Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 181 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Broilerista tulee mäiskyä, kun se litataan lihanuijalla ennen uuniin menoa. Valmistustavan ansiosta kokonainen broileri kypsyy kuumassa uunissa jopa puolessa tunnissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
3–4
Valmistusaika
25 min + kypsennys 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Mäiskybroileri ja juustomuusi

Ainekset

1
kokonainen broileri
Maustetahna
2
valkosipulinkynttä
2
rkl
tuoretta rosmariinia hienonnettuna
25
g
voita huoneenlämpöisenä
2
rkl
kokojyväsinappia
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
Lisäksi
8
salottisipulia
2
valkosipulia
2
rkl
oliiviöljyä
Juustomuusi
800
g
jauhoisia perunoita
1
dl
perunoiden keitinvettä
dl
gruyère-juustoa raasteena
2
rkl
voita
(suolaa)

Työvaiheet

  1. Ota broileri huoneenlämpöön noin tunti ennen kypsennystä.

  2. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Hienonna valkosipuli ja rosmariini kulhoon. Lisää voi, sinappi, suola ja pippuri. Sekoita.

  3. Laita broileri työlaudalle ja lyö sitä rintarangan kohdalta muutaman kerran lihanuijalla, niin että ranka antaa periksi ja lintu aukeaa littanammaksi, perhosen muotoon. Hiero maustetahna kauttaaltaan linnun vatsa- ja nahkapuolelle. Nosta broileri leivinpaperin päälle pellille.

  4. Kuori sipulit ja puolita valkosipulit pellille broilerin ympärille. Pirskottele öljyä sipuleille. Kypsennä uunissa noin 30–40 minuuttia. Tarkista broilerin kypsyys tikulla. Jos reiästä tuleva neste on kirkasta, lintu on kypsä.

  5. Kuori ja paloittele perunat kattilaan. Keitä perunat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Ota keitinvettä talteen runsas desi ja kaada loput pois. Raasta juusto. Vatkaa perunat muusiksi sähkövatkaimen pienimmällä teholla ja lisää joukkoon voi, keitinvettä ja juustoraaste. Vatkaa tasaiseksi. Tarkista suola.

  6. Purista paahdetut valkosipulit lautaselle broilerin ja muusin seuraan.

Reseptiä editoitu 25.1.2021 klo 16.34: Kypsennysaika oli aiemmin noin 30 minuuttia, lisätty vaihteluväli.

Kommentit (6)

Vierailija

En ihan luottaisi tuohon puolen tunnin kypsennysaikaan, olen itse usein valmistanut broileria aukileikattuna ja litteäksi levitettynä ja vähintään tunti on mennyt kypsennykseen. 

SH
Seuraa 
Liittynyt2.8.2018

Miksi hyvä ja mehukas liha pilataan nuijimalla nesteet pois?

Lipponen

Eli tässä on taas haettu asiaa joka on toteuttettu aivan päin helvettiä!Siis tämän "litteänlinnun"ohje vatii myös niiden luiden poisrenssaamisen niin että muoto pysyy samana,enpä uskö että kyseisen kirjoittajaja osaa ottaa nahallista lintua luuttomaksi mikä on tässä tarkoitus.PISTE.

Vierailija

@ Lipponen

Vaikka tuota broileria ei olekaan käsitelty minkään keittotaidon oppien mukaan, litistäminen (oikeat kokit eivät käytä sanaa mäisky) valmistustapana ei silti edellytä linnun tekemistä luuttomaksi. (Tosin oman ravintolani kokin laittaisin takaisin kokkikouluun jos hän tunaroisi linnun tähän muotoon.)

Yritän selittää asian maallikolle selkokielellä.

Litistetty (engl. spatchcocked tai butterflied) kana/broileri valmistetaan leikkaamalla ensin saksilla pois selkäranka, sitten murtamalla/litistämällä lintu rintalastan puolelta ja lopuksi levittämällä se tasaiseksi. Tätä broileria ei näy olevan leikattu auki, mikä on suuri virhe. Oikein leikattuna ja litistettynä koivet kääntyvät ns ”ujoon” asentoon, ”polvet” sisäänpäin (toisin siis kuin tässä joka on eräänlainen ”ota ja omista” -asento). Näin linnusta tulee ”perhonen” (butterfly). Kun lintu kypsennetään siinä muodossa, liha kypsyy tasaisemmin ja pysyy mehevämpänä kuin kypsennettäessä ”pyöreänä”. Samalla nahasta tulee erityisen rapeaa kun mikään osa nahasta ei ole piilossa. Perhosleikattu kana voidaan myös grillata ilman varrasta, koska tällä tavalla myös reidet saavat tasaisemmin lämpöä vaikka kana kypsyykin tasaisella alustalla. Ja kyllä, oikein tehtynä perhosleikattu kana kypsyy lähes puolta nopeammin kuin kokonaisena. Tämän 365-reseptin kanasta en ihan lähtisi lyömään vetoa.

vierailija

Ranskassa käytetään "mäiskyyn " kukonpoikaa, eli à la diable ( pirun tapaan). Juu  ei. ei sitä elukaa, oli sitten kukonpoika tai  roipeli, oo mitään järkeä muijia. Piru se on koska joko kastike tai kuorrutus tai molemmat on voimakkaita.  

Vierailija

Tosiaan! Lyttykana! "Mäiskyruoka" ei kauheasti ruokahalua herätä. Yrittäisitte nyt edes antaa näille annoksillenne tolkullisia nimiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Etsitkö uutta makua graavilohelle? Katajanmarjat ja loraus giniä antavat klassiselle kalaherkulle tyylikkään säväyksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
n. 12
Valmistusaika
5 min + jääkaapissa 1–2 vrk
Vaikeustaso
Helppo

Katajanmarja-graavilohi

Ainekset

750
g
lohifileetä
1
rkl
katajanmarjoja
rkl
karkeaa merisuolaa
2
tl
sokeria
1
tl
rouhittua valkopippuria
1
rkl
giniä
½
ruukku tilliä

Työvaiheet

  1. Pyyhkäise lohifilee talouspaperilla ja laita leivinpaperin päälle.

  2. Murskaa katajanmarjat morttelissa.

  3. Sekoita suola, sokeri, katajanmarjat ja valkopippuri keskenään. Hiero seos lohen lihapuolelle. Valuta pinnalle gini. Leikkaa tillinvarret muutamaan palaan ja painele ne kalan päälle.

  4. Kääri filee leivinpaperiin ja kelmuun. Nosta paketti vuokaan. Laita päälle kevyt paino. Anna kalan maustua jääkaapissa 1–2 vuorokautta.

  5. Poista irtoavat mausteet kalan pinnalta ennen viipalointia ja tarjoamista.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Juhlavassa keitossa on kahta eri kalaa, maukas liemi ja nokare mätiä. Sitruunamajoneesi maustaa kirkasliemisen keiton vielä herkullisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6 annosta
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava kahden kalan keitto

Ainekset

Liemi
1
ison tai 3–4 pienemmän kalan perkeet
1
sipuli
15
cm
purjon vihreää osaa
½
fenkoli
nokare
voita
2
dl
valkoviiniä
l
vettä
1
tl
kokonaisia valkopippureita
tl
suolaa
Lisäksi
3
porkkanaa
5
kiinteää perunaa
½
fenkoli
15
cm
purjon vaaleaa osaa
n. 600
g
lohifileetä
1
siika- tai kuhafilee
1
prk (200 g)
kirjolohen mätiä
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
tuoretta tilliä
Sitruunamajoneesi
1
muna
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
raastettua sitruunankuorta
2
dl
rypsiöljyä
½
tl
suolaa
rouhaisu
valko- tai mustapippuria

