Kirjoitukset avainsanalla aamupala

Päätä aamiainen tällä ihanan skonssimaisella kakulla! Sen sokerimäärä on hillitty: edes valkosuklaakuorrutus ei ole liian makea. Vegaanista valkosuklaata voi olla vaikea löytää kaupoista, ja myös pieni suklaalevy on melko kallis. Siksi ostan sitä usein mukaan ulkomailta. Matchan maku vieroksuttaa monia, mutta tässä kakussa se tulee esiin vain hienostuneena häivähdyksenä. Kokeile ja ihastu! 

Matchakakku
35 min, n. 10 palaa

3 1⁄2 dl vehnäjauhoa
1 1⁄2 rkl matchajauhetta
1⁄2 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 1⁄2 dl rypsiöljyä
1 3⁄4 dl ruokokidesokeria
1 dl kauramaitoa
3 rkl sitruunamehua
kookoshiutaleita vuokaan

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita kuivat aineet sokeria lukuunottamatta, kunnes seos on tasaisen vaaleanvihreää. Vatkaa öljy ja sokeri tasaiseksi. Sekoita joukkoon maito ja sitruunamehu. Kääntele varovasti joukkoon kuivat ainekset ja sokerisekoitus. Sekoita kunnes taikina on tasaista. Voitele leipävuoka ja ripottele pohjalle kookoshiutaleita. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 45 minuuttia. Nosta kakku uunista ritilälle ja anna jäähtyä vähintään 20 min. Valmista tällä aikaa kuorrutus.

Kuorrutus:
150 g (kaura)tuorejuustoa
40 g (vegaanista) valkosuklaata
kookoslastuja

Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja sekoita tuorejuusto nopeasti juoksevaan suklaaseen. Paahda kookoslastut kuivalla pannulla kauniin ruskeaksi. Levitä kuorrutus jäähtyneelle kakulle ja ripottele kookoslastut kakun päälle.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kukkakaalitalkoot menivät, mutta rakkaus kukkakaaliin pysyy. Tämä tuorepuuro on fiksu tapa saada koko perhe syömään kasviksia myös aamupalalla. Kaalit ovat edelleen sesongissa ja hinnat edullisia. Kukkakaalin pehmeä maku sopii hyvin myös puuroon – kokeile vaikka!

Tuorepuuro paahdetusta kukkakaalista

(Kahdelle)

250 g kukkakaalia
1 rkl vaahterasiirappia
1 tl kookosöljyä
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 dl kaurahiutaleita
2 dl kookosmaitoa
1,5 dl kauramaitoa

Lämmitä uuni 220 asteeseen. Huuhtele kukkakaali ja raasta se juustoraastimen karkealla terälllä muruksi, tai aja hienoksi monitoimikoneessa. Lisää raasten joukkoon vaahterasiirappi, kookosöljy ja mausteet. Levitä tahna pellille ja paahda 10 minuuttia.
Sekoita kaurahiutaleet maitoihin. Kääntele kukkakaaliseos joukkoon. Anna tekeytyä jääkaapissa yön yli. Lisukkeeksi sopivat hedelmät tai marjat oman makusi mukaan.

Kommentit (0)

Kuivatut hedelmät, paahdetut päärynät sekä sellaiset mausteet kuin inkivääri ja kaneli tuovat monelle mieleen joulun. Tämä mahtava kombo toimii kuitenkin vuodenajasta riippumatta! Rakastan uunipaahdettuja hedelmiä. Paahtamalla tuoreista hedelmistä saa esille aivan uusia makuja. Uunihedelmissä on ylellinen tuntu, mutta ne ovat helppo tapa piristää aamupalaa.

Turkkilainen jogurtti, aprikoosikompotti & paahdetut inkivääripäärynät

4 annosta, valmistusaika 30 min

2 päärynää

1 rkl hunajaa

1 tl kookosöljyä

1 tl kanelia

1 tl kardemummaa

4 cm tuoretta inkivääriä

1 vaniljatanko (tai 1/2 tl vaniljasokeria)

2,5 dl appelsiinimehua

225 kuivattuja aprikooseja

100 g kuivattuja karpaloita

1. Esilämmitä uuni 180 asteeseen. Jaa päärynät kahteen osaan ja poista siemenkota. Viipaloi päärynät ja aseta ne uunivuokaan tasainen puoli alaspäin. Raasta inkivääri. Kaada hunaja ja kookosöljy päärynöiden päälle. Lisää myös niiden päälle myös inkivääri ja ripottele päällimäiseksi kanelia ja kardemummaa. Paista uunissa noin 20 minuuttia, kunnes päärynät ovat pehmeitä.

2. Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet kattilaan. Lisää kuivatut aprikoosit, karpalot sekä appelsiinimehu. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia, tai kunnes hedelmät ovat pehmentyneet. Sekoita välillä.

3. Tarjoile päärynät ja kompotti jogurtin kanssa.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tara on 21-vuotias helsinkiläinen, jonka ajatukset pyörivät jatkuvasti ruuan ympärillä. Hän opiskelee ruoka- ja ravintotiedettä Uppsalan yliopistossa ja pyörittää kahta yritystä: Brekku by Tara ja Brekku in Bed. Ei olekaan yllätys, että eniten maailmassa Tara rakastaa aamupalaa. Hän pyrkii jatkuvasti uusiin makuelämyksiin ja haluaa saada ihmiset huomaamaan, että aamiainen voi olla paljon muuta kuin juustosämpylä.

Instagram