Me Naiset on lisännyt 1385 reseptiä.
Linkitetty 273 keittokirjaan.
Riikka Väliahde Kuva Panu Pälviä

Lohi-Wellington on helpoin lohipiirakka ikinä! Taikinakuoressa lohi paistuu ihanan meheväksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8
Valmistusaika
20 min + 25 min paisto
Vaikeustaso
Helppo

Wellingtonin lohi

Ainekset

2
isoa lehtitaikinalevyä
800
g
nahatonta lohifileetä
2
tl
suolaa
2
dl
babypinaattia
voiteluun
muna

Työvaiheet

1. Ota lehtitaikinalevyt sulamaan ulos paketista.

2. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Huuhtaise lohen pinta ja kuivaa se talouspaperilla. Poista lohen nahka varovasti pitkällä veitsellä. Jos ostat lohen kalatiskistä, pyydä kalamyyjää poistamaan nahka.

3. Kauli lehtitaikinaa muutaman kerran. Nosta toinen lehtitaikinalevy leivinpaperille ja lohi sen päälle. Ripottele lohen pintaan suola. Varmista, että taikinaa jää lohen ympärille näkyviin noin 1 ½ senttiä kaikille puolille. Levitä pinaatti lohifileen päälle.

4. Riko muna lasiin ja vatkaa haarukalla rakenne rikki. Voitele taikina lohen ympäriltä pullasudilla. Nosta toinen taikinalevy päälle niin, että reunat menevät kohdakkain. Painele reunat yhteen ensin sormin ja sitten haarukan piikeillä. Tasoita reunat veitsellä. Voitele piirakan pinta vielä kananmunalla. Paista 25 minuuttia.

VINKKI! Kun tasoitat reunoja, taikinaa jää vähän yli. Voit muotoilla jämätaikinasta kuvioita piirakan pintaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2732 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Kiinankaali sopii mainiosti paahdettavaksi. Tämän kaalia, kuhaa ja fenko­lia yhdistävän annoksen esikuvana on Tukholman Fotografiskan ravinto­lassa tarjottu annos.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Kuhafileet ja paahdettu kiinankaali

Ainekset

600
g
kuhafileetä
1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä
700
g
(punaista) kiinankaalia
2
tomaattia
2
rkl
kapriksia
½
dl
rypsiöljyä
50
g
voita

Työvaiheet

  1. Valmista höylätty fenkoli ja sinappikastike etukäteen (ohjeet alla).

  2. Leikkaa kalafilee ensin ruodottomaksi ja sitten neljäksi annospalaksi. Mausta suolalla ja pippurilla, anna maustua huoneenläm­mössä 30 minuuttia.

  3. Lohko iso kiinankaali 8 osaan tai halkaise pienet. Leikkaa tomaatit pieniksi kuutioksi. Kuivaa kaprikset talouspaperilla.

  4. Paahda kaaleja leikkauspinta alaspäin kuumassa kuivassa pannussa 1–2 minuuttia tai kunnes pinta on hieman paahtunut. Ota kaalit pannusta odottamaan.

  5. Kuumenna öljyä ja voita pannussa, kun­nes voin kiehuminen loppuu. Paista kaloja nahkapuolelta 3–4 minuuttia. Kun nahka on ruskistunut, käännä fileet ja paista toiselta puolelta 2 minuuttia. Ota kalat pannusta ja paista kapriksia 1–2 minuuttia.

  6. Lisää kaalit pannuun ja lusikoi kuumaa öljy-voiseosta päälle. Anna kaalien lämmetä 1–2 minuuttia.

  7. Jaa kaalit ja kalat lautasille, lusikoi kap­riksia ja öljy-voiseosta päälle. Ripottele to­maattikuutiot pinnalle. Viimeistele annokset höylätyllä fenkolilla ja sinappikastikkeella. Koristele halutessasi retiisinsiivuilla.

Höylätty fenkoli

Ainekset

1
iso fenkoli
1
makea sipuli
1
omena
1
sitruunan mehu
½
ruukkua tilliä
½
tl
aniksensiemeniä
1
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Leikkaa fenkoli ohuiksi suikaleiksi esimer­kiksi vihannesmandoliinilla tai terävällä kuo­rimaveitsellä. Laita suikaleet kylmään veteen jääkaappiin tunniksi rapeutumaan.

  2. Kuori ja suikaloi sipuli. Leikkaa omena ohuiksi viipaleiksi. Purista sitruuna kulhoon, laita sipulit ja omenat mehuun ja anna maustua jääkaapissa tunti.

  3. Valuta ja kuivaa fenkoli. Valuta sipulit ja omenat siivilässä kulhon päällä, ota sitruu­nanmehu talteen sinappikastiketta varten (ohje alla).

  4. Hienonna tilli ja jauha anis.

  5. Yhdistä kaikki aineet kulhossa. Tarjoa si­nappikastikkeella maustettuna.

Sinappi-sitruunakastike

Ainekset

1
sitruunan mehu
4
rkl
oliiviöljyä
4
tl
vahvaa sinappia (esim. dijon)
3
tl
hunajaa
¼
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Purista sitruuna pieneen kulhoon.

  2. Lisää muut aineet ja vatkaa tasaiseksi kastikkeeksi.

Kommentit (0)

Helsingin Sanomat on lisännyt 287 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Tuomas Kolehmainen

Paista siika savuamattomassa, kirkastetussa voissa ja tarjoa seurana ruskistettua voita. Tämä annos maistuu pikkukapriksilla, tuoreilla yrteillä ja raastetulla sitruunankuorella höystetyn perunamuusin kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Siikaa ja ruskistettua voita

Ainekset

100
g
voita
600
g
nahatonta siikafileetä
1–2
tl
sormisuolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
noin 2
dl
vehnäjauhoja
Kastike
50
g
voita
4
rkl
sitruunamehua
4
tl
pikkukapriksia
4
rkl
hienonnettua lehtipersiljaa
1
rkl
raastettua sitruunankuorta
Tarjoiluun
perunamuusia (ohje alla)

Työvaiheet

  1. Valmista kirkastettu voi sulattamalla voita kattilassa miedolla lämmöllä. Siirrä sivuun ja odota, että valkoinen hera laskeutuu kattilan pohjalle. Kaada varovasti kirkkaankeltainen voi toiseen astiaan.
  2. Mausta kalat molemmilta puolilta suolalla ja pippurilla. Pyörittele vehnäjauhoissa.
  3. Kuumenna kirkastettu voi paistinpannulla ja paista kalafileitä noin 2 minuuttia kummaltakin puolelta. Siirrä kalat sivuun ja pidä lämpiminä folion alla.
  4. Tee kastike. Pyyhi paistinpannu puhtaaksi talouspaperilla. Lisää pannulle voi ja lämmitä keskilämmöllä, kunnes voi kuohahtaa ja ruskistuu kauniin väriseksi. Lisää pannulle sitruunamehu.
  5. Kaada kuuma ruskistettu voi kalafileiden päälle. Viimeistele kapriksilla, yrteillä ja sitruunan kuoriraasteella. Tarjoa heti esimerkiksi ruskistetulla voilla höystetyn perunamuusin kanssa.

Perunamuusi ruskistetun voin kanssa

Ainekset

1
kg
jauhoisia perunoita (esimerkiksi puikula tai Rosamunda)
125
g
voita
1-2
dl
perunoiden keitinvettä
1-2
dl
kuohukermaa
suolaa, mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Kuori perunat ja keitä ne kypsiksi suolalla maustetussa vedessä.
  2. Mittaa voi kattilaan. Kuumenna keskilämmöllä koko ajan sekoitellen, kunnes voi kuohahtaa ja muuttuu kauniin kullanruskeaksi. Anna voin tasaantua hetki ja kaada voi toiseen astiaan, siten, etteivät pohjalla olevat hiput tule mukaan.
  3. Valuta perunat perunoista keitinvesi pois. Säästä osa vedestä.
  4. Yhdistä perunat, 0,5 dl keitinvettä ja 1 dl kermaa. Lisää perunoiden joukkoon loput ruskistetusta voista, 1 dl keitinvettä ja hieman kermaa. Vatkaa seosta sähkövatkaimella pienellä teholla. Lisää perunoiden keitinvettä ja kermaa vähän kerrallaan, kunnes muusi on sopivan paksuista. Mausta halutessasi suolalla ja pippurilla.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1385 reseptiä.
Linkitetty 35 keittokirjaan.
OHJE Kari Aihinen Jaakko Saariluoma ja Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Oletko miettinyt, kuinka lohimedaljongeista saa meheviä ja maukkaita? Tämä ohje antaa vastauksen. Resepti on peräisin Kari Aihisen ja Jaakko Saariluoman kirjasta Kape & Jaska – Mestarin otteessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
10 min
Vaikeustaso
Helppo

Lohimedaljongit timjamivoissa

Ainekset

4
(à 150 g)
lohipalaa
suolaa
mustapippuria
50–100
g
voita
2–3
valkosipulinkynttä
10
oksaa
timjamia
6
oksaa
lehtipersiljaa

Työvaiheet

  1. Viillä lohipaloihin keskelle viilto nahkaan asti, mutta varo leikkaamasta nahkaa rikki. Avaa lohet medaljongeiksi, ja mausta ne suolalla ja pippurilla.

