Kodin Kuvalehti on lisännyt 491 reseptiä.
Linkitetty 161 keittokirjaan.
OHJE Riikka Kaila KUVA Panu Pälviä

Vehreän perunasalaatin maun salaisuus on sitruunainen minttu-parmesaanikastike.

Annoksia
4 annosta
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Perunasalaatti ja minttu-parmesaanikastike

Ainekset

750
g
keitettyjä perunoita
8
retiisiä
100
g
tuoretta babypinaattia
½
dl
auringonkukansiemeniä
200
g
herneitä
1
ruukku
herneenversoja
Minttu-parmesaanikastike
1
ruukku
vahvaa minttua
1
(luomu)sitruunan kuori
2
rkl
sitruunan mehua
50
g
parmesaania
½
dl
oliiviöljyä
½
dl
rypsiöljyä
½
dl
hunajaa
1
tl
suolaa
ripaus
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Valmista minttu-parmesaanikastike. Riivi mintunlehdet monitoimikoneen kulhoon. Raasta joukkoon pestyn sitruunan kuori ja purista sitruunan mehu. Raasta joukkoon myös parmesaani. Kaada oliiviöljy koneeseen ja hienonna kastike koneella tasaiseksi. Lisää rypsiöljyä, kunnes saat kastikemaisen koostumuksen. Mausta kastike hunajalla, suolalla ja mustapippurilla.
  2. Kuori ja kuutioi perunat kulhoon.
  3. Pese retiisit ja viipaloi ne ohuiksi siivuiksi. Huuhdo ja valuta pinaatti kuivaksi. Paahda auringonkukan siemenet kuumalla, kuivalla pannulla kauniin ruskeiksi. Sekoita retiisit, pinaatti, auringonkukansiemenet ja herneet perunoiden joukkoon. Katko sekaan herneenversoja.
  4. Kaada minttu-parmesaanikastike salaatille.
Kodin Kuvalehti on lisännyt 491 reseptiä.
Linkitetty 13 keittokirjaan.
Ohje Riikka Kaila Kuva Tuomas Kolehmainen

Värikäs nuudelisalaatti sopii täydellisesti kevään juhlabuffettiin.

Annoksia
8

Katkarapu-mangosalaatti

Ainekset

400
g
katkarapuja
200
g
ohutta riisinuudelia
2
tuoretta kypsää mangoa
400
g
kirsikkatomaatteja
1
pieni kurkku
2
punaista mietoa chiliä
1–2
ruukkua korianteria
Kastike
3/4
dl
limetin mehua
1
rkl
tuoretta inkivääriä raastettuna
3/4
dl
rypsiöljyä
2
rkl
hunajaa
1
tl
suolaa

Työvaiheet

1. Nosta pakastekatkaravut sulamaan noin puoli tuntia ennen salaatin valmistusta.

2. Kiehauta vesi kattilassa ja laita nuudelit kypsymään siihen 2–3 minuutiksi. Valuta keittovesi pois ja huuhdo nuudelit kylmällä vedellä.

3. Kuori ja puolita mangot. Huuhdo ja puolita kirsikkatomaatit. Huuhdo ja paloittele kurkku. Poista chilin siemenet ja viipaloi renkaiksi.

4. Purista limetin mehu. Kuori ja raasta inkivääri. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

5. Sekoita salaattiaineet ja kastike kulhossa. Kaada valmis salaatti tarjoiluastiaan.

Vinkki! Voit valmistaa katkarapu-mangosalaatin jo juhlia edellisenä päivänä ja säilyttää jääkaapissa. Riisinuudeli on näyttävää pitkänä, mutta sen voi katkoa salaattiin, jotta sitä on helpompi ottaa lautaselle.

Kommentit (0)

Kodin Kuvalehti on lisännyt 491 reseptiä.
Linkitetty 36 keittokirjaan.
OHJE Laura Kaapro KUVA Piia Arnould

Rullaa tortillan sisään itsetehtyä hummusta, paahdettuja kasviksia ja paistettua halloumia. Tätä parempaa kasviswrapia saa hakea!

Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Kasvis-halloumirullat

Ainekset

4
wrap-tortillaa
500
g
halloumijuustoa
oliiviöljyä paistamiseen
2
tomaattia viipaleina
1
ruukku
lehtipersiljaa
Paahtokasvikset
2
munakoisoa
1
punainen paprika
1
keltainen paprika
2
rkl
oliiviöljyä
1
tl
chilihiutaleita
1/2
tl
mustapippuria
1
tl
suolaa
Hummus
2
tlk
säilöttyjä kypsiä kikherneitä
3/4
dl
tahinia eli seesaminsiementahnaa
1/2
dl
sitruunamehua
2
valkosipulinkynttä
2
rkl
oliiviöljyä
1
dl
kylmää vettä
1
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Valmista paahtokasvikset. Pilko munakoisot ja paprikat reiluiksi paloiksi. Yhdistä niihin kulhossa öljy, chilihiutaleet ja mustapippuri. Kaada leivinpaperilla vuoratulle pellille.
  2. Paahda kasviksia 240-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia, kunnes ne saavat väriä. Ripottele valmiiden kasvisten pinnalle hieman suolaa.
  3. Tee hummus kasvisten paahtuessa. Huuhtele kikherneet kylmällä vedellä siivilässä. Mittaa kikherneet, tahini, sitruunamehu, kuoritut valkosipulinkynnet ja oliiviöljy tehosekoittimen kulhoon. Surauta tasaiseksi tahnaksi. Lisää koneen käydessä kylmä vesi ohuena nauhana, ja käytä konetta niin kauan, että seos on aivan sileää. Mausta hummus suolalla.
  4. Leikkaa halloumijuusto vajaan sentin vahvuisiksi viipaleiksi. Paista palat molemmin puolin oliiviöljyssä pannulla. Paista paloihin vain kaunis pinta. Ne saavat jäädä sisältä pehmeiksi.
  5. Sivele tortillojen sisään hummusta. Jaa päälle paahdetut kasvikset, tomaattiviipaleet, paistettu halloumi ja tuoretta persiljaa. Rullaa wrapit tiukaksi kääröksi ja puolita veitsellä. Tarjoa heti.

Vinkki! Voit rauhassa oikaista ja käyttää valmista hummusta.

Kommentit (0)

Kodin Kuvalehti on lisännyt 491 reseptiä.
Linkitetty 41 keittokirjaan.
OHJE Laura Kaapro KUVA Piia Arnould

Kvinoasta ja kasviksista syntyy ravitsevat vegepihvit.

Annoksia
4-6 (20 kpl)
Valmistusaika
30 min + 1-2 t
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juustoiset kvinoa-kasvispihvit

Ainekset

1 1/2
dl
(kotimaista) kvinoaa
3
dl
vettä
1
iso sipuli
2
valkosipulinkynttä
1
iso porkkana (150 g)
250
g
tuoreita herkkusieniä
1
pieni kesäkurpitsa (200 g)
rypsi- tai oliiviöljyä paistamiseen
1
dl
kaurahiutaleita
1
dl
auringonkukansiemeniä
2
dl
juustoraastetta
2
munaa
1 1/2
tl
suolaa
1/2
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Mittaa kvinoa kulhoon ja kaada päälle lämmintä vettä. Kaada kvinoa tiheään siivilään ja huuhtele juoksevan veden alla.
  2. Kuumenna vesi kattilassa ja lisää valutettu kvinoa. Anna kiehua kannen alla miedolla lämmöllä 15 minuuttia, kunnes kvinoa on kypsää ja neste on imeytynyt.
  3. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta porkkana. Puhdista ja pilko herkkusienet.
  4. Katkaise kesäkurpitsan päät ja leikkaa se neljään pitkään lohkoon. Poista siemenosa. Raasta lohkot.
  5. Kuumenna öljyä pannussa. Paista ensin sieniä kovalla lämmöllä, kunnes ne ovat tummanruskeita. Lisää hieman öljyä sekä sipulit. Paista noin 5 minuuttia. Lisää valkosipulit sekä porkkana- ja kesäkurpitsaraaste. Jatka paistamista, kunnes pannulla ei ole nestettä.
  6. Yhdistä paistetut kasvikset ja kypsä kvinoa kulhossa. Lisää kaurahiutaleet, auringonkukansiemenet, juustoraaste, muna, suola ja pippuri. Sekoita ja peitä kelmulla. Anna tekeytyä jääkaapissa 1–2 tuntia.
  7. Ota pihvimassasta kourallisia. Litistä ne noin 20 paksuhkoksi pihviksi leivinpaperilla vuoratulle pellille.
  8. Paista pihvejä 200-asteisessa uunissa 20 minuuttia. Tarjoa pihvit uunijuuresten, kukkakaalimuusin tai salaatin kanssa.

Vinkki! Voit tehdä pihvimassan jääkaappiin edellisenä iltana, niin saat ruuan valmiiksi nopeasti.

Kommentit (0)

Kodin Kuvalehti on lisännyt 491 reseptiä.
Linkitetty 31 keittokirjaan.
OHJE Laura Kaapro KUVA Piia Arnould

Texmex-tortillavuoka pitää sisällään papu-kasvistäytettä.

Annoksia
6
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Texmex-tortillavuoka

Ainekset

noin 320
g
maissi- tai vehnätortilloja
1
tlk (350 g)
salsakastiketta
200
g
juustoraastetta
nokare voita uunivuoan voiteluun
Täyte
2
tlk (2 x 400 g)
säilöttyjä kypsiä mustapapuja
1
tlk (280-340 g)
liemeen säilöttyjä maissinjyviä
2
sipulia
4
valkosipulinkynttä
2
isoa
paprikaa
rypsiöljyä paistamiseen
2
tl
jauhettua juustokuminaa
2
tl
jauhettua korianteria
1
tl
savupaprikajauhetta
1
tl
mustapippuria
1 1/2
tl
suolaa
Tarjoiluun
avokadoviipaleita

Työvaiheet

  1. Valmista papu-kasvistäyte. Huuhtele säilötyt mustapavut ja säilötty maissi kylmällä vedellä siivilässä.
  2. Kuori sipulit ja leikkaa ne ohuiksi puolirenkaiksi. Kuori ja hienonna valkosipulit. Leikkaa paprikat ohuiksi suikaleiksi.
  3. Kuumenna öljyä paistinpannussa. Paista sipuli- ja paprikasuikaleita kovalla lämmöllä viisi minuuttia, kunnes ne pehmenevät. Lisää valkosipuli, juustokumina, korianteri, savupaprikajauhe ja mustapippuri. Kääntele kaksi minuuttia. Lisää valutetut mustapavut ja maissi. Kuumenna muutama minuutti, kunnes pannulle ei jää nestettä. Mausta suolalla.
  4. Voitele uunivuoka voilla. Leikkaa maissitortillat 3 cm leveiksi suikaleiksi. Laita vuokaan kerros kasvisseosta. Lado päälle tortillasuikaleita vieri viereen. Lisää salsaa, kasvispapuseosta, ohuesti juustoraastetta ja taas tortillasuikaleita. Tee 2–3 kerrosta, kunnes ainekset loppuvat. Säästä pinnalle juustoraastetta.
  5. Paista 200-asteisen uunin alaosassa 20 minuuttia, kunnes juusto sulaa. Anna vetäytyä viisi minuuttia. Tarjoa avokadosiivujen kera.

Kommentit (0)