Vuoden paras viiniluento avasi silmät muullekin kuin viinille.

Ravintola BasBasin nurkkapöydän vallannut seurueemme kuunteli Niki Thieulonin spontaania viiniluentoa ”ultraluomujen” alkuviinien ja perinteisten viinien eroista kuin pientä jännityskertomusta.

”Kuvittele tämä. Rakastat musiikkia, kuuntelet sitä päivittäin ja sinulla on erittäin hyvät hifi-laitteet. Vaihdat tasaisin väliajoin vähän parempaan vahvistimeen ja hankit taas vähän laadukkaammat kaiuttimet. Lopulta äänentoisto on huippuluokkaa ja laitteet parasta mitä rahalla saa. Olet tyytyväinen.

Sitten joku kertoo, että musiikkia voi kuunnella myös livenä. Menet konserttiin. Bändi soittaa, biisikin on tuttu. Mutta kaikki on vähän uutta ja vähän outoa. Kuulet basson, kitaran, kaiken ensi kertaa elävänä. Mietit, voiko musiikki olla tällaista, ja oliko tuossa ehkä joku riitasointu.”

Tässä vaiheessa Niki alkoi näppäillä ilmabassoa ja hytkyä kuvitteellisen livemusan tahdissa. Seurueemme tempautui keikalle mukaan, melkein teki mieli tanssia mukana.

Kepeän tarinoinnin takana oli myös tarkkaan punnittu ajatus. Alkuviinit ovat jakaneet viiniharrastajien mielipiteitä. Nikin näkemys oli raikas tuulahdus tunteita kuumentavaan oikein- väärin- väittelyyn.

”Jotkut viinit ovat tosi hyviä levytyksiä, jotkut loistavaa livemusaa. Jos kuuntelee vain toista, on vaikea ymmärtää, että maailmaan mahtuu muutakin.

Olemme tottuneet siihen, että esimerkiksi sauvignon blancit maistuvat melkein samanlaisilta riippumatta mistä päin maailmaa ne tulevat. Mutta johtuuko herukkaisuus rypäleestä? Vai onko niin, että tutuksi tulleen tyylin ja maun taustalla on tavallaan sama ’äänentoisto’, siis samat hiivat ja samat metodit, joilla saadaan samankaltainen lopputulos? Kun maistat villihiivoilla käynyttä sauvignon blancia, maku onkin erilainen. Se ei ole virhe. Se tarkoittaa vain, että viini on elävä ja soundi siksi erilainen.”

Vertaus sai ajattelemaan elämäni ensimmäistä Italian-matkaa. Sitä ennen italialainen ruoka oli tarkoittanut Suomi-versioita, kuten jauhelihaspagettia ja quattro stagioni -pizzaa, jota peitti paksu kerros rasvaista edamia.

Matka melkein räjäytti tajunnan. Makumuistiin on tallentunut ihana venussimpukkapasta, samoin kuumassa junassa nautittu evässämpylä, jonka välissä oli puhvelinmaidosta tehtyä mozzarellaa ja linkkarilla veistetty viipale auringon kypsyttämää, kuhmuraista pihvitomaattia. Rakastuin mozzarellaan ensipuraisulla. Ja miten taivaalliselta maistuikaan ensimmäinen siemaus kylmää, rutisevan kuivaa frascatia. Siihen asti olin kuvitellut, että valkoviinit ovat puolikuivia.

Huikea yllätys oli myös puu-uunissa paistettu pizza margherita. Niin vähän aineksia, ja niin hyvää. Aivan kuin joku olisi sytyttänyt lamput ja maailma olisi muuttunut entistä värikkäämmäksi.
 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Glorian ruoka & viinin päätoimittaja Sanna Maskulinin blogissa kokataan ruokia, joiden nerous piilee usein yksinkertaisuudessa.

Hae blogista