Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mummolan appelsiiniriisi MEETS Thaimaan Sticky rice with mango (vegaani)

Ainekset

2
dl
keitettyä (puuro)riisiä
2
appelsiinia
1
mango
1
tl
aitovaniljaa
n.2
tl
makeutusta (steviaa, hunajaa, sokeria..)
1
prk
laadukasta kookoskermaa tai -maitoa
2
rkl
kaakaovoita
1-2
rkl
kaakaojauhetta

Työvaiheet

Ensimmäisenä laita kookoskerma/maito jääkaappiin. Keitä sitten riisi. Pilko mango ja appelsiinit.Laita riisi jäähtymään jääkaappiin. Ota kookosmaidosta/kermasta, paksu päällimmäinen massa talteen ja säästä vesi muuhun ruuanlaittoon. Sekoita massaan mausteet ja hedelmät. Kun riisi on jäähtynyt voit sekoittaa myös sen mukaan.Jos haluat tehdä myös suklaista riisiä, jaa sekoitus kahteen osaan. Sekoita toiseen puoleen sulatettu kaakaovoi ja -jauhe tai sulatettu tumma suklaa.Kokoa annos, koristele halutessasi mango- tai appelsiiniviipaleilla ja kaakaonibseillä tai suklaarouheella.

 

Tänä talvena olen ollut aivan hullaantunut appelsiineista. Luulen, että aikaisemmin olen syönyt niitä väärään aikaan vuodesta, koska ennen en ole maistanut sitä täydellisen mehukasta ja makeaa makua. Tähän reseptiin sain inspiraation perinteisestä appelsiiniriisistä ja Thaimaan matkojen suosikista, taivaallisesta Sticky Rice with Mango jälkkäristä. Resepti sisältää myös suklaisen version, kokeile halutessasi myös sitä :) Tätä herkkua voi nauttia ilman syyllisyyttä, sillä kaikki raaka-aineet ovat terveellisiä, kunhan et käytä suuria määriä sokeria.

Lisää Kotikatin terveellisiä sesonkikokkailuja blogissa

Sisältö jatkuu mainoksen alla