Joskus heti herättyään tietää, että nousee oikealla jalalla. Tänään oli sellainen päivä. (Älä jatka lukemista tästä eteenpäin, jos yltiöpositiivinen postaus ei sovi mielentilaasi juuri nyt.)

Ehkä yksi syy oli se, että tiesin, että tänä aamuna ei ole kiire mihinkään. Jäin nimittäin kotiin testaamaan sandwichbaari Street Gastron Pasi Hassiselta saamaani tomaattikastikkeen ohjetta, joka tulee elokuun Glorian ruoka&viiniin. Ohje on oikaistu versio heidän ihanan vegeleipänsä kastikkeesta. Ja ohje toimi ykkösellä. Täydellisesti! Sori vaan Henkka Alén, tämä soosi on parempi kuin muttikastike, joka sekin on ässä. Tein sitä viimeksi reilu viikko sitten.

Lämpömittari näytti 27 astetta, kun pyöräilin Suvilahden ja Merihaan läpi Katajanokalle. Vastaan pyäräili vanhus, jonka rintakarvat aurinko oli paahtanut vaniljajäätelön värisiksi. Päätin käydä testaamassa kesäkuussa avatun Cafe Kokon, joka on Johan&Nyströmin naapurissa ja jota niin monet ovat hehkuttaneet.

Tuntui ihan kuin olisin astunut kahvilaan San Franciscossa. En tosin ole käynyt San Franciscossa, mutta mielikuvissani kahvilat siellä ovat juuri tällaisia, tyylikkäitä ja letkeitä samaan aikaan. Somisteena on polkupyöriä ja pino Vogueita. Kajareista soi surffimusa ja hiphop aika kovaa. Kaikki tilaavat pienpaahtimokahvia, lehtikaalismoothieta, avokadoleipiä ja raakakakkuja.

Jos asuisin San Franciscossa, Kokko olisi vakkarikahvilani. Kuten taitaa olla jatkossa Helsingissäkin.

Cafe Kokko, mutta kenelle?

Kavereiden tapaamiseen: x
Treffipaikaksi: x
Työtilaksi: x
Kokouksiin: x, jos äänekäs musiikki ei häiritse
Aamianen / brunssi: -
Lounas: -
Viinilupa: -

Kahvi: Taivaallista. Join cappuccinon (3,8 e), joka maistui melkein toffeelta. Kahvi tulee pienpaahtimo Kaffe Obscuralta. Kahvinpaahtaja on valokuvaaja kuten kahvilanpitäjä Pasi Kokkokin.

Ruoka: Söin avokado-tomaattisandwichin (6 e), joka oli kokoonsa ja vaatimattomiin täytteisiin nähden kallis. Lehtikaali-parsakaali-omena-kurkkusmoohtie (7 e) maistui vihreältä ja hyvältä. Tuntui kuin olisin juonut lasillisen terveyttä. Jälkiruuaksi otin uutuuden raakakakkuhyllystä, porkkana-mustikka-cupcaken (7 e), nams!

Palvelu: Miesbarista puhuu englantia, mimmit suomea. Kaikki ovat kansainvälisiä, kohteliaita ja kauniita.

Tunnelma: Viileän rento, olohuonemainen. Täällä haluaisin järjestää bileet.

Wifi: On

Parasta: Raakakakut. Harva kahvila Helsingissä tarjoaa niin hyviä raakakakkuja, mitä porkkana-mustikka-cupcake oli. Paras koskaan maistamani raakaherkku. Ja iso.

Kanavaranta 7, Helsinki

[iframe src="//instagram.com/p/q3zT4SLhsn/embed/" width="612" height="710" frameborder="0" scrolling="no" allowtransparency="true"></iframe]

PS Kirjoitin jutun viime keskiviikkona, mutta julkaisu jäi roikkumaan...

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogissa inspiroidun kahviloista, cocktaileista ja hetkistä, jotka saavat elämän maistumaan entistäkin paremmalta. Olen merta, joogaa ja laiskoja aamuja rakastava ruoka- ja ravintolatoimittaja. Kirjoitan juttuja mm. Glorian ruoka&viinin, ja syksyllä tuomaroin uudessa Haasta Hans -ohjelmassa Välimäen sapuskoja. Kerrothan juttuvinkkejä ja toiveita outi.vaisanen@sanoma.com. Instagram @drinklikeagirl