Oluen panemisessa käytetään humalan emikasvia. Humala kuuluu hamppukasveihin ja on siis sukua esimerkiksi kannabikselle. Kuva: Charity Burggraaf
Oluen panemisessa käytetään humalan emikasvia. Humala kuuluu hamppukasveihin ja on siis sukua esimerkiksi kannabikselle. Kuva: Charity Burggraaf

Humala uhkaa loppua ja erikoisolueiden hinnat nousevat, kertovat uutiset. Näin sitä viljellään muotihumalan mekassa Yakiman laaksossa, jossa ennen halpa intiaanireservaatin vientituote viedään nyt käsistä.

Uhkaako humala loppua, kun Indian Pale Ale -oluista on tullut muotijuomaa? Helsingin Sanomat uutisoi aiheesta äskettäin. Voimakashumalaiset pienpanimo-oluet ovat trendikkäitä ja niiden humalan alkuperä löytyy usein Amerikasta. Glorian ruoka ja viini vieraili tunnetulla Yakiman alueella.

Humalaköynnöksiä. Kuva: Charity Burggraaf

Olutko vihannes?

Ei ole aivan perätöntä sanoa, että olut on vihannes. Siltä ainakin tuntuu, kun katsoo humalaköynnöksen kukkaa, joka on kuin pieni heleänvihreä käpy. Ja kun humalapaalin lyö puoliksi, pölähdys tuoksuu raa’alta oluelta.

Sadonkorjuu on juuri päättynyt Yakiman laaksossa, Yhdysvaltain suurimmalla humalankasvatusalueella. Kun viljelijä Steve Perrault kävelee perkuuhallin rampilla, raskaiden saappaiden kaiku vastaa seinistä. Täällä kaikuu, koska kaikki on viety. Perraultin tilalla on poimittu yli miljoona kiloa humalaa, ja se on nyt hyvää vauhtia matkalla panimoihin. Senkin vuoksi kaikuu, että perkuulinjasto tarvitsi valtavan hallin. Steve Perraultin ja hänen vaimonsa Judyn humalatila on tuplannut tuotantonsa kymmenessä vuodessa. Niin tekevät myös muut noin neljäkymmentä Yakiman viljelijää, jos suinkin kykenevät. Humala, joka ennen oli intiaanireservaatin halpa vientituote, on suositumpaa kuin koskaan.

Captain Clark. Kuva: Charity Burggraaf

Ei enää mäyräkoiria, kiitos

Kiitos kuuluu hipstereille. Sellaisille kuin Captain Clark, joka polkee selkä hiessä pyörää Seattlessa, 230 kilometriä Perraultin tilalta länteen. Pyörä ei liiku minnekään. Polkimet on yhdistetty myllyyn, joka jauhaa ruis- ja ohramaltaita hienoiksi oluen panemista varten. Flying Lion on yksi 615 panimosta, jotka perustettiin Yhdysvalloissa viime vuonna. Tänä vuonna panimoita on perustettu kaksi päivässä. Panimoiden määrä on nyt korkeimmillaan sitten vuoden 1873.

Kehitys kulkee kahteen suuntaan: Budweiserin tapaiset panimojätit ahmaisevat pienempiään ja laimentavat oluttaan, mutta samaan aikaan yhä useampi kuluttaja kävelee lähipanimoon ja nauttii takahuoneessa valmistetun voimakashumalaisen laatuoluen. Olut on päässyt ulos pahvisista mäyräkoirista ja muovikassien pohjalta, irti makkaranpurijoiden ja jalkapallohuligaanien käsistä. Sen on nostanut sama nuori sukupolvi joka teki kahvista, leivästä, polkupyöristä ja vinyyleistä jälleen tärkeitä.

”Meidän ei tarvinnut etsiä asiakkaita. Oluen ystävät ovat nykyään todella asiantuntevia”, sanoo Flying Lion -panimon omistaja Griffin Williams.

Captain Clark ravistelee humalapelletit kiehuvaan vierteeseen, Williams laskee padasta näytteen mitatakseen sokeripitoisuuden. Belgian Pale Ale on kahden viikon päästä valmista.

Griffin Williams. Kuva: Charity Burggraaf

Kahvitrendin jalanjäljissä

25-vuotias Williams on koulutukseltaan geologi, mutta opiskeluaikainen olutharrastus muuttui työksi. Hän muutti Minneapolisista Seattleen ja avasi veljiensä tuella panimon.

”Pienpanimopiireissä on loistava yhteishenki. Kulttuuri on niin nuori, että kaikki tukevat toisiaan ja ovat innoissaan toistensa oluista.”

Oluen valmistaminen kotona aloitti monen pienpanimon tarinan, arvelee Steve Carpenter, Yakimassa sijaitsevan YCH Hops -jakeluyrityksen johtaja.

