Oranssi kurpitsa on varma syksyn merkki. Etenkin myskikurpitsa on mitä monipuolisin kasvis, josta syntyy niin makeat kuin suolaisetkin ruoat ja leivonnaiset.

Myskikurpitsaa löytyy isojen kauppojen vihannesosastoilta ympäri vuoden, mutta näin alkusyksystä on aika nauttia kurpitsoista kotimaisina. Lisäksi vihanneslaarit pullistelevat mitä erikoisimman muotoisia ja värisiä kurpitsoja eri lajikkeista. Myyntiin tulee myös pieniä koristekurpitsoja, joilla saa takuuvarmaa syystunnelmaa kotiin.

Kurpitsasta syntyy monenlaisia ruokia, aina keitoista ja piirakoista tacojen täytteeksi, väriä antamaan curryyn ja risottoon sekä alkupalana tarjottavaksi. Kurpitsaa voi lisätä erilaisiin leivonnaisiin raasteena tai soseena kuten muitakin kasviksia ja juureksia.

Alkupaloina

Myskikurpitsa kypsyy melko nopeasti ja sopii paahdettavaksi uunissa tai höyrypaistettavaksi pannulla. Makeahakon kurpitsan seurana kannattaa tarjota jotain suolaista, kuten esimerkiksi herkullista fetadippiä, tai sitten muutoin mausteista kastiketta. 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ruokia arkeen ja viikonloppuun

Kurpitsaraaste mehevöittää erilaiset kiusaukset ja siitä saa soseutettuna ihanan lempeää keittoa. Soseutettu kurpitsa antaa rutkasti väriä ja makua myös syksyiseen risottoon. Mausteinen kasviscurry taas ei kaipaa kurpitsakuutioiden lisäksi kuin kikherneitä ja rinnalle keitetyn riisin.


Nyhtökurpitsaa tacoihin

Spagettikurpitsa sopii imitoimaan nyhtöpossua kasvistacoihin. Se muuttuu kypsyessään koostumukseltaan hauskaksi, pehmeän säikeiseksi. Sisus on helppo nyhtää haarukalla irtonaiseksi. Myski- tai hokkaidokurpitsasta leikatut kuutiot sopivat myös hyvin maustettuna tex mex -ruokiin.


Väriä leivonnaisiin

Erilaiset kurpitsat sopivat myös suolaiseen ja makeaan leivontaan. Kurpitsasose antaa makua ja väriä sämpylöihin ja muodostaa jälkiruokamaljoihin kauniit kerrokset. Lisäksi se on olennainen osa amerikkalaistyylistä kurpitsapiirakkaa. Ohuita kurpitsaviipaleita taas kannattaa siivuttaa suolaisia piirakoita varten. Niissä kurpitsa nauttii vahvojen juustojen seurasta.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla