Kuvat
Juhani Niiranen
Version sijaitsee hotelli U14:n tiloissa, ja ravintolan sisustus tuokin mieleen rennon mutta hyvän hotellin aulan.
Version sijaitsee hotelli U14:n tiloissa, ja ravintolan sisustus tuokin mieleen rennon mutta hyvän hotellin aulan.

Versionista saa oivaltavaa lammastartaria ja ihania jälkiruokia, mutta klassikkoleipä reuben ei iskenyt.

Helsingin Kaartin kaupunginosan Version ehti olla keväällä auki pari päivää, kunnes koronaviruspandemia sulki sen. Ravintola on taas auki, ja asiakkaat ovat löytäneet sen varsin hyvin, vaikka se sijaitsee Unioninkadun perukoilla.

Ravintolan vetonaula numero yksi on Kari ‚ÄĚKape‚ÄĚ Aihinen, joka nyky√§√§n tunnetaan ennen kaikkea tv-kokkina, vaikka Aihisen ty√∂uralle kuuluu kovan tason paikkoja kuten Savoy. Aihisen lis√§ksi ravintolan toiminnasta vastaavat Olli Kolu ja Arttu Salovaara.¬† Kolmikolla on KKS Restaurants -yhti√∂, jonka toinen ravintola on turkulainen Roster.

Version mainostaa itseään sanoilla vastuullisuus, kestävä kehitys, kierrätys ja rentous. Kunnioitettavia pyrkimyksiä, mutta vain rentouden todenperäisyyden asiakas voi todentaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

VERSIONIN kokit kertovat hakeneensa inspiraatiota kalifornialaisesta keittiöstä, mikä tosin ei tule heti mieleen, kun menua ensi kertaa selailee. Kalifornialaisia viinejä on pitkä lista, mutta vain muutamia saa laseittain. Ruokalista on jokseenkin sama lounaalla ja illallisella. Menun perusteella annokset vaikuttavat kovin tavanomaisilta. Tarjolla on muun muassa sienileipää, katkarapusalaattia,
tartaria, siikaa, pihviä ja hampurilaista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ensimmäisenä haukkaan palasen metsäsienileivästä (12 e). Kalifornia ei ole varsinaisesti kuuluisa ainakaan ruokailuun tarkoitetuista sienistä, mutta leipä on yksinkertaisuudessaan onnistunut. Leipäviipaleeseen on grillattu paahteinen pinta. Kotimaisia kantarelleja ja suppilovahveroita on paistettu riittävästi, joten niiden maut ovat tiivistyneet ja hienostuneet. Päälle on raastettu ilmava parmesaanihuntu.

Sienileivän vegaaniversiossa parmesaani on korvattu eksoottisella yrttiyhdistelmällä, jossa on muun muassa kirjorevonhäntää, retiisinversoja ja sangoa. Ne tuovat leipään moninaisia vivahteita ja korvaavat hyvin juuston.

Kalifornialaisessa keittiössä eurooppalais-amerikkalaiseen ruokaan on otettu usein vivahteita Meksikosta ja Aasiasta. Salmon crudoksi (14 e) kutsuttu alkupala edustaa menun antimista ehkä puhtaimmillaan Kalifornian auringossa syötävää ruokaa. Kyseessä on raaka lohi, jota on marinoitu ponzu-nimisessä soijamaisessa sitruunakastikkeessa. Pienet greipinpalaset lisäävät happamuutta, ja mainio kokonaisuus on viimeistelty lempeillä jalapenoilla.

Peruslistan ‚ÄĚsalmon bowlin‚ÄĚ lis√§ksi tarjolla on vaihtuva lounaskulho. Muodikkaat ‚ÄĚbowlit‚ÄĚ eli kulhoruuat ovat suosittuja Aasiassa, sill√§ ne toimivat n√§pp√§r√§sti katuruokailussa. Lounaan porsaanposkikulhossa (15 e) maut ovat kunnossa. Possu on hurmaavan pehme√§√§ ja mehev√§√§. Lisukkeena on tattaria ja ohuita omenasiivuja sek√§ erinomainen possu-omenaliemi.

Paistetussa siiassa (27 e) keskeisessä roolissa on sitruunainen vatkattu ranskankerma. Siika on tuore, mutta paisto on pielessä, sillä nahka on rasvaisen sitkeää. Lisukkeena on hyvin valmistettu kyssä- ja lehtikaalisalaatti.

Jälkiruuat yllättävät iloisesti. Omenapiirakassa (10 e) on haudutettua omenaa valtavasti, oikein Amerikan-malliin. Piirakka ei ole hirmuisen makea, mutta reippailla kanelitujauksilla maustettu herkku on kympin arvoista nannaa, ja nättikin vielä. Ihana on myös avomaamustikoista tehty sorbetti ilmavan kookosvanukkaan kanssa (10 e). Mustikka ja kookos ovat loistava yhdistelmä, ja tämä jälkiruoka saa makuparista kaiken irti.

TOINEN käynti alkaa oivaltavalla tartarilla (16 e), joka on raakaa Meri-Lapin lammasta. Liha on piilotettu omenaviipaleiden alle. Mukana on raikastukseksi fenkolia, terää antaa kirpakka kokojyväsinappinen majoneesikastike.

Vegaanille on tarjolla p√§√§ruuaksi vain grillattua kukkakaalia (19 e), jonka kypsyys on kohdallaan ja pinta kuuman grillin tummentama. Tarpeellinen lis√§ ovat voipavut sek√§ k√§sitt√§m√§tt√∂m√§n hyv√§t marinoidut tomaatit. Tarjoilijan mukaan kukkakaalia on maustettu ‚ÄĚnoin sadalla mausteella‚ÄĚ. Niiden yhdistelm√§ j√§√§ kuitenkin vaimeaksi. Kastike on tehty emulgoimalla tomaattia, etikkaa ja √∂ljy√§, mutta siin√§k√§√§n ei ole kylliksi yty√§.

Reuben-leipiä (19 e) ei kovin usein Helsingissä saa. Eurooppalaisten siirtolaisten Yhdysvalloissa kehittämä reuben on ollut erityisen suosittu New Yorkin juutalaisväestön keskuudessa. Siellä leipänä on vaaleahko ruisleipä ja täytteenä muun muassa juustoa, majoneesia ja paksu lihakönttä, usein ohueksi leikattua punertavaa pastramia tai suolalihaa. Versionin reubenissa leipä on valkoista ja liian paksua. Hapankaali ajaa asiansa, mutta Ruotsissa valmistetut paksut lihaviipaleet jäävät maultaan kesyiksi.

MIT√Ą√ĄN ihmeellisi√§ temppuja tai silmiinpist√§v√§n kalifornialaista Versionin ruuissa ei ole, mutta annoksista l√∂ytyy harmoniaa ja ajatusta. Palvelukin on mutkatonta, miellytt√§v√§√§ ja osaavaa. Vetonaula Aihinen seurustelee asiakkaiden kanssa, mutta keitti√∂ss√§ h√§n ei ainakaan arviok√§yntiemme aikana ty√∂skennellyt.


Versionin piirakassa oli reilusti omenaa.

VERSION
* * *
Missä? Unioninkatu 14 Helsinki, p. 029 314 1411, version.fi
Koska? Ma‚Äďti 11.30‚Äď14, ke‚Äďpe 11.30‚Äď22 ja la 14‚Äď22.
Paljonko? Alkuruuat 11‚Äď17 e, p√§√§ruuat 15‚Äď32 e ja j√§lkiruuat 5‚Äď10 e. Menut 42‚Äď59 e.
Esteetön? Kyllä.
Nouto tai kuljetus? Nouto.

..................................................................................

Tähdet:
* * * * * mannaa taivaasta
* * * * erittäin hyvää
* * * ihan ok
* * ainakin vatsa täyttyy
* jätä lautaselle

..................................................................................

Juttu on julkaistu aiemmin Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla