Miksi en koskaan kyllästy Berliiniin? Yksi painava syy ovat rakkaat ystävät. Toinen tykästymisen syy on se, että taide ja kulttuuri ovat Berliinissä hyvällä tavalla arkisia. Teatteriin pääsee kympilläkin, museot ovat kaikkea muuta kuin pölyisiä ja jos sattuu pitämään klassisesta musiikista, Filharmonian lämpiössä järjestetään viikoittain ilmainen lounaskonsertti. Mozartia kuunnellessa voi istua lämpiön lattialla, kauhoa chili con carnea tai juoda vaikka pullollisen pilsiä.

Josta pääsenkin kolmanteen syyhyn eli ruokaan ja ravintoloihin. Berliinin ravintolakartan hienoin puoli on, että pienelläkin rahalla voi syödä hyvin. Tai tehdä kiertomatkan haluamaansa maanosaan.

Parasta on, että maailmankeittiöissä on syvyyttä ja aitoja makuja. Turkkilaiset ravintolat ovat paljon muutakin kuin döner kebabia. Myös juutalaisen keittiön perinne on vahva. Puhumattakaan kaukomaista. Nälkänsä voi taltuttaa vaikka vietnamilaisella bánh xèo -riisiletulla, japanilaisella okonomiyaki-munakkaalla tai korealaisilla dumplingeilla, jotka on höyrytetty bambukorissa niin kuumiksi, että on pakko tilata kylmää Hite-olutta kylkeen. Eikä näissä ruuissa maistu glutamaatti ja kiire.

Berliinissä söin ensi kertaa syyrialaista ruokaa. Kävi niin, että vähän rakastuin. Tosin en ensisilmäyksellä. Pieni kulttuuri-shokki oli, että tarjoilijalta meni tovi jos toinenkin, ennen kuin saimme ruokalistat. Välillä hän katosi keittiöön, pitkiksi ajoiksi.

Ruokien tulo kesti ikuisuuden. Tuo ikuisuus muuttui silmänräpäykseksi, kun maistoimme silkkistä hummusta, sipulinsiemenillä maustettua labnehia ja rapeapintaisia kibbeh-pyöryköitä. Aivan uusi elämys olivat ohuesta rieskasta tehdyt uppopaistetut, pehmoiset pitataskut, jotka oli täytetty kanalla, jogurtilla ja kirpeällä sumakilla. Tässä vaiheessa olin niin lumoutunut, ettei haitannut, vaikka tarjoilija livahti ulos asioille eikä juomaksi tilattu ruusutee ollut vielä tullut pöytään. Ravintolassa ravintolan tavalla!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Glorian ruoka & viinin päätoimittaja Sanna Maskulinin blogissa kokataan ruokia, joiden nerous piilee usein yksinkertaisuudessa.

Hae blogista