Kuvat
Päivi Ristell
Arvioitavana oli 34 erilaista, vahvasti maustettua ja perinteistä glögiä.
Arvioitavana oli 34 erilaista, vahvasti maustettua ja perinteistä glögiä.

Alkoholittomuus-trendi näkyy glögeissäkin. Maistelimme tämän vuoden alkoholittomien joulujuomien valikoiman. 34 glögin joukosta löytyi 19 maistamisen arvoista juomaa.

Alkoholittomia glögejä on ollut saatavilla runsaasti ennenkin, mutta niiden valikoima on entisestään kasvanut. Erilaisten glögien saatavuus vaihtelee kuitenkin kauppaketjujen ja myymälöiden mukaan. Joissakin liikkeissä on myynnissä jopa enemmän vähäalkoholillisia kuin alkoholittomia tuotteita.

Arvion perusteella glögeissä on muutamaa erilaista tyyppiä. On laimeita mehumaisia sekä täyteläisiä ja intensiivisen makuisia glögejä. Lisäksi myynnissä on vahvasti ja yllättävästi maustettuja hapokkaita juomia, joiden maku on kaukana perinteisestä glögistä.

Raadissa ei eroteltu vaaleita ja tummia glögejä, vaan kaikki juomat maistettiin niin, että vaaleaa glögiä saattoi seurata tumma ja toisin päin. Tarkoituksena ei ollut arvioida glögityyppejä keskenään vaan löytää alkoholittomien glögien joukosta tähdet eli ne, jotka maistuisivat pikkujouluaikaan kaikkein parhaiten.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Vaaleat glögit olivat raadin mielestä vaikea laji. Glögit olivat helposti liian makeita, happoa oli liikaa tai sitten kokonaisuus jäi vetiseksi ja mauttomaksi. Keinotekoiset aromit maistuivat helposti läpi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tummissa glögeissä löytyi puolestaan helpommin erilaisia makukerroksia, mutta usein ne tuntuivat raadin mielestä olevan juomassa erillään toisistaan. Parhaissa glögeissä mausteisuus ja muut maut olivat yhdistyneet kokonaisuudeksi, joka sekä tuoksui että maistui.

Näin testi tehtiin

Arvioitavana oli 34 erilaista, pääkaupunkiseudun marketeista ja Alkoista testin tekemisen aikaan saatavilla ollutta alkoholitonta glögiä. Mukaan ei otettu vähäalkoholillisia juomia. Juomat lämmitettiin yksi kerrallaan höyryävän kuumaksi, jonka jälkeen ne arvioitiin välittömästi. Juomista tarkasteltiin ennen kaikkea tuoksua ja makua, mutta raati teki huomioita myös juomien kirkkaudesta ja väristä.

Glögit arvioi Helsingin Sanomien, Glorian ruoka & viinin ja Soppa365:n ruokatoimituksen nelihenkinen raati. Raati maistoi kaikki lämmitetyt glögit sokkona, antoi glögille tähdet yhdestä viiteen ja kirjoitti juomista sanallisen arvion. Lopuksi pisteet laskettiin yhteen. Glögit listattiin paremmuusjärjestykseen sekä pisteiden että sanallisten arvioiden perusteella. Pakkauksesta saatavilla olevat tiedot (esim. energia- ja täysmehupitoisuus) kirjattiin ylös.

Näin luet arviota

Glögit on merkitty juttuun paremmuusjärjestyksessä. Jokaisen arvion yhteydestä löydät raadin antamat tähdet:

***** Huippu, ei jätä toivomisen varaa

**** Erinomainen

*** Hyvä

** Kelvollinen

* Ei maistunut

19 glögiä sai kaksi tähteä tai tätä enemmän. 15 glögiä sai vain yhden tähden – nämä glögit on listattu jutun loppuun aakkosjärjestyksessä.

 

1. PARAS GLÖGI: Tasapainoinen ja mausteinen joulujuoma *****

Blossa luomu alkoholiton glögi 0,75 l, 4,03 e. Valmistuttaja Altia Sweden AB. 

Energiaa/100 g 297 kJ/71 kcal, hiilihydraatteja/100 g 16 g, joista sokereita 14 g

Raadin kommentit: Kiva mausteinen, perinteinen tuoksu. Neilikkainen, tumma, pitkä maku. Makukimppu avautuu heti. Perinteinen glögi. Tasapainoinen. Hyvä. Juuri sitä, mitä odottaa alkoholittomalta glögiltä.

 

2. Tuttu ja turvallinen ****

Lapin Maria Luomu Pohjantähti glögitiiviste 350 ml, 4,89 e. Valmistuttaja Lapin Maria Oy. Valmistusmaa Suomi.

Laimennussuhde 1 + 3.

Energiaa/100 ml valmista juomaa 225 kJ/54 kcal, hiilihydraatteja/100 ml valmista juomaa 12 g, joista sokereita 12 g.

Raadin kommentit: Kanelia ja mausteisuutta. Perinteinen, puhdas ja selkeä glögi. Tuttu ja turvallinen. Maku voittaa tuoksun. Sopivan tymäkkä.

 

3. Intensiivinen ja marjainen ****

Blossa Glögi mustaviinimarja-tähtianis 750 ml, 6,19 e. Valmistuttaja Altia Sweden AB.

Energiaa/100 g 264 kJ/62 kcal, hiilihydraatteja/100 g 15 g, joista sokereita 14 g.

Raadin kommentit: Tuoksuu punaviiniltä. Intensiivinen ja selkeä maku. Maistuu hieman marjahillolta ja keitetyiltä mansikoilta. Tässä on kunnolla makua!

 

4. Tanniininen yllätys ***

Hans Välimäen vuosikertaglögi 2020 Metsä 1 l, 5,99 e. Valmistaja Kaskein Marja Oy. Valmistusmaa Suomi.

Energiaa/100 g 208 kJ/50 kcal, hiilihydraatteja/100 g 11,3 g, joista sokereita 11,1 g.

Raadin kommentit: Kellarimainen tuoksu. Maku on huomattavasti tuoksua parempi. Mausteita mukavan hillitysti. Marjaisa maku. Hieman tanniininen. Ei ole kosiskeltu sokerilla.

 

5. Paras vaalea ***

Alkoholiton Pihlajanmarja vaalea glögi. Valmistuttaja Alko Oy. Valmistaja Bonne Juomat Oy. Valmistusmaa Suomi.

Täysmehupitoisuus 60 %.

Energiaa/100 g 248 kJ/58 kcal, hiilihydraatteja/100 g 14 g, joista sokereita 13,5 g.

Raadin kommentit: Paras vaalea glögi, leppoisan mausteinen. Makean sijaan raikas. Tuoksussa marsipaania, tuoksuu makeammalta kuin maistuu.

 

6. Hyvä mehuglögi ***

Vip Glögijuoma 1 l, 1,19 e. Valmistaja Refresco Finland Oy. Valmistusmaa Suomi.

Energiaa/100 g 176 kJ/42 kcal, hiilihydraatteja/100 g 10,3 g joista sokereita 9,9 g

Raadin kommentit: Ei makea, pikkuisen vetinen. Tätä jaksaa juoda ison kupillisen. Neilikka maistuu, mutta ei ärsytä. Mieto, mehumainen. Ei liian makea.

 

7. Tutut marjat ja mausteet ***

Marli perinteinen glögitiiviste 0,5 l, 4,29 e. Valmistaja Eckes-Granini Finland Oy Ab. Valmistusmaa Suomi.

Laimennussuhde 1 + 3.

Energiaa/100 ml valmista juomaa 190 kJ/45 kcal, hiilihydraatteja/100 ml valmista juomaa 11 g, joista sokereita 11 g.

Raadin kommentit: Perushyvä. Tutut marjat ja mausteet. Tuoksu vetinen ja esanssinen, mutta maku on selvästi parempi.

 

8. Vahvan kirsikkainen ***

Valio Hehku mausteinen rypälejuoma 1 l, 2,65 e. Valmistaja Valio Oy. Valmistusmaa Suomi.

Täysmehupitoisuus 50 %

Energiaa/100 g 200 kJ/56 kcal, hiilihydraatteja/100 g 14 g, joista sokereita 14 g

Raadin kommentit: Kirsikanystävän glögi. Tuoksussa esanssisuutta. Mausteita melko vähän. Rohkea omassaan. Pääosassa on kirsikan maku, muut maut jäävät sivuosaan.

 

9. Glöginkarttajan juoma ***

Marli Glögi 2020 appelsiini-karpalo-rosmariini tiiviste 0,5 l, 5,49 e. Valmistaja Eckes-Granini Finland Oy Ab. Valmistusmaa Suomi.

Laimennussuhde 1 + 3.

Energiaa/100 ml valmista juomaa 196 kJ/46 kcal, hiilihydraatteja/100 ml valmista juomaa 11,4 g, joista sokereita 11,4 g.

Raadin kommentit: Ei kovin glögimäinen glögi. Maussa tuntuu appelsiinia, laventelia, eucalyptusta, rosmariinia, pomeranssia ja inkivääriä. Jännä ja erikoinen. Sopii sille, joka ei pidä perinteisestä glögistä.

 

10. Tuhdisti omenainen ***

Makrobios Kotimainen Luomu omenaglögi inkiväärillä 500 ml, 4,79 e. Valmistuttaja Oy Makrobios Ab. Valmistusmaa Suomi.

Käyttö sellaisenaan tai oman maun mukaan laimennettuna.

Energiaa/100 g 197 kJ/47 kcal, hiilihydraatteja/100 g 11 g, joista sokereita 11 g.

Raadin kommentit: Omena tuoksuu. Samea glögi, jossa kunnolla omenan makua ja happamuutta. Happoa jopa hieman häiritsevästi. Mausteita on sopivasti, eivät jyrää omenaa alleen.

 

11. Mehumainen kuuma juoma **

Wanhan Porvoon Fabriikki Glögi 0,7 l, 4,89 e. Valmistuttaja Wanhan Porvoon Fabriikki Oy. Valmistusmaa Suomi.

Energiaa/100 g 262 kJ/63 kcal, hiilihydraatteja/100 g 15,2 g, joista sokereita 15,2 g.

Raadin kommentit: Rusehtavan punainen glögi, jossa tervan tai aniksen tuoksua. Melko mehumainen, ei huuda glögiyttään. Tuttu, hieman karvas maku. Tuoksuu mustaviinimarjalta, mutta puhdas marjan maku jää uupumaan. Kuumana mehuna aika kiva.

 

12. Marjaisa hiihtokisamehu **

Mingla Glögitiiviste kaarnikka 0,5 l, 6,89 e. Valmistuttaja Wanhan Porvoon Fabriikki Oy. Valmistusmaa Suomi.

Ei ravintosisältötietoja.

Raadin kommentit: Marjaisa hiihtokilpailujuoma. Ei kovin tyypillinen glögi. Hyvä, kuuma mehu. Melko mieto, ei jää jälkimakua. Hieman outo tuoksu.

 

13. Kanelinen ja makea **

Lapin Maria Pohjantähti luomuglögi mustikka 1 l, 2,99 e. Valmistuttaja Lapin Maria Oy. Valmistusmaa Suomi.

Täysmehupitoisuus 16 %.

Energiaa/100 g 225 kJ/54 kcal, hiilihydraatteja/100 g 12 g, joista sokereita 12 g.

Raadin kommentit: Mukava ja lempeä tuoksu. Kanelisuus tulee voimakkaasti sekä tuoksussa että maussa. Marjan maku on kuitenkin mieto ja erillään mausteista. Makea, kuin hyvin maustettu sokerivesi.

 

14. Leppoisa glögi **

Lapin Maria Revontuli vanilja-mustikkaglögi 750 ml, 4,65 e. Valmistaja Lapin Maria Oy. Valmistusmaa Suomi

Energiaa/100 g 205 kJ, hiilihydraatteja/100 g 11,5 g, joista sokereita 11,2 g.

Raadin kommentit: Perusmukava glögi. Leppoisa mutta hieman platku ja vetinen. Maistuu kanelilta.

 

15. Lasten makuun **

Hans Välimäen vuosikertaglögi 2020 Puutarha 1 l, 5,99 e. Valmistaja Kaskein Marja Oy. Valmistusmaa Suomi.

Energiaa/100 g 205 kJ/49 kcal, hiilihydraatteja/100 g 11,4 g, joista sokereita 11,4 g.

Raadin kommentit: Tuoksuu vadelmaveneiltä ja irtokarkeilta. Maku myötäilee tuoksua. Vahva vadelmainen maku. Vadelmakarkkijuoma, voisi sopia lasten makuun.

 

16. Mieto ja makea **

Valio vaalea glögi 1 l, 2,25 e. Valmistaja Valio Oy. Valmistusmaa Suomi.

Täysmehupitoisuus 23 %.

Energiaa/100 g 221 kJ/52 kcal, hiilihydraatteja/100 g 13 g, joista sokereita 12 g.

Raadin kommentit: Lähes väritön vaalea glögi, jonka tuoksussa kuivaa kanelia. Laimea maustevesi, jossa runsaasti sokeria. Kaipaisi hedelmää tai jotain muuta makupohjaa. Miedon glögin ystävälle.

 

17. Samea ja appelsiininen **

Pirkka Parhaat Vaalea luomuglögi 750 ml, 4,89 e. Valmistuttaja Kesko Oyj. Valmistaja Lapin Maria Oy. Valmistusmaa Suomi.

Energiaa/100 g 197 kJ/47 kcal, hiilihydraatteja/100 g 11 g, joista sokereita 11 g

Raadin kommentit: Samea vaalea glögi, joka tuoksuu appelsiinilta ja hieman sienimäiseltä. Maussa häivähdys appelsiniporetablettia. Maku mausteinen ja ihan miellyttävä. Erilainen glögi.

 

18. Hapokas ja sitruksinen **

Raikastamo Luomu Omena-limeglögi 1 l, 3,69 e. Valmistuttaja Raikastamo Oy. Valmistusmaa Suomi.

Täysmehupitoisuus 100 %.

Energiaa/100 g 158 kJ/38 kcal, hiilihydraatteja/100 g 9,42 g, joista sokereita 9,32 g.

Raadin kommentit: Vaalea glögi, jonka tuoksussa ja maussa tymäkkää sitrusta ja kuivia piparkakkumausteita. Haluaako juoma olla sima ennemmin kuin glögi? Hapokkuus tuntuu pistelynä suussa. Raikas kuuma mehu ja hyvää vaihtelua glögille.

 

19. Ei liian makea **

Kaskein sokeroimaton luomu juhlaglögi 0,7 l, 6,49 e. Valmistaja Kaskein Marja Oy. Valmistusmaa Suomi.

Energiaa/100 g 174 kJ/41 kcal, hiilihydraatteja/100 g 9,3 g, joista sokereita 9,3 g.

Raadin kommentit: Erittäin hapan, kuuma mehu. Maussa karpaloa ja karvautta. Vetinen. Vähäsokerinen. Sopii sellaiselle, joka ei pidä makeista glögeistä.

 

Nämä maistoimme myös: yhden tähden glögit

Loput arviossa mukana olleet glögit saivat raadilta yhden tähden. Tähän ryhmään päätyivät juomat, joissa maistui läpi keinotekoinen makeutusaine tai esanssi, sekä ne, jotka olivat vetisiä tai joiden maku tai muut ominaisuudet jättivät selvästi toivomisen varaa:

Jouluaitta glögitiiviste, Jouluaitta Perinteinen Glögi, Kaskein Juhlaglögi glögitiiviste, Kaskein Louisiana Creole Origins glögi, Kaskein Luomu tyrniglögi, Marli Premium mustikkainen glögijuoma, Marli Premium perinteinen glögijuoma, Marli Premium sokeroimaton glögijuoma, Marli Premium vaalea glögijuoma, Mingla Glögitiiviste omena-tyrni, Raikastamo Luomu Glögi, Raikastamo Luomu Lasten piparkakkuglögi, Riitan Herkku Kaarnikka glögijuoma, Valio glögi ja Valio sokeroimaton glögi.

*

Raatiin osallistuivat Linda Forss, Sanna Maskulin, Katja Nordlund ja Milja Virtanen HS:n ruokatoimituksesta. Testin organisoi ja tulokset kirjasi Emilia Kolari.

Huono lista

Miksette maistaneet Pirkka Parhaat Luomuglögiä, löytyy tummana ja vaaleana?

Sisältö jatkuu mainoksen alla