Keksit ovat erinomaisia herkkujen aineksia sellaisenaan tai herkulliseksi "keksivoiksi" jauhettuna.

Makea keksivoi sopii moneen

Tunnetko jo Cookie butterin eli keksivoin, jota myös keksitahnaksi kutsutaan? Se on maanpähkinävoin väristä ja paksuista herkkutahnaa, joka valmistetaan nimensä mukaisesti mausteisista kekseistä, voista ja kondensoidusta maidosta.

Keksitahna on monikäyttöistä. Se sopii esimerkiksi paahtoleivän päälle levitettäväksi, pannarin tai lettujen päälle hillon sijaan tarjottavaksi tai vaikkapa jäätelön kyytipojaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Tahna maistuu ihanalta myös yllättävämmässä osoitteessa eli kaurapuuron päällä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Puuro valmistetaan tuorepuurosta tutulla yön yli -tekniikalla, eli hiutaleet kylpevät tuntikausia kauramaidossa jääkaapissa. Aamulla turvonneet hiutaleet nesteineen kumotaan kattilaan ja keitetään muutama minuutti. Lopputuloksena syntyy lempeänmakuinen puuro, jonka keksitahna aateloi viikonloppubrunssille tai loma-aamuun sopivaksi arjen luksukseksi.

Mausteiset kandisokerikeksit ja karamellisoidut keksit

Kun paketin pohjalta löytyy muutama keksi, omenainen crumble syntyy nopeasti. Crumblet ja muut paistokset ovat mahtavia niihin tilanteisiin, kun tekisi jotain makeaa mieli, muttei oikein huvittaisi leipoa piirakkaa.

Paistokseen lastataan pohjalle omenapalat, ja ne hunnutetaan sokerista, jauhoista ja keksimuruista tehdyllä seoksella. Lopputulos maistuu hyvältä sellaisenaan – mutta vielä paremmalta vaniljakastikkeen, jäätelön tai kermavaahdon kanssa.

Hellepäivien ihanin jälkiruoka on itseoikeutetusti jäätelö. Juustokakun makuinen jäätelö valmistuu ilman jätskikonetta. Jäätelö saa terää tuorejuustosta ja punaherukoista. Keksimurut antavat mukavaa rapeutta ja kanelista makua jäätelöön.

 

Juttu on julkaistu aikaisemmin Helsingin Sanomissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla