Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1377 reseptiä.
Linkitetty 52 keittokirjaan.
OHJE Katja Nordlund ja Kiia Renko KUVA Panu Pälviä

Suussa sulava Monkey bread -kakku valmistuu pullataikinasta ja päälle valutetaan tomusokerikuorrutus.

Annoksia
noin 12 palaa
Valmistusaika
1 1/2 t
Vaikeustaso
Helppo

Monkey bread -kakku

Ainekset

1/2
annosta
pullataikinaa
3
dl
fariinisokeria
3
tl
kanelia
75
g
voita
Pinnalle:
2 1/2
dl
tomusokeria
noin 3
rkl
sitruunalla maustettua vettä

Työvaiheet

  1. Pyörittele taikinapalasta kaksi pitkää tankoa (á 40–50 cm). Jaa kumpikin tanko 18 palaan. Pyörittele palat palloiksi. Yhden pallon halkaisija on noin 2–3 cm.
  2. Sekoita fariinisokeri ja kaneli pussissa. Sulata voi.
  3. Pyörittele pullapallot ensin voisulassa ja hölskyttele niitä sen jälkeen muutama kerrallaan sokeripussissa.
  4. Lado pallot voideltuun kakkuvuokaan, jossa on reikä keskellä (=kuivakakkuvuoka). Peitä vuoka kelmulla ja kohota lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia.
  5. Paista pullakakkua 175 asteessa noin 40 minuuttia. Jäähdytä kakkua vuoassa 5 minuuttia ja kumoa se sen jälkeen leivinpaperin päälle. Jäähdytä vielä 10 minuuttia.
  6. Sekoita tomusokeri ja vesi. Lusikoi kuorrute jäähtyneen kakun päälle. Anna kuorrutteen valua kakun sisä- ja ulkoreunoille. Anna kovettua vähintään tunti.

 

Kaupallinen yhteistyö
Nespresso on lisännyt 2 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.

Tämä hieman muunneltu tiramisu valmistuu näppärästi vaikka mökkikeittiössä. Ihanan kahvinmaun se saa Nespresso Roma-espressosta sekä tummasta suklaasta. Karvasmanteli korvaa liköörin, joten tämä versio maistuu koko perheelle.

Annoksia
10 (20 cm irtopohjavuoka)
Valmistusaika
30 minuuttia+ 4h hyytymiseen
Vaikeustaso
Kohtalainen

Nespresso tiramisu-juustokakku

Ainekset

Pohja
1
Nespresso Roma espresso (40 ml)
1
Nespresso Roma ristretto (25 ml)
15
kpl
Bastogne-keksejä (tai muu kahvikeksi)
100
g
voita
Täyte
4
liivatelehteä
4
dl
kermaa
2
rkl
sokeria
500
g
mascarponea
2
tippaa
manteliesanssia (¼ korkillista karvasmanteli)
100
g
tummaa suklaata

Työvaiheet

  • Valmista pohja. Sulata voi mikrossa tai kattilassa. Murskaa keksit käsin kulhoon. Murskaa keksejä kulhossa vielä esimerkiksi perunasurvimen avulla hieman hienommaksi. Kaada sula voi keksien joukkoon ja sekoita. Anna voin imeytyä hetki. Vuoraa irtopohjavuoan pohja halutessasi leivinpaperilla, riippuen vuoan pinnoitteesta, ja painele keksi-voiseos vuoan pohjalle.
  • Laita liivatteet likoamaan runsaaseen veteen.
  • Valmista yksi Nespresso Roma espresso (40 ml) omaan kuppiin ja yksi Nespresso Roma ristretto (25 ml) omaansa.
  • Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa yhden Roma ristretto -kahvin kanssa. Sekoita tasaiseksi.
  • Vatkaa kerma ja sokeri kulhossa vaahdoksi. Sekoita joukkoon mascarpone. Ota erilleen 2 dl mascarponevaahtoa ja sekoita siihen puolet sulatetusta kahvi-suklaasta.
  • Sekoita karvasmanteli valkoisen mascarponevaahdon joukkoon.
  • Kaada Roma espresso pieneen kattilaan ja kuumenna kahvi. Purista pehmenneistä liivatelehdistä ylimääräiset vedet pois ja liuota ne kahvin joukkoon samalla vispaten. Kaada kahvi-liivateseos ohuena nauhana valkoisen mascarponevaahdon joukkoon ja sekoita samalla seosta.
  • Levitä puolet valkoisesta mascarponevaahdosta keksipohjan päälle.
  • Levitä suklaa-mascarponeseos tasaiseksi kerrokseksi tämän päälle.
  • Lisää viimeiseksi loput mascarponevaahdot päällimmäiseksi kerrokseksi.
  • Koristele kakku lopulla kahvi-suklaakastikkeella. Tiputtele lusikalla kakun päälle eri kokoisia tippoja spiraalin muotoon ja vedä veitsellä tippojen läpi tipasta toiseen niin, että muodostuu kuvioita.  
  • Laita kakku jääkaappiin jähmettymään vähintään neljäksi tunniksi.  Tarjoa herkullisen Nespresso Roma espresson kera.

Kommentit (0)

Vaikeustaso
Helppo

Fariinisokerikeksit (gluteeniton)

Ainekset

340
G
Voita tai margariinia
8
Dl
Glut.kaurainen leivontajauho
2
Tl
Sooda
2/4
Tl
Suola
1
Tl
Kaneli
1
Tl
Kardemumma
500
G
Fariinisokeri
2
Kpl
Muna

Työvaiheet

Sekoita rasvan sekaan fariinisokeri ja munat. Lisää jauhot. Pursota keksejä. Ripottele pintaan hienoa sokeria.
Paista 160 astetta n.10 min.

Kommentit (0)

Kaisu P. on lisännyt 108 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
Annoksia
N.40 kpl
Vaikeustaso
Kohtalainen

Berliininmunkki

Ainekset

50
g
Hiivaa
5
Dl
Maitoa tai vettä
2
Kpl
Munia
2
Dl
Sokeria
2
Tl
Suolaa
1 1/2
Rkl
Kardemumma
N.16
Dl
Vehnäjauhoja
150-200
Dl
Voita
Paistamiseen:
1 1/2
L
Paistorasvaa (esim.rypsiöljyä)
Täyte:
200
G
Vadelmahillo
Kuorrute:
4
Dl
Tomusokeria
3-4
Tippaa
Punaista elintarvikeväriä
2
Rkl
Vettä

Työvaiheet

Sekoita veden joukkoon suola, sokeri, hiiva ja vehnäjauhot. Lisää vaivauksen puolivälissä munat ja voi. Vaivaa taikinaksi.
Anna taikinan levätä 20 minuuttia.
Leivo taikinasta pyöreitä munkkeja. Nostata munkit.
Paista munkit 175 asteisessa uppopaistorasvassa kauniin ruskeiksi.

Täyte:
Laita täyte pursotinpussiin, jossa on pitkänomainen pursotusterä, hillotylla. Paina tylla puoleenväliin munkkia ja pursota sisään vähän täytettä.

Kuorrute:
Sekoita tomusokeriin pieni määrä vettä kerrallaan. Lisää karamelliväri. Sekoita tasaiseksi. Levitä seosta lämpimien munkkien päälle.

Kommentit (0)

Kaisu P. on lisännyt 108 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
Vaikeustaso
Kohtalainen

Macaron-leivokset

Ainekset

0,250
Kg
Sokeria
0,080
Kg
Vettä
0,095
Kg
Valkuaista (a.)
0,250
Kg
Mantelijauhe
0,250
Kg
Tomusokeri
0,080
Kg
Valkuaisia( b.)
(Elintarvikeväriä)
Voikreemi
0,250
Kg
Voita
0,063
Kg
Sokeria
0,100
Kg
Vettä

Työvaiheet

Siivilöi tomusokeri ja mantelijauhe. Sekoita tomusokeri, mantelijauhe ja elintarvikeväri.
Sekoita joukkoon valkuaiset (b.). Anna turvota noin 10 min.
Laita toiseen pataan valkuaiset( a. )ja vaahdota rakenne löysäksi vaahdoksi
Keitä sokeri ja vesi 120°C:een ja lisää ohuena nauhana valkuaisvaahtoon samalla vatkaten. Vatkaa kovaksi vaahdoksi.
Yhdistä marenkivaahto manteliseokseen kolmessa erässä.
Sekoita massaa sen verran että siitä tulee kiiltävää ja pursotus jälki katoaa.
Pursota massa leivinpaperille n. 4 cm ø pohjiksi.
Anna kuivua noin 20 min. huoneenlämmössä.
Paista pohjat 150°C:ssa noin 15 min

Voikreemi:
Vaahdota voi. Lisää joukkoon kiehautettu ja jäähdytetty sokerivesi vähitellen ohuena nauhana. Vaahdota täyteen tilavuuteen.
Voikreemin voit maustaa haluamallasi tavalla.

Kommentit (0)