Jotkut asiat ovat parhaimmillaan yksinkertaisina. Yksi niistä on raparperipiirakka.

Raparperikauden alkua odotetaan yleensä pitkään, ja kun varsia vihdoin puskee maasta, niitä tulee niin voimalla, ettei kaikkia ehdi kunnolla käyttääkään. Eikä kevätkesä ole yleensä kaikkein rauhallisinta aikaa. Joten jos raparperista haluaa leipoa jotain, sen on hyvä olla helppoa ja nopeaa.

Tein kuvassa näkyvän raparperipeltipiirakan, kun olin saanut naapurilta puoli kiloa raparperia (oma raparperimme on edelleen kitukasvuinen). Juuri sen verran tarvittiinkin yhteen pellilliseen. Pohjaksi päätin tehdä taikinan, josta leivon yleensä pienemmän raparperi- tai omenakakun irtopohjavuokaan. Nyt se sai kasvaa pellin kokoiseksi.

Koska halusin välttää kuivan piirakkapohjan, sekoitin suurimman osan raparperista suoraan taikinaan. Tämä tapa toimiikin paljon paremmin kuin se, että raparperipaloja vain painelisi pellille levitettyyn taikinaan. Näin ne sekoittuvat joukkoon tasaisesti ja mehevöittävät piirakan. Päälle ripoteltavaksi voi jättää pienen määrän raparperia, jonka avulla jokainen voi viimeistään päätellä, mitä piirakkaa on haukkaamassa.

Tarkoituksella lisäsin pinnalle vain ohuen kerroksen sokeria. Ei siis muruja, toista taikinaa, marenkia, ei mitään. Ohut sokerikerros riittää lepyttämään uunin armoille jätetyt raparperit ihanan makeiksi. Sitä paitsi sokeripinta paahtuu rapeaksi uunissa.

Lopuksi tarjoiluehdotus. Asettele pellin kulmalle veitsi, jolla jokainen voi lohkaista oman kimpaleensa. Jos jääkaapista löytyy viereen purkillinen vaniljakastiketta, aina parempi.

Ihanaa kesää kaikille!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla