Teemu Leminen on lisännyt 36 reseptiä.
Linkitetty 72 keittokirjaan.

Keitä kukkakaalinnuput nopeasti napakoiksi ja kaada päälle valkosipulinen sitruunakastike. Viimeistele yrttisilpulla ja nauti lämpöisenä tai kylmänä.

Kukkakaalikärpänen pääsi puraisemaan meikäläistäkin tänä vuonna, joten päätin kehitellä siitä raikkaan salaatin pottusalaatin hengessä.

Tämä kukkakaalisalaatti on todella simppeli; kaalinnuput keitetään napakoiksi ja sitten niihin sekoitetaan kirpeää sitruunakastiketta. Lopuksi salaatti viimeistellään silputuilla yrteillä ja sipulinvarsilla. Ruohosipulikin käy.

Kukkakaalisalaatin voi syödä lämpimänä tai viilennettynä. Jos syöt salaatin lämpimänä, se on aika kiva lisuke vaikkapa kalan seuraksi. Kylmä salaatti toimii joko isomman salaattipöydän osana tai ihan sellaisenaan lautasen reunalla.

Ohjetta kannattaa ajatella niin sanottuna runko-ohjeena, jota voi tuunailla mielitekojen mukaan. Jos esimerkiksi mielesi tekee perunasalaattimaisempaa makumaailmaa, kastikkeeseen voisi lisätä vaikkapa vähän dijonia ja kapriksia.

Jos muuten haluat salaatista erityisen maukasta, kokeile keittämisen sijaan paahtaa kukkakaali kypsäksi tällä ohjeella. Sekoita kastike ja yrtit paahdetun kukkakaalin sekaan. Toimii!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 annosta
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Raikas kukkakaalisalaatti

Ainekset

1
kukkakaali
vettä
suolaa
Kastike
1/2
dl
oliiviöljyä
1/2
sitruunan mehu
1
valkosipulinkynsi
suolaa
mustapippuria
Lisäksi
tuoreita yrttejä silputtuna (esimerkiksi basilikaa, minttua ja lehtipersiljaa)
sipulinvarsia silputtuna (tai ruohosipulia)

Työvaiheet

  1. Nypi kukkakaali haarukkapalan kokoisiksi nupuiksi. Keitä nuppuja suolalla maustetussa vedessä noin 5 minuuttia. Nuppujen pitäisi vähän pehmetä, mutta pysyä kuitenkin napakoina.
  2. Tee sitruunakastike. Sekoita sitruunamehu oliiviöljyyn. Murskaa tai silppua valkosipulinkynsi joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla.
  3. Valuta kukkakaali. Pane nuput kulhoon ja kaada kastike päälle. Sekoita hyvin. Anna kukkakaalin jäähtyä hieman.
  4. Silppua yrtit ja sipulinvarret. Lisää kukkakaalisalaatin sekaan.
  5. Tarjoile lämpimänä tai kylmänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla

(n.
6 Lettua)
3 munaa
4dl kauramaito
2,5dl vehnäjauhoja
Timjami
Meirami
Suola
Mustapippuri
3kpl porkkana raastettuna
1kpl palsternakka raastettua
1/2 pieni kesäkurpitsa raastettuna
Öljyä paistamiseen

Rullan täyte:...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeustaso
Helppo

Juuresletut feta- tai vuohenjuustotäytteellä

Työvaiheet

Riko munat ja sekoita maidon kanssa. Lisää yrtit, suola, pippuri. Sekoita jauhot joukkoon. Raasta juurekset pienellä terällä ja lisää joukkoon. Sekoita (voi lisätä myös hieman öljyä sekaan). Anna seoksen seistä n. 1/2 tuntia jääkaapissa ennen paistamista. Kuumenna pieni pannu. Lisää öljyä pannulle ja paista lettu miedolla lämmöllä molemmin puolin kunnes kypsä.

Lisää täyte letulle, kääri rullalle. Nauti.

Kommentit (0)

Myskikurpitsakeitto paahdetusta kurpitsasta on taivaallista syksyistä sosekeittoa. Kurpitsan paahteisuus, keiton mausteisuus ja kookoskerman täyteläisyys tekee siitä täydellistä ruokaa kylmiin syyspäiviin!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min + paahtaminen 40 min
Vaikeustaso
Helppo

Myskikurpitsakeitto paahdetusta kurpitsasta

Ainekset

600
g
myskikurpitsaa
300
g
bataattia
2
kpl
porkkanaa
1
kpl
sipuli
3
kpl
valkosipulinkynsiä
2-3
kpl
kotimaista omenaa
2
kpl
mietoa chiliä
5-10
g
tuoretta inkivääriä
3
rkl
oliiviöljyä
3/4
tl
suolaa
3/4
tl
mustapippuria
6
dl
kasvislientä
2,5
dl
kookoskermaa
3/4
tl
juustokuminaa
3/4
tl
kurkumaa
Viimeistelyyn yrttejä ja siemeniä

Työvaiheet

Laita uuni kuumenemaan 200-asteeseen.
Kuori ja paloittele myskikurpitsa, bataatti, porkkanat ja sipuli.
Kuori valkosipulinkynnet.
Poista omenoista siemenkota ja lohko muutamaan osaan.
Halkaise chilit, poista siemenet sekä valkoiset osat ja hienonna chilit.
Kuori ja hienonna inkivääri.
Laita kaikki kasvikset, chili ja inkivääri uunivuokaan, pirskottele päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla.
Paahda n. 40 minuuttia.
Mittaa kattilaan kasvisliemi, kookoskerma, juustokumina ja kurkuma ja kiehauta.
Lisää joukkoon paahdetut kasvikset ja soseuta sauvasekoittimella tasaisen kuohkeaksi.
Kuumenna samalla sekoitellen kiehuvan kuumaksi.
Viimeistele siemenillä ja yrteillä ja tarjoile esimerkiksi sämpylöiden kera.😍

Kommentit (0)

Helsingin Sanomat on lisännyt 141 reseptiä.
Linkitetty 18 keittokirjaan.
OHJE Henri Alén KUVA Panu Pälviä

Hirvenjauhenlihasta valmistettavat pihvit muistuttavat lindströminpihvejä. Tarjoa maukkaiden hirvi-punajuuripihvien kanssa perunamuusia ja kaprisvoissa paistettua pinaattia, tai sujauta pihvit vaikka hampurilaisten täytteeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 h
Vaikeustaso
Helppo

Hirvi-punajuuripihvit, kaprisvoita ja pinaattia

Ainekset

1
sipuli
4
viipaletta pekonia
4
dl
etikkapunajuurikuutioita
dl
etikkapunajuurten lientä
1
dl
korppujauhoja
1
kananmuna
600
g
hirvenjauhelihaa
1
tl
kuivattua rosmariinia
suolaa, mustapippuria
Ruskistettu kaprisvoi ja pinaattia
50
g
voita
2
tl
kapriksia
1
rkl
sitruunamehua
1
rasia pientä pinaattia

Työvaiheet

  1. Kuori ja hienonna sipuli. Hienonna myös pekoni. Laita silput paistinpannuun ja kuullota kevyesti.

  2. Siirrä pekoni-sipuliseos kulhoon. Lisää punajuurikuutiot, punajuurten liemi, korppujauhot ja kananmuna. Sekoita ainekset keskenään ja anna korppujauhojen turvota hetki.

  3. Lisää kulhoon liha ja mausteet. Sekoita. Taputtele massasta pihvejä ja paista pannulla kauniin ruskeiksi molemmin puolin.

  4. Tee lisäke. Anna voin ruskistua pannulla. Lisää ruskistuneen voin joukkoon kaprikset ja ­sitruunamehu. Lisää lopuksi ­mukaan huuhdeltu ja kuivattu pinaatti. Sekoita ­kevyesti.

  5. Lusikoi kapris-pinattiseosta pihvien päälle. Tarjoa lisänä esimerkiksi perunasosetta.

Kommentit (2)

Leijonamerkki

Moi! Kuulostaa hyvältä! Mitä tarkoittaa "4 etikkapunajuurikuutiota"?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos hyvästä huomiosta, reseptissä pitäisi lukea 4 dl. Korjaan virheen!

Helsingin Sanomat on lisännyt 141 reseptiä.
Linkitetty 23 keittokirjaan.
OHJE Laura Kaapro KUVA Elvi Rista

Peltiruoka on rentoilijan resepti! Tästä versiosta löytyy yllin kyllin juureksia, falafeleja sekä tahinikastiketta. Keitä lisukkeeksi vaikka täysjyväriisiä tai kvinoaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Ylenpalttinen falafel-juurespelti

Ainekset

4
punajuurta tai raitajuurta
1
nauris
4
porkkanaa
2
palsternakkaa
200
g
ruusukaalia
2
rkl
rypsiöljyä
1
rkl
hunajaa, vaahterasiirappia tai agavesiirappia
2
tl
hiutalesuolaa
1
tl
kuivattua persiljaa
1
tl
mustapippuria
400–450
g
valmiita falafel-pyöryköitä (esimerkiksi Samirin falafel-kasvis, Nyhtökaura meze tai Findus)
Kastike
½
dl
tahinia
3
rkl
sitruunamehua
2
rkl
kuumaa vettä
2
rkl
hunajaa, vaahterasiirappia tai agavesiirappia
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
Tarjoiluun
keitettyä kvinoaa, täysjyväriisiä tai -viljaa

Työvaiheet

  1. Kuori ja paloittele kaikki juurekset sivuiltaan noin 2 cm:n kuutioiksi. Halkaise ruusukaalit. Laita kasvikset kulhoon, pyöräytä öljyssä ja hunajassa, ja kaada leivinpaperilla vuoratulle pellille. Ripottele päälle hiutalesuola, persilja ja mustapippuri.
  2. Paahda 240-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes juurekset ovat pehmentyneet ja saaneet paahtunutta väriä.
  3. Juuresten paahtuessa keitä lisäke (esimerkiksi kvinoa, täysjyväriisi tai -vilja).
  4. Valmista kastike. Yhdistä kaikki kastikkeen ainekset, sekoita tasaiseksi.
  5. Jaa lautasille lisäke, sekä juurekset ja falafel-pyörykät. Viimeistele tahinikastikkeella.

Vinkki: Makumaailma kotoisammaksi? Korvaa falafel-pyörykät kasvispyöryköillä tai tavallisilla nyhtökaurapyöryköillä, ja tahinikastike esimerkiksi kermaviilikastikkeella.
 

Kommentit (0)