Kuva: Tuomas Kolehmainen
Kuva: Tuomas Kolehmainen

Täytin juuri 50 vuotta, ja vauhti vain kasvaa. Olen koulutukseltani kotitalousopettaja, mutta tehnyt ruokatoimittajan töitä jo hyvän aikaa muun muassa. Kodin Kuvalehdessä, ET-lehdessä, Glorian ruoka & viinissä sekä Soppa 365:ssä. Maaliskuusta alkaen kokkaan myös televisiossa Soppa365-ohjelmassa.

Kokkaan arkeen ja juhlaan. Iloitsen siitä, kun voin työssäni osoittaa, ettei ei ruuan tekeminen niin vaikeaa ole. Rohkaiseminen on tärkeä osa työtäni.

Rakastan, kun ihmiset istuvat saman pöydän ääreen. Ruoka ja musiikki yhdistävät ihmisiä. Niistä aiheista riittää aina juteltavaa ja opittavaa.

Olen kolmen teini-ikäisen äiti ja vapaa-aikani rytmittää myös kaksi koiraa ja puutarhapiha. Tunnen arjen kiireet – myös ruokamielessä.

Kommentit (0)

Seuraa 

Chrisse on Soppa365-tv:n kokki, joka tekee ruokaa perheiden arkeen uteliaasti, soveltaen, kokeillen ja monipuolisesti.

Hae blogista