Neljän aineksen rieska. KUVA: Sami Repo
Neljän aineksen rieska. KUVA: Sami Repo

Kun leipaisija pääsee irti, keittiössä valmistuu lämpimäisiä rennolla otteella.

Heti aluksi täytyy tunnustaa: rakastan leipomista, mutta vaikka olen ruokatoimittaja, minusta ei ole viimeistelemään kakkuluomuksia sokerihunnuilla tai koristelemaan leivoksia marsipaanikoristein.

Kakkublogien kakut ovat kunnioitettavia, mutta oma kärsivällisyyteni ei niihin riitä. Harmi! Joskus, siis vain joskus, olisi täräyttävää kantaa tarjolle täydellinen kakku, jonka jokainen yksityiskohta – pursotukset, kaulitut pitsipinnat ja kimalteet – olisivat paikoillaan.

Mutta tämän kakun huono puoli olisi sitten se, että kaiken vaivannäön jälkeen en raaskisi sitä tarjota tai syödä. Luultavasti muovittaisin sen ikuisiksi ajoiksi koristeeksi pöydälleni. Siinä se muovikakku pölyyntyisi ja muistuttaisi siitä hetkestä, kun jaksoin leipoa kuin varsinainen kakkukuningatar.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Fiinin ja pikkutarkan leipomisen sijaan leipaisen. Olen leipaisija.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jo sanana se on lupaava. Leipaisu kertoo tuokiosta, jossa jauhot pöllyävät, päivän ilot ja harmit voi työstää taikinaan ja lopuksi valmiin lämpimäisen voi jakaa ystävien tai perheen kesken.

Leipaista voi yksin, kaksin tai isommalla porukalla. Se ei vaadi harjoittelua eikä suunnittelua, sillä leipaisu hoituu kotikaapista löytyvillä aineksilla ja siinä ajassa mikä on käytettävissä. Joskus leipaisen vartissa, joskus haluan pöllyttää jauhoja pitempäänkin.

Usein leipaisuhimo iskee silloin, kun tekee äkkiä mieli jotain pientä hyvää, ystävät yllättävät kyläilyllä, lasten urheiluseuran buffettivuoro kolkuttelee ovella tai koulun myyjäisiin pitää saada tarjottavaa.

Leipaistessa luotan rehteihin annosmääriin; koulumyyjäisten braavuurini ovat aina olleet pellillisiä. Pelti suklaakakkua, pelti porkkanakakkua, pelti omenapiirakkaa. Rehtejä leivonnaisia ilman piperrystä tai muita krumeluureja.

Leipaisu ei myöskään ole välineurheilua. Parhaassa tapauksessa ei tarvita kuin kulho ja koura, ehkä korkeintaan vispilä.

Oma luottoleipaisuohjeeni on nopeasti sekoitettava rieskataikina. Jääkylmän veden joukkoon jauhot, ripaus leivinjauhetta ja suolaa. Sitten ainekset pikapikaa sekaisin, mieluiten käsin.

Leipaisussa parasta on onnistuminen. Ohjeissa ei voi oikaista, sillä ne ovat jo valmiiksi simppeleitä ja usein resepti on leipaisijalle jo niin tuttu, että ohje tulee kuin selkärangasta.

Ja mikä parasta, jokainen leipaisu on ainutlaatuinen: tekijänsä näköinen, kokoinen ja niin herkullinen.

Millaisia leipaisureseptejä te soppalaiset suositte? Lisätkää parhaat leipaisureseptinne Soppaan meidän ja muiden iloksi!

Sisältö jatkuu mainoksen alla