Kuva: Hanna Jensen.
Kuva: Hanna Jensen.

Hanna Jensen tekee sukureseptillään niin hyvää pashaa, että sitä on santsattava neljä kertaa.

Pasha on ainoa jälkiruoka, johon minulla on suhde. Se on ainoa jälkiruoka, jonka valmistan aina samalla tavalla, samassa puumuotissa, pääsiäisen pitkäperjantaina. Se on ainoa jälkiruokaperinne, joka minulla on.

En halua, että pashassani on rusinoita tai kuivattuja hedelmiä. Anopilta saatu luottoreseptini on yli 20 vuoden takaa, ja pashastani pitävät yleensä myös ne, jotka eivät pääsiäisherkusta muuten innostu.

Pashani ei näet ole liian rahkainen mutta ei myöskään liian makea. Jos makuelämystä täytyisi jotenkin kuvailla, se liitelisi jossakin rahkan ja kermavaahdon välillä. Pashaani syödessä suussa rouskuu jännittävästi, sillä laitan seokseen aina joko mantelirouhetta tai mantelijauhetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

En halua taittaa pashan makua vadelmamelboilla enkä muillakaan kastikkeilla, koska haluan tuntea suussani happamuuden ja makeuden liiton. Otan pashaa yleensä neljä kertaa lisää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Erityistä ja outoa iloa saan puisesta pashamuotista, jonka ostin muutama vuosi sitten. Puumuotti täytyy kostuttaa vedessä ennen käyttöä, muuten muotti imee itseensä pashaseoksen nestettä.

Olennaista on myös hankkia ”vauvanharsoa” eli juustoharsoa, jolla puinen pastamuotti vuorataan. Pashaseos valutetaan harsoon päälle muottiin, ja komeus laitetaan jääkaappiin yöksi, jotta neste valuu kulhoon. Ylimääräisen pashaseoksen valutan ihan tavallisessa siivilässä harson päällä.

Olen oppinut muutakin. Kun ensimmäisenä anoppila-pääsiäisenä kehaisin, kuinka hyvää anopin passha oli, Ukrainassa syntynyt appiukkoni vinkkasi ystävällisesti:

”Se muuten lausutaan paasha.”

Jensenin pashan reseptin saat täältä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla