Olen ikuisesti kiitollinen kollegalleni Riikalle kakkureseptistä, joka valmistuu nopsasti, onnistuu aina eikä vaadi vatkainta. Kakkuainekset vain sekoitetaan kulhossa puuhaarukalla.

Sokerin ja jauhojen lisäksi taikinaan tulee voita ja jogurttia. Jälkimmäinen antaa kakulle mehevyyttä ja makua. Kun kohotusaineina on soodan lisäksi myös leivinjauhetta, kakku kohoaa tasaisen pehmeäksi eikä jogurtin hapokkuuskaan laimene.

Parasta Riikan kakkureseptissä on muunneltavuus. Perinteinen marjatäytekakku onnistuu, samoin matala piiras, jonka voi pilkuttaa tuoreilla mustikoilla, vadelmilla ja mansikoilla. Jos taikinaan lisää raastettua sitruunankuorta, appelsiinia, kardemummaa tai vaniljaa, marjat saavat arvoistaan taustatukea.

Toista kakkumaata on génoise eli genovalainen sienikakku. Larousse Gastronomiquessa on totta kai kuuluisan kakun resepti. Vielä parempi lopputulos syntyy leivonnan grand old ladyn, amerikkalaisen Rose Levy Beranbaumin ohjeella. Beranbaum on kakkukuiskaaja, jonka uteliaisuus ja perehtyneisyys leivontaan on tuottanut lukuisia kirjoja, kuten ”Leivontaraamatun” (Baking Bible).

Beranbaumin reseptien hienous on siinä, että hän neuvoo, mitkä työvaiheet ovat onnistumisen kannalta tärkeitä.

Genovalaisessa sienikakussa ainoa kohotusaine on kananmuna. Siksi munat ja sokeri lämmitetään ensin vesihauteessa ja vatkataan sitten kuohkeaksi, ilmavaksi vaahdoksi. Sähkövatkaimella on ahkeroitava 10 minuuttia, ei yhtään vähempää. Sen jälkeen lisätään ripeästi jauhot. Kakkutaiturin niksi on sekoittaa jauhojen joukkoon maissitärkkelystä, jotta kakusta tulisi mahdollisimman ilmava.

Kakun kannalta olennaisin työvaihe on kananmunan ja sokerin vaahdotus. Koska se kestää sähkövatkaimella tovin ja sitoo vain yhden käden, toisella voi kaataa itselleen lasillisen viileää, pirskahtelevaa moscato d’astia. Se on ihanaa myös unelmanpehmeän, marjoilla täytetyn génoisen kera.   

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Glorian ruoka & viinin päätoimittaja Sanna Maskulinin blogissa kokataan ruokia, joiden nerous piilee usein yksinkertaisuudessa.

Hae blogista

Sisältö jatkuu mainoksen alla