Kuorruta  bageli etikkaisella fenkolipikkelsillä. Kuvat Sara Remington.
Kuorruta bageli etikkaisella fenkolipikkelsillä. Kuvat Sara Remington.

Pikkelöinti ei ole säilöntää vaan pikakylpy, jolla kasvikset muuttuvat hetkessä pirskahtelevan hapokkaiksi.

Isoäidin hölskykurkut ovat pikkelöintiä parhaimmillaan. Etikkaliemi ja ohuet kurkkuviipaleet purkkiin, kansi kiinni ja ravistus. Tekotavassa kiteytyy kaikki mistä pikkelöinnissä on kyse; etikkaliemi, kasvikset ja nopea valmistus.

Pikkelöinti ei ole säilöntää. Sen avulla kasvikset kylvetetään tarjoilukuntoon muutamassa minuutissa tai parissa tunnissa, maun mukaan ja kiireen asteesta riippuen.

Perusidea on, että liemessä on sopuisassa suhteessa etikkaa, vettä ja sokeria. Säilöntäliemen perusohje: 3 osaa vettä/2 osaa sokeria/ 1 osa väkiviinaetikkaa kannattaa muuttaa pikkelöinnissä. Maku saa olla pirteän hapokas, ei siirappimainen. Vähennä sokeria reilusti.  Vaihtelua liemeen saa mausteilla ja yrteillä.

Liemen valmistuksessa on monta tapaa.

Ravistettu liemi

Savulohi-avokadoleivät saavat tarvitsemansa raikkauden pikkelöidyistä kasviksista. Kasvikset syntyvät ravistamalla liemen ainekset kasaan ja ja hölskyttämällä joukkoon ohueksi leikattua fenkolia ja kurkkua. Ei liemen keittämistä, pelkkää sheikkaamista!

Pikkelöidyn fenkolisalaatin ja savulohi-avokadoleipien ohje löytyy täältä.

Keitetty liemi

Majoneesimarinoidun kanan kaverina toimii salaatti, jonka osana on korianterinsiemenillä ryyditettyssä liemessä mehustuneita kasviksia. Liemi keitetään ja jäähdytetään, ja sitten se lisätään maustamaan puoleksi tunniksi kasviskimaraa. Kana kypsyy grillissä kasvisten maustuessa .

Pikkelöityjen vihannesten ja majoneesimarinoidun kanan ohje löytyy täältä.

 Sekoita ja lisää

Korealaisten hodareiden salaisuus on tulinen kurkkusalaatti, jonka kastike ei perussuhteita kaipaa. Loraus väkiviinaetikaa, seesamiöljyä ja reilusti chiliä. Kurkut imevät makua kuin sieni ja maustavat hittihodarit taivaallisiksi.

Tulisen kurkkusalaatin ja korealaisten koirien ohje löytyy täältä.

Mek

Pikkelöinti tuo pika-apua äkilliseen etikan himoon

Katsoin vanhasta keittokirjasta liemen 2 dl vettä ja 2 dl punaviinietikkaa ja puoli tl suolaa. Keitin siinä pieniä kukkakaalinuppuja ja punasipulia ja sipulia. Rapsakoita ja otin sivuun. Ja jutun todellinen idea on tässä: seuraavaksi keitin siinä valkosipuliporkkanoiden porkkanasuikaleet ja valkosipulisiivut. Rapsakoiksi ja sivuun. Lopuksi keitin siinä pieniksi tikuiksi leikatut perunat. Nostin kulhoon ja sekoitin kananmunat ja laitoin muffinivuokaan. Sitten suurustin jäljelle jääneen liemen...
Lue kommentti