Kehuja kerännyt thairavintola tarjoaa mieleenpainuvaa ruokaa ja hektisen elämyksen.

Ison Roobertinkadun ravintolatarjonta uudistuu taas. Tuore lisä on lokakuussa avannut Zaap Isan Thai Street Food. Se tarjoaa kaakkoisthaimaalaista katuruokaa, vaikka Isan viittaa koilliseen Thaimaahan. Aiemmin samassa osoitteessa on toiminut muun muassa marokkolainen Casserole sekä viimeisimpänä tacoravintola Lopez y Lopez.

Zaapin sivuilla lupaillaan viikonloppuisin livemusiikkia, jonka vuoksi valitsemme testipäiväksi lauantai-illan. Kuuden maissa illalla paikka on jo täynnä, minkä vuoksi osa joutuu kääntymään ovella tai tilaamaan ruokaa mukaan. Saamme viimeiset paikat tiskiltä. Harmiksemme bändiä ei tänään ole. Menoa kuitenkin riittää: paikka vaikuttaa olevan suosittu, ja sitä on aina mukava todistaa.

Isossa ravintolassa on vain kaksi tarjoilijaa. Se on selvästikin liian vähän, sillä he eivät ehdi toivottaa asiakkaita edes tervetulleiksi. Kiireen vuoksi saamme itse kirjoittaa tilauksemme tarjoilijalle. Keittiössä ollaan keskittyneitä. Meininki on kaasuhellasta leijailevien huumaavien tuoksujen ja hektisen tempon ansiosta kuin katukeittiössä. Aivan kuten ravintola jo nimessään lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viikonloppuisin Zaapissa on esiintynyt myös bändejä.

Lista on niin pitkä, että luovutamme jo alkuun. Pyydämme suosituksia. Meitä neuvotaan ottamaan jokin tarjousviikon annoksista, mutta valitsemme silti ruokamme pysyvältä listalta. Alkuruuista tilaamme suositellut kevät- ja riisipaperirullat. Lisäksi otamme Thaimaan tartarin larb khoy dibin sekä keltaisen curryn, gaeng karin ja juomaksi vitaalin näköiset jäähilejuomat. Limetin ja litsin makuisissa juomissa on rutkasti emoaineidensa makua. Tiskiltä näemme, että blenderiin lisätään sekä tuoretta hedelmää että makusiirappia. Toimii! Tämä pidetään kesällä mielessä.

Thaimaalaisen tartarin larb khoy dipin tulisuus täräyttää, mutta kohta sitä haluaa lisää.

Ruokia saamme odottaa tunnin verran. Alkupalat ja pääruuat tuodaan pahoittelujen siivittäminä yhtä aikaa pöytään. Lienee tarjousviikkojen syytä. Rullat ovat tavanomaiset ja yllätyksettömät hoisin- ja hapanimeläkastiketta myöten. Tartar on kolmen chilin annos, curryn potku on merkitty yhden chilin vahvuudeksi. Hienonnettu naudanliha on pyöritelty korianterin ja tuoreen sipulin kanssa. Seuralainen menee hiukan hiljaiseksi maistettuaan tartaria, mutta onneksi pöydässä on lisukeriisiä lievittämään pahinta poltetta. Polte tuntuu voimakkuudestaan huolimatta addiktoivalta. Onhan annoksen juju tulisuuden fyysisyydessä ja rakenteissa.

Curryn maut ovat taidokkaasti tasapainossa, joskin tofu voisi olla maukkaampaa. Sitruunaruoho maistuu, ja tulisuus tuntuu lempeänä lämpönä koko kehossa. Kesäkurpitsa, porkkana ja parsakaali uiskentelevat kultaisessa kastikkeessa, jossa tekisi melkein mieli pulahtaa. Tätä söisi mieluusti uudestaan. Zaapin annokset ovat mieleenpainuvia ja jännittäviä, eikä niitä ole hinnalla pilattu. Loppujen lopuksi massiivinen ruokalista tuntuukin kutsuvalta – listan vetäisi mielellään läpi. Nyt ollaan uuden ja kutkuttavan äärellä.

 

Zaap Isan Thai Street Food

  • Missä? Iso Roobertinkatu 24 A.
  • Milloin? Ma–to 11–21, pe 11–22, la 13–22, su 13–20.
  • Paljonko? Alkupalat 3,50–7,90 e, pääruuat 13,90–26,90 e, jäähilejuomat 5,90 e.

 

Juttu on julkaistu Helsingin Sanomissa 6.3.2023.

Sisältö jatkuu mainoksen alla