
Hyvät eväät ilahduttavat enemmän kuin huoltoaseman kuiva sämpylä. Ruokatoimittaja Riikka Väliahde kertoo, miksi rakastaa eväitä.
Retken kohokohta on aina eväät. Tässä ei ole poikkeuksia. Myös Lapin vaelluksella syöminen on parasta, vaikka onhan maisemakin huumaava.
Rakkaus eväisiin juontaa juurensa tietenkin lapsuuteeni. Meidän perheessä kaikki matkat tehtiin autolla, sillä meillä oli aikaa, olihan opettajavanhemmilla pitkät lomat. Matkustimme kaikki kesät pitkin poikin Suomea ja Ruotsia. Ensimmäisen kerran kinusimme eväitä auton vielä kiihdyttäessä moottoritien alussa.
Parhaita eväsmuistoja ovat ehdottomasti mummun tekemät jauhelipizzat, jotka oli pakattu pinoksi pakasterasiaan. Jokaisen siivun väliin oli repäisty pala voipaperia. Myöhemmin aloin arvostaa termospullokahvia ihan vain tuoksunsa vuoksi. Partioretkille pakattiin mukaan pussi, johon oli sekoitettu valmiiksi rusinoita ja maapähkinöitä.
4 vinkkiäni eväsruokailuun
1. Tee kunnolliset eväsleivät (äläkä pihistele)
Eväsleipien tekeminen on taidetta. Kuten taiteessa yleensäkin, on eväsleipien teossa eri suuntauksia.
Ensimmäisen koulukunta pitää juustoa vasten lötsääntyneistä kurkuista. Heille suotakoon se ja he jatkakoon perinteisellä juusto-kurkku-voilinjalla. Nämä leivät ovat ehdottomasti parhaimmillaan voipaperiin käärittynä.
Toinen koulukunta inhoaa niitä kurkkuja. Silloin kannattaa unohtaa myös voi ja ehkä jopa juusto. Leivän väliin kannattaa siis koota aineksia, joille muhiminen tekee hyvää. Tällaisia aineksia ovat ainakin pesto ja tomaatti sekä meetvursti. Valitse salaatiksi kovia salaatinlehtiä kuten rucolaa tai baby pinaattia. Öljysäilykkeet kuten aurinkokuivatut tomaatit ja grillatut munakoisot ovat loistavia eväsleipiin.
2. Jäädytä
Toiset asiat vaan maistuvat paremmalta kylmänä, kuten valkoviini tai rosee. Ystäväni innoittamana jäädytimme kokonaisen viinitonkan tänä kesänä ja se oli ehdottomasti kesän parhaita ideoita. Koska viinissä on alkoholia, se ei jäädy ihan kiinteäksi. Näin ollen viini myös sulaa nopeammin kuin vaikkapa vesi. Jäädytetty viini pysyy kuitenkin pitkään kylmänä. Jäätynyt viinitonkka on myös kätevä, sillä se toimii muille eväille kylmäkallena.
3. Laita kaikki tikkuun
Säästyt kertakäyttöastoiden kantamiselta ja ylenmääräiseltä roskalta, kun pujotat eväät jo kotona varrastikkuihin. Esimerkiksi salaatin tai jälkkärin saa kivasti pujoteltua tikkuun.
Jälkkäritikkuun tulee tietenkin minimunkkeja, mansikoita ja vaahtokarkkeja. Suloiset tikut ovat nopeita tehdä, mutta nostavat eväsretken tunnelmaa kummasti suoraan pakkauksista syötäviin herkkuihin verrattuna.
Espanjalaishenkisiin salaattivartaisiin löydät ohjeen täältä.
4. Tarjoudu eväsvastaavaksi
Kun olette lähdössä porukalla vaikka junamatkalle tai road tripille, tarjoudu eväsvastaavaksi. Silloin et pety. Yleensä myös ilahdutat muita ja jaat eväsruoan ilosanomaa.