Kaikki syyt rakastua Galiciaan tekivät tehtävänsä jo ensimmäisenä matkapäivänä. Pyyntituoreet kalat ja makeat äyriäiset, mehukas lehtinaurismuhennos ja kalvakat, silti ihmeen makeat perunat. Kaikki tämä huuhdeltuna alas raikkailla valkoviineillä, joiden maussa oli yrttisyyttä, sitruksia ja parhaimmillaan ihanan suolainen, mineraalinen puraisu.

Viimeisenä matkapäivänä rakkaus sy-veni, kun taksikuskimme Marcos Loureiro ajelutti meitä Ribeira Sacran mutkittelevilla vuoristoteillä kohti viimeistä viinitilaa. Ohi mäntyjen, sypressien ja kirkkaankel-taisina kukkivien piikkihernemattojen. Loureiro! Miten sattuikaan että kuljettajan sukunimi on portugalilaisesta vinho verdestä tuttu rypäle. Sama, joka täällä Espanjan puolella tunnetaan nimellä Loureira.

Kun saavuimme ensimmäiselle näköalapaikalle, sydän oli pysähtyä. Jyrkkiä vuorenrinteitä rytmittivät säntilliset viinipalstat. Aivan kuin jättiläiskäsi olisi käynyt kampaamassa rinteeseen siistin sunnuntaijakauksen. Rinteiden helmoja yhdisti kapea kanjoni, ja sen keskellä kiemurteli tumma juova. Sil-joen rauhallista kulkua katsellessa hengitys tasaantui ja leposyke palasi.

Ei tämä vielä mitään, Marcos sanoi. Seuraava maisema on paljon parempi, hän lupasi. Voiko muka olla, epäilin. Mutta tässä vaiheessa olin jo oppinut galicialaisista muutaman asian. Ensinnäkin sen, että maan sateisimmassa kolkassa asuu yhtä säänkestävää väkeä kuin Suomessa. He eivät pienestä hätkähdä. Galicialaisissa on muutenkin jotain...no, suomalaista. Perunat maistuvat kuten meillekin, ja kaikki kursailevat. Kukaan ei tohdi ottaa ensimmäistä tai ainakaan viimeistä tapas-palaa. 

Joten päättelin, että Marcos ei liioittele. Olin oikeassa. Kun pääsimme viimeiselle näköalapaikalle, Ribeira Sacran koko kauneus levittäytyi edessä. Ja kaikkien ihanien valkoviinien jälkeen lasissa oli Peza do Rein punainen, superenerginen mencia. Se maistui villivadelmilta, kirsikoilta ja viileiltä yrteiltä. Ja herkullisen mineraaliselta. Kaadoin toisenkin lasillisen, hengitin hiljaisuutta ja lupasin itselleni palata pian takaisin.
 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Glorian ruoka & viinin päätoimittaja Sanna Maskulinin blogissa kokataan ruokia, joiden nerous piilee usein yksinkertaisuudessa.

Hae blogista