  2. Kuumenna pannu ja lisää voi. Kun voin vaahtoamisen tirisevä ääni lakkaa, aloita paistaminen. Laske hiukan lämpöä ja nosta medaljongit pannulle leikkuupinta eli saranapuoli alaspäin. Lisää pannulle valkosipuli, timjami ja persilja. Paista medaljonkeja 1–2 minuuttia, ja pidä voi jatkuvassa liikkeessä heiluttelemalla pannua kevyesti liedellä.

  3. Kun lohen pinta on kauniin ruskea, käännä medaljongit ja paista toiselta puolelta korkeintaan minuutti. Valele kalaa voilla paiston aikana.

  4. Ota medaljongit pannulta ja anna niiden vetäytyä hetki ennen syömistä.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2732 reseptiä.
Linkitetty 39 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen VIINISUOSITUS Terhi Oksanen-Alén

Kuorruta kuha rapeaksi ja paista uunissa ilman käryä. Tee kalan rinnalle yrttejä pullisteleva perunamurske.

Viinisuositus: Haluatko annoksesta täydellisen? Kaada lasiin seuraksi grüner veltlineriä. Steininger Reserve Ried Loisium Grüner Veltliner 2018, 18,99 e, on ihanan mineraalinen ja pikkuisen pippurinen valkoviini, jonka rapsakkuus piristää kokonaisuutta kuin sitruuna ikään. Vaihtoehtona...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Pistaasikuorrutettu kala ja vihreä perunamurske

Ainekset

Pistaasikala
600
g
kuhaa tai siikaa
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
dl
pistaaseja rouhittuna
1
ruukku lehtipersiljaa
3
dl
pankojauhoja
dl
turkkilaista jogurttia
Vihreä perunamurske
800
g
perunoita (kiinteää lajiketta)
1
dl
kirkastettua voita (ohje alla)
100
g
(pakaste)herneitä
1
sitruuna
3
rkl
ruohosipulia hienonnettuna
3
rkl
lehtipersiljaa hienonnettuna
½
tl
suolaa
1/3
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Pese ja kuori perunat. Keitä niitä suolalla maustetussa vedessä (1 tl suolaa/1 l vettä) noin 15–20 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä. Tee kirkastettu voi (ohje alla) ja valmistele kala sillä aikaa.

  2. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Pyyhi kala talouspaperilla. Nypi fileestä ruodot pois tai tee veitsellä viilto ruotorivin molemmille puolille ja poista fileestä ohut kiilamainen pala ruotoineen. Mausta fileet suolalla ja pippurilla.

  3. Rouhi pistaasit ja hienonna lehtipersilja. Sekoita ne lautasella pankojauhoihin. Mittaa jogurtti toiselle lautaselle.

  4. Kääntele kalafileet jogurtissa ja sen jälkeen panko-pistaasiseoksessa. Laita kalat leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan ja paista uunissa noin 12 minuuttia.

  5. Jatka sillä aikaa perunamurskeen valmistusta. Keitä herneitä vähässä vedessä noin 2 minuuttia. Valuta ne siivilässä. Ruskista kirkastettua voita pienessä kattilassa, kunnes se saa kauniin kullanruskean värin ja tuoksuu pähkinäiseltä. Pese sitruuna, raasta sen kuori ja purista mehu. Hienonna yrtit.

  6. Murskaa perunat ja herneet survimella. Sekoita paahteinen voi, sitruunan mehu ja kuori, yrtit, suola ja pippuri perunamurskeeseen. Tarjoa pistaasikalan kanssa.

Näin teet kirkastetun voin

Työvaiheet

  1. Mittaa 140 grammaa voita pieneen kattilaan. Sulata voi miedolla lämmöllä ja siirrä kattila pois liedeltä. Anna vaalean heran laskeutua kattilan pohjalle ja kaada kirkas osa varovasti toiseen astiaan. 140 grammasta voita tulee noin 1 desilitra (100 grammaa) kirkastettua voita.

Kommentit (0)