”Kotivalmistuksen laillistaminen vuonna 1978 loi pohjan oluen vallankumoukselle.”

Sitten syntyi sukupolvi, joka arvostaa valintoja ja luo identiteettiään joka päivä. Carpenter ottaa esimerkiksi Starbucksin.

”Minun nuoruudessani kahvin sai mustana tai maidolla. Nykyään kahvilassa on kaksisataa vaihtoehtoa. Sama tapahtuu oluelle.”

Humala hupenee IPA-pulloihin

Humalan viljelijöiden iloksi muodikkainta pienpanimoissa on Indian Pale Ale eli IPA, voimakashumalainen kuparinsävyinen olut. Se vaatii noin viisitoista kertaa enemmän humalaa kuin esimerkiksi Heineken (joka silti on YCH Hopsin suurin asiakas).

Cascadian Dark Ale on tummaa mutta raikkaampaa kuin tumma olut yleensä. Kuva: Charity Burggraaf

Vaikka pienpanimoiden osuus olutmarkkinoista on 11 prosenttia, niiden osuus humalan tarpeesta on 35 prosenttia. Yakimassa tuotettiin tänä vuonna 34 miljoonaa kiloa humalaa. Panimoyhdistyksen mukaan tarve kasvaa 10 miljoonalla kilolla vuoteen 2020 mennessä. YCH Hops rouhii humalapaaleista pellettejä ympäri vuorokauden helmikuun loppuun asti. Silti joillekin panimoille täytyy myydä eioota, ellei niillä ole vuosisopimusta tuottajan kanssa. Ensimmäisinä hupenevat uusimmat lajikkeet, kuten Simcoe ja Citra. Griffin Williamsin mukaan isot panimot jyräävät tilauksissa.

”Humalan haalimiseen menee minulta viisi tuntia viikossa. Usein ostan toisilta panimoilta heidän ylijäämäänsä”, Williams sanoo.

Luulisi, että humalanviljelijää hymyilyttää

Steve Perrault onkin tyytyväinen. Isoisällä oli runsas hehtaari viljelyalaa, Perrault on jättämässä pojilleen kuusisataa hehtaaria.

”Olen tehnyt töitä koko elämäni kolmetoista tuntia päivässä. Tämä tuntuu hyvältä”, hän sanoo.

Steve ja Judy Perrault. Kuva: Charity Burggraaf

Pellolla humalasalkojen käytävät jatkuvat silmänkantamattomiin kohti Kaskadivuorten kylkiä. Työntekijät polttavat vanhoja humalanjuuria, ja savu kiemurtaa laakealle taivaalle. Humalatilojen horisontissa on myös tummia pilviä. Ilmasto muuttuu, ja tänä kesänä Yakiman laakso kärsi kuivuudesta. Lämpötila kiipesi usein 40 asteeseen ja kasteluvettä piti säännöstellä. Osa sadosta kuivui kuoliaaksi. Räjähdysmäisesti kasvava kysyntä ei tarkoita rajatonta rahantuloa. Laajeneminen on vaikeaa.

”Humala täytyy poimia yhden kuukauden aikana. Voin ostaa lisää maata mutta en voi poimia enempää, koska tarvitsisin uuden poimintakoneen”, kertoo Perraultien naapuri Graham Gamache.

Koneet ovat kalliita. Kuva: Charity Burggraaf

Uusi koneisto maksaisi kuusi miljoonaa dollaria. Koneiden toimittajat ovat niin ylityöllistettyjä, että tilausta saisi odottaa kaksi vuotta. Ja kuka tietää, onko olut trendikästä enää silloin? Gamache uskoo, että Euroopassa on markkinoita valloitettavina. Saksassa, jossa yhä tuotetaan maailman eniten humalaa, on puutetta kastelujärjestelmistä. Sitä paitsi amerikkalainen humala maistuu erilaiselta, sitruksiselta. Jenkkihumalan alfahappoaste on korkea, joten se sopii voimakashumalaisiin, katkeriin oluihin.

”IPA-tyyppinen olut saattaa levitä laajemmin Eurooppaan ja muualle maailmaan”, Gamache sanoo.
YCH Hopsilla onkin jo toimistot Hongkongissa, Kiinassa ja Belgiassa. Suomalaisiakin asiakkaita löytyy: Malmgårdin panimo, Sori Brewing, Saimaan juomatehdas ja Koskipanimo. Saimaan rannalla ja Tammerkosken partaalla maistuu siis Yakiman laaksossa poimittu humala.

Artikkelin on kirjoittanut Noora Mattila ja se on julkaistu alun perin Glorian ruoka ja viini -lehdessä.

Lue myös:

Tiesitkö tämän humalasta? 7 yllättävää faktaa