Helsinkiläinen La Maison -ravintola keittää modernia ranskalaisvaikutteista ruokaa ja tarjoaa hyvän tunnelman. Glorian Ruoka & Viinin lukijaäänestyksen voitti kuopiolainen Panza.

Vieläkö Helsinkiin mahtuu uusia ravintoloita, joiden konsepti on lähiruuassa, pientuottajissa ja menuajattelussa?

Kyllä mahtuu, sillä modernista ranskalaisvaikutteisesta keittämisestä ei edelleenkään ole ylitarjontaa.

Mari Kärkkäisen luotsaama La Maison on muutoinkin raikas ja kaivattu tuulahdus. Listalla on vain pari pääruokaa ja tusinan verran pieniä annoksia. Näistä keittiöpäällikkö David Alberti on koonnut valmiit kokonaisuudet, mutta annokset on hinnoiteltu erikseen, joten niitä voi yhdistellä vapaasti  tai syödä vaikka pelkän pääruuan.

Erityinen ilonaihe ovat yllätykselliset kasvisannokset, joissa kiteytyy kokin taito, kekseliäisyys ja raaka-aineden syvällinen ymmärrys. Annokset ovat selkeitä ja vähäeleisiä, kaukana fine diningin miniatyyripaloista ja kastiketäplistä. Kaikki muukin pelaa: viinilista, eleetön palvelu ja hyvä tunnelma.

Päivitys artikkeliin 8.10.2015 klo 15.28: La Maisonin keittiöpäällikkö vaihtui 6.10., eli lehden mentyä jo painoon. Uudeksi keittiöpäälliköksi tuli Pauli Novitsky Fish Market -ravintolasta. Uuden keittiöpäällikön mukana La Maisonin keittiöön tuli myös uusi kokki.

Kuopiolainen Panza nousi lukijoiden suosikkiravintolaksi

Glorian Ruoka & Viinin nettiäänestyksessä vuoden 2015 parhaaksi ravintolaksi nousi kuopiolainen Panza. Ääniä kertyi lähes 3000 kappaletta. Kiitos kaikille äänestäneille! Väliamerikkalaista ruokaa ja juomasekoituksia tarjoava Panza avasi ovensa Kuopion keskustassa keväällä 2013. Panzaa äänestäneet antoivat ravintolalle kiitosta rennosta meiningistä, kylmistä juomista ja kuumista ruuista.

Kymmenen suosituimman ravintolan listalle pääsi kuusi helsinkiläistä ravintolaa ja ravintolat Turusta, Seinäjoelta ja Porvoosta.

Näin lukijat äänestivät:

1. Panza, Kuopio

2. Tha Cock, Helsinki

3. Kaskis, Turku

4. Juurella, Seinäjoki

5. Muru, Helsinki

6. B-smokery, Helsinki

7. Ragu, Helsinki

8. Sicapelle, Porvoo

9. Pastor, Helsinki

10. Passio, Helsinki

Helsinki hiljenee juhannukseksi, mutta ei hätää. Näillä vinkeillä löydät maittavaa ruokaa pääkaupungin yöttömässä yössä. 

Kiinnostaako perinteinen juhannusmeininki kokkoineen ja merimaisemineen? Suuntaa Pihlajasaareen tai Uunisaareen. Molemmissa saarissa on nimittäin myös ravintola. Juhannuksena niissä nautitaan muun muassa savustettuja herkkuja: esimerkiksi kampelaa ja viljaporsasta. Kaivopuiston Café Ursula on avoinna juhannuksen. Senkin edustalla poltetaan kokkoa ja soitetaan haitaria. Kahvila tarjoaa myös à la carte -annoksia, ja pitää ovensa auki juhannusaaton kunniaksi perjantaina keskiyön yli.

Sekä Hernesaaren rannassa että Lonnan saarella on erityisiä juhannustapahtumia, joissa on tunnettuja artisteja, mutta myös ruokaa. Tapahtumiin täytyy kuitenkin ostaa liput erikseen.


Allas Sea Pool, kuva Eetu Ahanen

Jos haluat sekä saunaan että syömään, vaihtoehtoina ovat Löyly ja Allas. Löylyn kesämenun suosituin annos on nyhtökaurahampurilainen. Altaalla taas on avoimet ovet juhannusaattona, eli saunaan pääsee ilmaiseksi klo 14-17. Pihalla on tarjolla juhannusmakkaraa, ravintolan puolella muun muassa silakkatempuraa ja sipulipihviä.


Kuva: Ravintola Sunn

Keskikaupungilla monet ravintolat sulkevat ovensa. Kebab-pizzerioiden ja kiinalaisten ravintoloiden lisäksi on kuitenkin joitakin poikkeuksia. Bystro tarjoaa modernia slaavilaista sapuskaa ja Bröd urbaania bistromeininkiä. Skandinaavista ruokaakin löytyy, sillä Senaatintorin nurkalla sijaitseva Sunn ei lomaile. Ja jos italialaisten makujen himo yllättää, Bulevardilla sijaitseva Toscanini on auki. 

Parempaa pizzaa saa juhannusviikonloppuna useammasta paikasta, mutta aukioloaikojen kanssa kannattaa olla tarkka. Yrjönkadulla sijaitseva Pjazza on auki vain lauantaina, ja Kalevankadun Puttes Pizza & Bar taas vain sunnuntaina. Skiffer palvelee Liuskaluodon saaressa läpi juhannuksen. 

Modernia pohjoisafrikkalaista taas tarjoaa Kallion Sandro, joka on auki koko juhannuksen (Eiran Sandro sen sijaan on suljettu).

Kampin kauppakeskuksen ravintolat ovat suurimmaksi osaksi kiinni. Auki ovat kuitenkin italialaistrattoria Bastardo ja tapasbaari Bar Cón.


Kuva: Gula Villan

Hyvän ruuan perässä kannattaa tietysti suunnata hieman kauemmaskin. Gula Villan on 1800-1900 luvun vaihteessa rakennettu huvila Espoon Isossa-Vasikkasaaressa. Nykyään paikalla on muun muassa kesäravintola, jossa voi juhannuksena nauttia niin etanoita kuin lohikeittoa merellisissä maisemissa. Myös Nokkalan majakassa Espoossa voi syödä merta ihastellen. 

Nuuksion luontokeskus Haltian ravintola taas tarjoaa kotimaisista raaka-aineista valmistettuja juhannusherkkuja viikonlopun yli. Luvassa on myös elävää musiikkia.

Päivä Tallinnassa hujahtaa nyt vaikka thairuokaa kokkaillen.

Kaukoidän maut tulevat Tallinnaan. Uudistuvan ruokakaupungin kiinnostavin kortteli on Rotermann, josta löytyy mm. taiwanilainen teehuone Tea Wan ja japanilaisia ja thaimaalaisia annoksia tarjoava Taste of Asia.

– Japanilaisia ravintoloita on noussut kaupunkiin eniten viime vuosina. Samalla on huomattu, että matkailijoita kiinnostaa myös muu aasialainen ruoka, sanoo Mall Oja Tallinnan kaupungin matkailusta.

Tallink Silja tarttui nousevaan trendiin perustamalla kaupunkiin oman ensimmäisen kivijalkaravintolansa, thaimaalaista ruokaa tarjoavan NOK NOKin. Nimi tarkoittaa thai-kielellä lintuja. Vanhankaupungin kulmalla sijaitsevan ravintolan tunnistaa kahdesta julkisivua vartioivasta pöllöstä. 

Sokkeloiseen vanhaan rakennukseen perustetussa ravintolassa on pieniä ruokasaleja, joita on mahdollista yhdistää ja erotella verhoilla seurueiden koon mukaan. Ruokasaleista houkuttavin on nojatuolimaisin mattoistuimin sisustettu Kantok-huone.

NOK NOKissa toimii ravintolan ja drinkkibaarin ohella kokkikoulu, josta voi varata seurueelle neljän tunnin kokkikurssin. Kurssin sisältö on rakentumassa, mutta tarkoituksena on, että keittiömestarin opastuksella valmistetaan neljä ruokalajia, alkuruoasta jälkiruokaan. Ohjelma sopii sellaiselle, joka kaipaa toiminnallisuutta tai yhteisöllistä ohjelmaa Tallinnan-matkalleen.

– Kurssilla opetellaan tekemään tavallisia ruokia, joita ihmiset tekevät Thaimaassa kotona tai joita syödään kaduilla, kertoo pääkeittiömestari Pensiri Pattanaechaeng (kuvassa).

Pensirin opastuksella koekokkauksessa valmistui Pad kra-pow gai, eli jauhettua kanankoipea valkosipulin, chilin ja osterikastikkeen kanssa. Opetuskeittiössä tehtäväksi jäi esivalmisteltujen ainesten kypsentäminen. Monivaiheisemmat, autenttisen tuliset ruokalajit, kuten Laab pla -kalasalaatti ja Tod man goong -rapukakut saatiin tällä kertaa nauttia pöytiin tarjoiltuna.

NOK NOK, Vana-Posti 7. noknok.ee

Taste of Asia, Rotermanni 2. toa.ee

Tea Wan, Rotermanni 2.

Tällä hetkellä kutkuttavimpia ravintolakokemuksia ovat ravintolat, joita ei edes varsinaisesti ole.

Ravintolan ilmassa oli erikoista urheilujuhlan tuntua. Henkilökunta ja asiakkaat tiesivät: tämän voisi kokea vain täällä, vain tänään.

Oikeastaan Hävikkiravintola Nolla ei olut ensimmäisenä viikonloppunaan edes ravintola, vaan toimistotilaan Helsingin Kalliossa pystytetty pop up -tapahtuma. Kokit Carlos Henriques (Chez Dominique, Olo, Holiday), Luka Balac (A21, Emo, Hoshito, Kuurna, Olo) ja Albert Franch Sunyer (Chez Dominique, Olo, Grön) valmistelivat ateriat isolla pöydällä ”ravintolasalissa” – ja grillissä Kolmannen linjan jalkakäytävällä.

Entä ruoka? Viiden ruokalajin (55 €) kokonaisuuden kohokohta koitti, kun kadulla grillatut kokonaiset kalat kannettiin pöytiin. Grillissä nahkansa mustannut siika toi mieleen lapsuuden kesäherkun, sedän mutkattomasti valmistetun kalansaaliin. Elävän liekin jättämää makua ei voita mikään!


Konstikkaampaakin ruokaa oli tarjolla, kuten kananrasvanäkkäri, jonka päälle oli kasattu tekstuureilla leikittelevä kasa selleriä ja bottargaa (kuivattua mätiä). Ja miltä kuulostavat alkoholittomaan juomapakettiin kuuluneet kahvi-punajuurimehu ja palsternakka-matsutakejuoma? Niiden kekseliäisyyttä hehkutettiin, tosin osalle juojista ne saivat aikaan irvistyksen.

Ravintolalleen pysyvää tilaa etsivä kolmikko teki ensimmäisessä ponnistuksessaan syvän vaikutuksen erityisesti jälkiruuallaan. Oluen mäskistä (jätettä) valmistettu jäätelö kokoon keitetyn punajuurimehun ja marengin kanssa palautti uskon jälkiruokiin. Ei liian makea eikä liian raskasta vaan täydellinen esimerkki raikkaasta suunnasta, johon jälkiruokien toivoisi kulkevan.

Ja ajatella, että tämä pop up –elämys ja kulinaristinen juhla-ateria olivat myös ympäristöteko. Nollan filosofia on zero waste – ei hävikkiä.

Ruokailun jälkeen oli vaikea tietää, kuka hymyili leveimmin: Serbiasta lähtöisin oleva Luka, Portugalista tänne kotiutunut Albert vai katalonialainen Carlos?

Vai ehkä sittenkin asiakas?

Nolla – hävikitön ravintola järjestää seuraavan pop up –tapahtuman 14.-15.4. ravintola Holildayn tiloissa Helsingissä.

Savuisesta grillistä makua imenyt portobellosieni toimii burgerin pihvinä järjettömän hyvin. Sen ansiosta ravintola Storyn portobelloburgeri saattaa olla maailman, no, ainakin Helsingin paras vegehampurilainen.

2956928