Työvaiheet

  1. Keitä ensin liemi. Huuhdo kalanperkeet kylmällä vedellä. Pilko sipuli, purjon vihreä osa sekä fenkoli.
  2. Kuullota sipulia, purjoa ja fenkolia voissa kattilassa. Lisää kattilaan viini. Kiehauta muutama minuutti.
  3. Lisää kattilaan kalanperkeet, vesi, pippurit ja suola. Keitä lientä puoli tuntia. Kuori pinnalle muodostuva vaahto. Siivilöi liemi talteen.
  4. Kuori ja lohko porkkanat ja perunat. Viipaloi fenkoli ja purjon vaalea osa.
  5. Poista kalafileistä nahka. Paloittele fileet kuutioiksi. Valuta mäti siivilässä.
  6. Lisää kalaliemeen porkkanat, perunat, fenkoli ja purjo. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä, noin 15 minuuttia.
  7. Lisää joukkoon kalapalat. Kalat kypsyvät kuumassa liemessä viidessä minuutissa.
  8. Silppua keittoannosten päälle tilliä. Lisää lautasille lusikallinen mätiä ja sitruunamajoneesia.

Majoneesi

  1. Majoneesi onnistuu, kun kaikki ainekset ovat huoneenlämpöisiä. Laita kananmuna sauvasekoittimen korkeaan kulhoon niin, että keltuainen ei hajoa.
  2. Purista sitruunasta mehu ja raasta kuori. Lisää öljy ja mausteet kulhoon. 
  3. Surauta sauvasekoittimella majoneesiksi. 
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Taginetyylinen kalkkunapata sopii mainiosti pikkujoulupöytään. Kaneli ja neilikka antavat pataan ihanan jouluisen maun. Mikä parasta, tämä pata valmistuu vain puolessa tunnissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Pikkujoulukalkkuna

Ainekset

700
g
kalkkunanfileetä
1
tl
suolaa
2
sipulia
3
valkosipulinkynttä
½
tlk (190 g)
aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja öljyssä
2
kanelitankoa
¾
tl
jauhettua neilikkaa
1
tlk (500 g)
paseerattua tomaattia
1
tl
hunajaa
¼
tl
mustapippuria
1
ps (200 g)
kuivattuja viikunoita
LISÄKSI
4
tuoretta viikunaa
1
dl
granaattiomenan siemeniä (pakaste)

Työvaiheet

  1. Kuutioi kalkkunanfilee ja mausta palat suolalla. Kuori ja lohko sipulit. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet.

  2. Ota aurinkokuivatuista tomaateista 2 rkl öljyä pataan. Ruskista kalkkunakuutioita öljyssä noin 5 minuuttia. Lisää sipulit ja valkosipulinkynnet. Paista keskilämmöllä sekoittaen muutama minuutti.

  3. Lisää kanelitangot, neilikka, kirsikkatomaatit ja paseerattu tomaatti. Mausta hunajalla ja pippurilla. Peitä pata kannella. Hauduta keskilämmöllä 10 minuuttia.

  4. Leikkaa kuivatut viikunat neljään osaan. Lisää ne pataan ja hauduta vielä 5–10 minuuttia, kunnes kalkkuna on kypsää. Koristele lohkotuilla tuoreilla viikunoilla ja halutessasi granaattiomenan siemenillä. Tarjoa bulgurin, riisin tai ohran kanssa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Anna Huovinen
Nopea nuudeli-kanasalaatti on helppo ottaa evääksi sillä se maistuu myös kylmänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Teriyaki-kanasalaatti

Ainekset

2
levyä ramennuudeleita
1
pkt (300 g)
kanasuikaleita
1
rkl
öljyä
2
rkl
teriyakikastiketta
1
ps
salaattisekoitusta
1
paprika
½
kurkku
pieni pala kaalia
1
dl
suolapähkinöitä
Kastike
1
limetin mehu
1
dl
seesaminsiemeniä
1
dl
majoneesia
¾
dl
vettä
1
rkl
soijakastiketta
½–1
tl
chililastuja
½
rkl
(fariini)sokeria

Työvaiheet

  1. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Valuta ja pyyhi kanapalat. Ruskista palat pannulla öljyssä. Sekoita joukkoon teriyakikastike.
  3. Pilko paprika ja kurkku. Raasta kaali.
  4. Yhdistä salaattiainekset isossa kulhossa tai jaa valmiiksi neljään kannelliseen lounasrasiaan.
  5. Valmista kastike. Purista limetin mehu. Lisää ainekset kulhoon ja surauta kastike tasaiseksi sauvasekoittimella. Kaada kastiketta salaatin päälle.