Glorian ruoka & viini 6/2022

Kuvat
Tuomas Kolehmainen

Kesäcarbonara, karviais-kanapasta ja mansikka-lohikulhot. Kreikkalaisia kesämakuja sekä parhaat grillikastikkeet ja maustevoit. Fish & chips ja bombay-perunat. Heinäkuun Glorian ruoka & viini johdattelee keittiön lomatunnelmiin!

Heinäkuu on kesälomalaisen aikaa, jolloin keittiössä hääräillään ajan kanssa ja toisessa hetkessä oikaistaan. Kannen tomaattipiirakka on oikaisijan unelma, sillä piirakkapohja tehdään paahtoleivästä ja tomaatit ladotaan pohjan päälle vasta juuri ennen tarjoilua.

Herne on heinäkuun ihanin sesonkiherkku ja siitä valmistetaan pastaa, piirakkaa ja jopa jäätelöä. Mansikat ovat makeimmillaan ja kesäleipuri ihastuu mansikka-banaanitäytekakun paluusta parrasvaloihin. Mansikkakakun lisäksi punaisista suosikkimarjoista valmistuu upeita leivoksia, tahmaista piirakkaa ja viilentävää jäätelökakkua.

Makkaratestistä löydät parhaat raaka-makkarat, tekniikkaosiosta taas perinteisen savolaisen mustikkakukon askelmerkit. Kokeilevaan keittiöön on tarjolla ammattikokki Albert Franch Sunyerin herkulliset herukkareseptit, joissa pannacotta onkin suolainen annos ja marjoja haudutetaan punaviinissä juustokakun seuraksi. Uusia tuulia keittiöön saa myös vaihtamalla tutut yrtit harvinaisempiin tuttavuuksiin – kuten sitruunaverbenaan tai ananassalviaan – joita löytää parhaiten puutarhaliikkeistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mökillä on aikaa grillata ja mikäs sen parempaa kuin vahtia kypsyviä kyssäkaaleja, lammaskoftia ja mäiskypottuja kylmä juoma kädessä. Uusi lehti on pullollaan herkullisia roseeviinejä, huurteisia oluita sekä tummanpuhuvia kreikkalaisia punaviinejä grillailun säestäjiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jos kesälomamatka suuntautuu Turkuun, vilkaise toimituksen vinkit parhaimpiin lounasravintoloihin ja kiinnostavimpiin kahviloihin.

Stressitöntä ja herkullista kesää!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla