Glorian ruoka & viini 1/2022

Teriyaki-uunilohta, kiivi-fetasalaattia ja trooppista juustokakkua. Pastoja, juustoisia herkkuja ja kasvisruokia Intian katukeittiöistä. Vuoden 2022 ensimmäinen Glorian ruoka & viini on ilmestynyt!

Onnellista uutta ruokavuotta! Juuri ilmestyneen Glorian ruoka & viinin teemana ovat trendit, ja lehdessä käsitellään niin kuumimpia ruoka-, juoma- kuin ravintolatrendejäkin.

Lukupaketista löytyy tietysti myös runsain mitoin reseptejä. Mukana ovat muun muassa teriyaki-uunilohi, tahmapyörykät sekä muut pikaisesti valmistuvat aasialaiset ruoat. Viinin kanssa -sarjassa yhdistetään viinejä tällä kertaa pastoihin, esimerkiksi sinihomejuustolla höystettyihin punajuurignoccheihin. Leivontajutun avulla voi tehdä haavematkan Australiaan ja loihtia vaikka mango-passionjuustokakun.

Juustonystävää ilahduttavat talveen sopivat, juustoa valuvat herkut. Lehdessä kerrotaan myös, miten valmistetaan huippuhyvät perunaröstit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Viinijutuissa on sekä pataruokien seuraan sopivia että pikkupulloihin pakattuja viinejä. Lisäksi uudessa numerossa tutustutaan New Yorkin ravintolatrendeihin sekä suomalaiseen, artesaaniveitsiin erikoistuneeseen yritykseen, jonka tuotteita kokit himoitsevat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Maistuvia lukuhetkiä!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla