisiksi viipaleiksi. Laita ne kulhoon. Lisää suola, kaneli, inkivääri, pippuri ja öljy. Kääntele kurpitsaviipaleet käsin mausteseoksessa ja levitä leivinpaperin päälle uunipellille. Paahda 225-asteisessa uunissa 15 minuuttia.

  2. Valuta linssit. Laita ne kulhoon. Lisää öljy ja raasta valkosipuli joukkoon. Mausta pippurilla. Leikkaa lehtikaalista kova lehtiruoti pois ja paloittele lehdet.

  3. Ota pelti pois uunista. Ripottele linssit, lehtikaalit ja salvianlehdet pellille. Paahda vielä 5–8 minuuttia.

  4. Purista appelsiinista mehu ja sekoita se kaurafraichen kanssa. Mausta kastike suolalla. Tarjoa kurpitsan kanssa.

Hyvä terveys on lisännyt 317 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Käyttövalmiit purkkipavut on kerrassaan loistava keksintö. Ne tuovat sosekeittoon rutkasti hyvää proteiinia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Parsakaali-valkopapukeitto

Ainekset

1
(400 g)
parsakaali
1
prk (280 g)
valkoisia papuja
1
l
vettä
2
kasvisliemikuutiota
1
rkl
yrttimausteseosta
SIEMEN-PERSILJAPESTO
1
dl
hienonnettua persiljaa
½
dl
auringonkukansiemeniä
3
rkl
rypsi- tai oliiviöljyä
1
rkl
sitruunanmehua
2
tl
raastettua luomusitruunan kuorta
¼
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Valmista ensin siemenpesto murskaamalla kaikki ainekset isossa huhmaressa rouheiseksi kastikkeeksi. Voit myös surauttaa seoksen sauvasekoittimella, mutta älä soseuta pestoa täysin sileäksi.

  2. Huuhtele parsakaali ja leikkaa paloiksi. Valuta ja huuhtele pavut säilöntäliemestä.

  3. Kiehauta vesi. Lisää kasvisliemikuutiot, yrttimausteseos, parsakaalit ja pavut. Keitä keskilämmöllä 10–15 minuuttia, kunnes parsakaali on pehmeää.

  4. Soseuta sileäksi sauvasekoittimella. Tarjoile keiton kanssa siemen-persiljapestoa.