Sieniä, porkkanaraastetta, kesäkurpitsaa. Jauhelihapihveihin uppoaa monenlaista vihannesta. Kuva: Sami Repo.

Meistä monelle arkinen ruuanlaitto on yhtä jauhelihakierrettä. Onneksi päivän kasvisannoksen saa näppärästi ujutettua jauheliharuokien sekaan.

Pyöräytä lihapulliin vihreää

Lihapullia voi höystää monella tapaa. Lindströminpihvien taikinassa jauhelihan rinnalla on runsaasti raastettua punajuurta. Samaa ideaa voi käyttää myös lihapullissa. Lindströminpullien kanssa maistuu sipulinen vaalea kastike.

Raasta possupulliin porkkanaa ja omenaa ja silppua joukkoon runsaasti lehtipersiljaa tai korianteria. Paista kypsiksi ja tarjoa vaikka nuudelikeitossa!

Hirvipullat rakastavat silputtua sipulia ja timjamia, oikein pieneksi pilkottu kaalikin maistuu rapsakkaana joukossa. Myös sienet maistuvat hyviltä lihapullissa, etenkin hirvipullissa!

* Nyrkkisääntö: Lihapullien lihamäärästä kolmanneksen voi korvata kasviksilla. 

Bolognesekastikkeesta mehevämpi

Bolognesekastikkeen joukkoon kannattaa raastaa reilusti porkkanaa ja juuriselleriä. Niiden maku täytelöittää soosia ihanasti ja lisäksi ne tekevät kastikkeesta mehevän. Jos selleri tökkii, voi sekaan pilkkoa paprikaa ja lisätä joukkoon reilun kourallisen kirsikkatomaatteja. Mehukas kesäkurpitsa sopii kastikkeeseen täydellisesti esimerkiksi raasteena.

* Nyrkkisääntö: Bolognesekastikkeen lihamäärästä yli puolet voi korvata kasviksilla.

Makaronilaatikkoon sukeltaa porkkana

Makaronilaatikon sekaan voi lisätä klassisesti porkkanaraastetta.

Keväisen vihreäksi makaronilaatikko muuttuu, kun munamaitoon yhdistää reilusti ryöpättyä pinaattia silputtuna. Pakastepinaattikin käy hyvin.

Italialaistyylisen makaronilaatikon kerroksissa on reilu kerros viipaloitua tomaattia ja silputtua basilikaa ja munamaito on korvattu tomaattimurskalla.

Tuhdin ja luonteikkaan maun saat, kun lisäät hapankaalia makaronilaatikon uumeniin.

* Nyrkkisääntö: Makaronilaatikon lihasta lähes koko lihamäärän voi korvata kasviksilla tai kokeilla lihan tilalla soijarakeita.

Tässä herkullisen makaronilaatikon ohje. Lisää joukkoon reilusti lempikasviksia.

Mukavasti mausteinen rosee pääsee oikeuksiinsa ruokapöydässä.

Mikä? Stadlmann Rosé St. Laurent on luomurosee Itävallasta. Hinta 12,99 e.

Millainen? Notkea ja raikas viini, joka pääsee oikeuksiinsa ruokapöydässä. Mukavasti mausteisuutta.

Minkä kanssa? Toimii esimerkiksi vasikanfileen tai paistetun lohen kanssa. 

Lisää Essi Avellanin suosituksia löydät uusimmasta Glorian ruoka & viini -lehdestä.

Klassinen, tyrmäävä, kotoisa vai gluteeniton? Kokosimme yhteen Sopan ihanimmat mansikkakakut. Löydä omasi!

Klassinen. Britakakkua rakastavat kaikki. Jos lisäät väliin mansikoita ja lemon curdia, varaudu siihen, ettei kakusta jää vadille muruakaan. Klassikkokakun koukuttavuus piilee rapean marenkipinnan ja pehmeän kakkupohjan yhdistelmässä. Tämä kakku sopii myös sille, jonka mielestä mansikkakakussa maku on koristelua tärkeämpää.

Tyrmäävä. Kun mansikkakakkusi pitää olla sekä näyttävä että erilainen, reseptisi on tässä. Mansikka-lakritsitäytekakku yhdistää komeat kerrokset, lakun maun ja mansikkakreemin. Anna kakun maustua jääkaapissa vähintään muutama tunti, jotta sokerikakkukerrokset kostuvat helposti leikattaviksi.

Kotoisa. Jos osaat leipoa kääretortun, onnistut myös mansikkakakussa. Tämä kakku yhdistää unelmatortun pohjan ja mummolan mansikkakakun täytteet. Pieni villi lisä tulee ananasmurskasta, joka takaa mehevyyden. Puoli tuntia, ja kakku on valmis!

Gluteeniton. Jos mansikkakakkusi pitää olla gluteeniton, mutta silti mehevä, tartu tähän reseptiin. Mikä parasta, herkku valmistuu ilman vatkainta vaikka mökillä. Muhkeaa kakkupohjaa ei halkaista lainkaan, vaan se päällystetään ranskankermalla ja reilulla kasalla mansikoita. Vieno lakun maku tekee tästä kakusta täydellisen. 

Kuvat: Panu Pälviä, Tuomas Kolehmainen ja Sami Repo.

Rakastettu ruokakirjailija palasi 17 vuoden tauon jälkeen kirjoituskoneen ääreen.

Keltaisen puutalon yläkuistilla vilkuttaa mustapaitainen rouva. Alapuolella Suomenlinnan kauppakujaa kulkevat turistit katsovat häntä ja taloa kiinnostuneina: tuonne kun pääsisi kurkistamaan.

On aamupäivä. Auringonsäteet pilkahtelevat pilvien raosta.

Legendaarinen ruokatoimittaja ja keittokirjailija Mysi Lahtinen on asunut tässä vanhassa venäläisessä kauppiastalossa arkkitehtimiehensä ”Iso Lahtisen” kanssa yli 40 vuotta.

Talo on ruokahistoriallisesti merkittävä. Sen yläkerran keittiössä on keitetty ne herkut, joita suomalaiset ovat opetelleet valmistamaan Mysin resepteistä 1980- ja 1990-luvulla.

Nyt Mysiä tarvitaan taas, 17 vuoden tauon jälkeen. Ruuan historia, juuret, suomalaisuus, mutkattomuus – kaikki mistä Mysi tunnetaan – kiinnostaa ruuanlaittajia.

 

Eteishallin seinät on vuorattu tauluilla. Ne ovat ystävien, kuten Silja Rantasen, Carolus Enckellin, Matti Kujasalon ja Tarmo Paunun maalaamia.

Hallista vasemmalla aukeaa ”konehuone”, jossa ovat tietokoneet, oikealla taas on luova huone, jossa Mysi kirjoittaa tekstinsä aluksi perinteisellä Olympia-kirjoituskoneella.

Luova huone on täynnä Mysille tärkeitä esineitä ja muistoja, kuten vanhojen avaimien kokoelma. Yksi seinä on pyhitetty edesmenneen ystävän Armi Ratian kuville ja kirjeille, toinen muutamille lukijoilta tulleille kirjeille, joista yksi on osoitettu Mademoiselle Lahtiselle.

Usein ennen kuin Mysi alkaa kirjoittaa ruokatarinoitaan, hän laittaa huoneen nurkassa olevaan pönttöuuniin tulen. Kirjoituspöydän äärestä aukeaa näkymä talvipuutarhaan, jonka hänen miehensä ja lapsensa rakensivat hänelle syntymäpäivälahjaksi. Oliivipuu ei voi hyvin, mutta sitä Mysi ei nyt ehdi murehtia, kun on tämä uusi työkin.

Mysi kävelee Birckenstock-sandaaleissaan yläkertaan vieville rappusille. Hän kapuaa talon toiseen kerrokseen, missä aukeaa iso ja valoisa tila: avokeittiö ja olohuone ruokailupäätyineen. Kolme isoa, vaaleata sohvaa sekä nojatuolit muistuttavat siitä, että yläkerta on tarkoitettu rupattelua ja nautiskelua varten.

Sohvapöydällä on kasa käsin kirjoitettuja liuskoja. Ne ovat suunnitelmia tämän vuoden ruokajutuista. Mysi istuutuu, ottaa kasan käteensä ja sanoo:

”Ensin oli outoa. Nyt alkaa taas sujua.”

 

Mysi Lahtinen opetti muutaman sukupolven tekemään lipstikkakeittoa ja parlamenttisilakoita tarinatekniikallaan eli sillä, että hän keksi ruuille hauskat nimet, yhdisti ne mieleenpainuviin tarinoihin ja vielä kuvitti mitä hulluimmilla ideoilla.

Hän oli totisesti ruokatarinoiden edelläkävijä.

Eräässäkin opiskelijoiden saunassa kuivatettiin lipstikkaa saunavihtojen tavoin, koska Mysin lipstikkakeiton ohje oli niin helppo muistaa ja valmistaa: sipulia, perunoita, kananlientä, sokeripala ja lipstikkaa.

Kaiken lisäksi keitto oli halpa.

Mysi tietää, mitä lukijat haluavat. Lukijat kertovat sen hänelle. He lähettävät myös lahjoja, kuten villasukkia, viiniä tai kuivattuja tatteja kiitoskirjeiden kera. Olet ilahduttanut niin paljon minua, nyt minä haluan ilahduttaa sinua, yksikin kirjoitti.

Joskus puhelin soi ja lukija surkuttelee hävittäneensä Moskovanpadan reseptin. Miten se menikään: Naudanpaistia, sipulia, venäläisiä suolakurkkuja, smetanaa, hunajaa, cayennepippuria…?

”Sillä padalla on muuten hauska tarina”, Mysi innostuu ja alkaa kertoa.

Vuonna 1993 Puna-armeijan kuoro vieraili Suomessa ja esiintyi yhteiskonsertissa Leningrad Cowboysien kanssa Senaatintorilla. Tori oli kuin nuijalla lyöty. Mysi oli paikalla ystäväporukan kanssa, ja lopuksi päätettiin lähteä jatkoille Suomenlinnaan. Talossa ei ollut ruokaa, mutta kun Mysi aikansa kaiveli kaappeja ja pakastinta, syntyi konsertin innoittamana Mysi Lahtisen Moskovanpata. Juhlat jatkuivat aamuun.

Tällaisia tarinoita ja historiallisia tietoja Mysillä on ruuistaan. Ei tarvitse lausua kuin ”stroganoff”, kun hän aloittaa kertomuksen Stroganoffin dynastiasta 1200-luvulta. Hänellä on kansatieteilijän kiinnostus – ja muisti.

Moskovanpadan resepti julkaistiin Kuukausiliitteessä vuonna 1993. Mysi tekee pataa itsekin, sillä pata on suuren perheen ruokaa. Kun Lahtisten kaikki kolme lasta ja näiden perheet ovat paikalla, istuu ison pöydän ääressä 14 ruokailijaa.

 

Keittiössä kulhot on järjestetty avohyllyllä kahteen riviin niin, että toiset ovat ylösalaisin, toiset oikein päin. Kulhotkaan eivät ole halpiskulhoja vaan tarkkaan metsästettyjä valioyksilöitä, pilkkumeja, joiden pohjassa on ”kanta”. Kannasta voi ottaa kiinni ja kaataa.

Mysin keittiö on kuin ranskalaisesta sisustuslehdestä: orresta roikkuu pannuja ja lävikköjä ja kuivattuja syyrialaisia taateliterttuja. Vain yhdessä kaapissa on ovi, sen taakse Mysi piilottaa kaikki rumat pakkaukset. Yksi hylly on täynnä lasikannuja.

Ensisilmäyksellä näyttää, ettei keittiössä ole jääkaappia. Mutta jääkaappi onkin laatikon muotoinen, norjalainen vetokaappi, joka on istutettu keittiön saarekkeeseen. Laatikot avautuvat koko syvyydeltään.

Iso Lahtinen metsästi kaappia pitkään. Se on käytännöllinen ja kaunis!

”Niitä saa Gigantista.”

Ja nerokasta: kolmemetrisen saarekkeen toisella puolella on televisio, jota voi katsella vastakkaisella sohvalla.

Välillä ruokaa tekee myös Iso Lahtinen. Hän valmistaa esimerkiksi wieninleikkeet, millintarkasti reseptin mukaan. Hän ei oikaise kuten Mysi toisinaan.

”Hän pitää kantta päällä juuri niin kauan kuin ohjeessa käsketään”, Mysi selittää.

Mysi ei leivo lainkaan. Hän osaa leipoa yhden kakun ja yhden leivän, joka on niin yksinkertainen, ettei sen tekemisessä voi epäonnistua kukaan.

”Enkä nyt brassaile yhtään.”

Lahtiset juovat joka aamu teetä ja kahvia ja syövät runsaasti päällystettyjä voileipiä. Illallinen syödään seitsemän jälkeen.

”Me syömme illalliseksi paljon salaatteja. Voisin kirjoittaa niistä kirjan. Sillä salaatti ei ole vain se vihreä lehti.”

Mysi intoutuu puhumaan salaateista. Hän laittaa mielellään salaattiin puolitettuja viinirypäleitä, sillä viinirypälemehu antaa kauniin maun vihreille lehdille.

”Oliiviöljy on hyvää, mutta se sopii ennen kaikkea välimerellisiin salaatteihin. Monet muut salaatit ovat parempia ”mauttoman” öljyn, kuten suomalaisen rypsiöljyn kera”, Mysi sanoo.

Hän on viljellyt yrttejä 1970-luvulta saakka. Suosikki on timjami. Kaikki sanovat, että basilika on hieno yrtti, mutta Mysin mielestä se on frekki, hienohelma.

Salvia on sen sijaan ronski. Sitä Mysi käyttää salaateissa usein, mutta hän leikkaa sen veitsellä hienoksi silpuksi. Hän leikkaa muutenkin kaiken veitsellä.

”Minusta on älytöntä puristaa valkosipuli puristimella, koska silloin solukko menee rikki ja valkosipulista tulee vetistä lötköä”, Mysi sanoo.

Vaikka hän onkin suuri salaattien ystävä, reseptintekijänä häntä on syytetty kerman ja voin liiallisesta käytöstä.

Hän ei ole moksiksaan.

”Olen aina sanonut, että ei tarvitse juoda lasista kermaa ja toisella kädellä lapata lusikalla voita suuhunsa.”

Toistaiseksi häntä ei ole syytetty liiallisesta aurajuuston käytöstä, vaikka siitäkin hän todella pitää. Aurajuusto on niin reipas. Sillä voi pelastaa monta pieleen mennyttä kastiketta.

”On pelastettukin.”

 

Aurinko valaisee keittiön, ja Mysi havahtuu heti: Katso, kuinka kaunis valo!

Aurinko valaisee katonkin. Yläkerrassa poltettiin aikoinaan tupakkaa, ja katto nokeentui. Vähän aikaa sitten katto maalattiin uudestaan.

Toisinaan Mysi kaipailee niitä aikoja, kun ruuan jälkeen sytytettiin tupakat. Hän on ollut sitkeästi yli 20 vuotta polttamatta, mutta vieläkin tekee välillä mieli.

Mysi lyö rytmikkäästi kädellään pöytää puhuessaan. Hän on omien sanojensa mukaan eteläpohjalainen akka, Lapualla syntynyt, Seinäjoella asunut, Ilmajoelta sukunsa saanut. Hänen rikas kielensä tulee äidiltä, joka oli taitava kielenkäyttäjä.

Mysi nousee ja hakee keittiöstä ohuen kirjan. Siinä on Maikki Sjöströmin Turun yliopistossa tekemä tutkielma Mysi Lahtisen kielestä: Koivesta kanaa, Mysi Lahtisen tyyli.

Tyyli on tällaista: silakka makaa ilkisillään selinmakuulla.

Mysi miettii pitkään lauseiden verbejä. Hän perkaa tekstejään jatkuvasti lyijykynällä. Hän lukee niitä ääneen ja kysyy itseltään, miltä kuulostaa.

Hän vahtii myös, ettei tule kirjoitettua kahta kertaa samaa ruokaa ja että ruoka-aineita saa kaupasta.

Mysi on soittanut muun muassa Rovaniemen marketteihin ja varmistellut, että kaupoissa on varmasti hänen resepteissään käytettyjä raaka-aineita. Kalatukuilta hän on tivannut, onko kuukauden päästä varmasti saatavilla ahvenfileitä. Hän on vastuussa lukijoilleen.

 

Mysi suosii suomalaista ruokaa. Rapeita, ruisjauhoissa kieritettyjä silakkapihvejä, voisilmäperunamuusin kera.

Hän arvostaa silakkaa enemmän kuin lohta. Silakka on edullinen ja monipuolisempi.

Aikoinaan, kun Lahtiset matkustelivat sukellus- ja purjehdusreissuillaan maailmalla, Mysi toi eksoottisia ruokareseptejä kotiin. Mutta parin viikon jälkeen innostus aina lopahti. Ruoka maistui parhaalta siellä, mistä se oli kotoisin.

”Kauppahallienkin maistiaiset maistuvat parhailta hallissa. Kun tuon kotiin esimerkiksi Someron kinkkua, se ei maistu kotona samalta.”

Mysi nappaa käteensä uuden, turkoosikantisen keittokirjansa Mysi kokkaa ja kertoo ja alkaa lukea ääneen:

Kokki ymmärtää, ettei ole olemassa erikseen arki- ja juhlaruokaa. On ainoastaan hyvää ruokaa arkena ja pyhänä ja vain sitä kannattaa pöydässään tarjota.

Suomalainen ruoka on sellaista.

Mysin äiti teki maailman parhaat kaalikääryleet, patapaistin, vasikkapyyn, metso- ja sorsapaistin. Isä metsästi. Äiti oli sanonut, että se joka kalastaa tai metsästää, perkaa saaliinsa itse.

”Ja niin tehtiin!” Mysi huudahtaa ja taputtaa kädellään pöytää.

Mysi tottui kulkemaan isän kanssa metsällä ja plokkaamaan eli höyhentämään ja perkaamaan lintuja.

”Muistan, kun tiskipöydällä oli pieniä, alastomia ja nyrkinkokoisia peltopyitä ja isä opetti suolistamaan ne. Ensin kokeiltiin selkärangasta ja sitten tietystä kohdasta nipsutettiin tongeilla ja käännettiin niin, että sisälmykset tulivat ulos. Ei suinkaan vatsaa avattu, vaan selkäranka! Peltopyyt olivat niin pieniä, että piti perata tarkasti.”

Mitä niiden kanssa syötiin?

”En minä muista… Tai muistanhan minä! Kukkakaalia ja metsäsienimuhennosta, voissa paistettuja porkkanoita, ihanaa.”

 

Mysi syö harvoin mantereen puolella ravintolassa. Silloin hän menisi mieluiten Savoyhin. Siellä kaikki on eleganttia ja ruoka hyvää. Taattua kauneutta ja atmosfääriä.

”Savoyssa olen saanut elämäni parhaan sianpääsyltyn. Omassa jouluruokakirjassani on mielestäni täydellinen kattaus jouluruokia, mutta sianpääsyltty siitä puuttuu. Sian päätä ei saa mistään. Tai ehkä saisi Ilmajoelta tilaamalla.”

Ennen kauppahallin kauppiaat tunsivat Mysin, mutta nyt hän epäilee, ettei kukaan enää muista.

”Olen ollut niin kauan poissa!”

Hän itse toki muistaa Vanhan Kauppahallin Markkasen, joka myi sorsia ja riistaa tai Kukkosen, viheltelevän herran, joka silitteli alastomia kanojansa.

Mysi on ollut aina aikaansa edellä. Hänen reseptinsä ovat ajattomia ja samaan aikaan ajassa juuri nyt.

Kun Helsingin Sanomien Lauri Malkavaara työsti Mysin uusinta keittokirjaa, hän hoksasi, että Mysi voisi tehdä comebackin. ”Mitä enemmän mietin ideaa, sitä raikkaammalta se tuntui”, Malkavaara sanoo.

Nyt Mysi on kirjoittanut vuoden työsopimuksen. Hän suunnittelee tämän vuoden ajan ruokia suomalaisille, joista yhä suurempi osa on innostunut myös kasvisruuasta. Se ei ole hänelle ongelma, päinvastoin.

”Minähän teen kotonakin usein kasvisvaihtoehdon. Pöydän ääressä on kaikenlaisia syöjiä: yksi ei syö lihaa, toinen kalaa. En koe sitä työlääksi, vaan on mukava ilahduttaa kaikkia.”

Mysi nostaa suomalaista ruokakulttuuria jalustalle. Hän uskoo, että Suomi-ruoka nousee maailmankartalle heti, kun ymmärrämme alkaa arvostaa sitä itse.

Artikkeli on ilmestynyt Glorian ruoka & viinin numerossa 3/2017.