Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 93 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Katajanmarjat ja rosmariini tai kuusenhavut maustavat poronfileen juhlapöytään. Kuivatuilla mustikoilla maustettu leipämuru tekee pinnasta hauskasti rapean. Tarjoa perunamurskeen ja jugurttidipin kanssa.

Helppoa, juhlavaa ja herkullista. Poron sisä- tai ulkofileestä saa helposti tyylikkään tarjottavan pienen perheen jouluun.

Jos filee on valmiiksi sula, riittää kun valmistuksen aloittaa noin tuntia ennen ruokailua. Silloin filee otetaan jääkaapista huoneenlämpöön ja maustetaan. Oheisessa ohjeessa poro saa makunsa valkosipulista, katajanmarjoista ja kuusenhavuista.

Puoli tuntia levättyään filee on valmis pannulle.

Poronfilee on parhaimmillaan mediumkypsänä eli 56-asteisena. Paistamiseen menee noin viisi minuuttia, minkä jälkeen filee saa vetäytyä foliolla peitettynä vartin verran. Lopuksi pinta viimeistellään rapeaksi paistetuilla leipämuruilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min + maustuminen 30 min + vetäytyminen 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Katajanmarja-poronfilee

Ainekset

700
g
poron sisä- tai ulkofileetä
4
katajanmarjaa
2
valkosipulinkynttä
2
rkl
soijakastiketta
½
tl
mustapippuria myllystä
2
kuusenhavua tai 4 rosmariininoksaa
1
rkl
voita ja 1 rkl öljyä paistamiseen
LISÄKSI
1
viipale vaalea leipää
2
tl
rypsiöljyä
2
tl
sitruunan kuorta raastettuna
2
rkl
kuivattua mustikkaa

Työvaiheet

  1. Laita ensin perunat paahtumaan (ohje alla). Pyyhi fileet talouspaperilla. Murskaa katajanmarjat. Kuori ja viipaloi valkosipulit. Yhdistä katajanmarjat, valkosipuli, soijakastike ja mustapippuri. Sivele seos fileelle. Anna maustua huoneenlämmössä puoli tuntia.

  2. Laita kuusenhavut tai rosmariinit sekä voi ja öljy pannuun. Kuumenna ja lisää liha. Paista noin 2 minuuttia per puoli. Tarkista lihan sisälämpö mittarilla. Liha on medium-kypsää mittarin osoittaessa 56 astetta. Peitä filee foliolla ja anna vetäytyä 15 minuuttia.

  3. Murenna leipä esimerkiksi teholeikkurilla. Paista öljyssä pannussa kullanruskeaksi. Lisää sitruunan kuoriraaste ja mustikka. Ripottele seos lihalle.

Vinkki Jos kaipaat kastiketta, tarjoa filee jogurttidipin kanssa. Myös punaviinikastike sopii annokseen.

Tuplapaahdettu perunamurske

Ainekset

1
kg
Rosamunda-perunaa
75
g
gruyérea tai muuta maukasta juustoa
100
g
voita
1
tl
sormisuolaa
½
tl
valkopippuria myllystä
3
rkl
ruohosipulia hienonnettuna
2
tl
sitruunankuorta raastettuna

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Pese perunat ja laita ne uunivuokaan. Kypsennä 50 minuuttia.

  2. Raasta juusto. Sulata voi ja lisää juusto voisulaan. Kuori ja survo kypsät kuumat perunat karkeaksi murskeeksi. Sekoita perunamurske voi-juustoseokseen. Mausta suolalla ja pippurilla.

  3. Pese ja voitele uunivuoka, jossa paahdoit perunat. Laita perunamurske vuokaan ja kypsennä uunissa noin 15 minuuttia. Mausta hienonnetulla ruohosipulilla ja raastetulla sitruunankuorella.

Jogurttidippi

Ainekset

1
valkosipulinkynsi
1
tl
sitruunankuorta raastettuna
1
ruukku
ruohosipulia tai tilliä
3
dl
turkkilaista jogurttia
1
tl
sormisuolaa
½
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Kuori ja raasta valkosipulinkynsi. Pese sitruuna ja raasta sen kuori. Hienonna yrtti.

  2. Yhdistä kaikki aineet ja sekoita tasaiseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Etsitkö uutta makua graavilohelle? Katajanmarjat ja loraus giniä antavat klassiselle kalaherkulle tyylikkään säväyksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
n. 12
Valmistusaika
5 min + jääkaapissa 1–2 vrk
Vaikeustaso
Helppo

Katajanmarja-graavilohi

Ainekset

750
g
lohifileetä
1
rkl
katajanmarjoja
rkl
karkeaa merisuolaa
2
tl
sokeria
1
tl
rouhittua valkopippuria
1
rkl
giniä
½
ruukku tilliä

Työvaiheet

  1. Pyyhkäise lohifilee talouspaperilla ja laita leivinpaperin päälle.

  2. Murskaa katajanmarjat morttelissa.

  3. Sekoita suola, sokeri, katajanmarjat ja valkopippuri keskenään. Hiero seos lohen lihapuolelle. Valuta pinnalle gini. Leikkaa tillinvarret muutamaan palaan ja painele ne kalan päälle.

  4. Kääri filee leivinpaperiin ja kelmuun. Nosta paketti vuokaan. Laita päälle kevyt paino. Anna kalan maustua jääkaapissa 1–2 vuorokautta.

  5. Poista irtoavat mausteet kalan pinnalta ennen viipalointia ja tarjoamista.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Juhlavassa keitossa on kahta eri kalaa, maukas liemi ja nokare mätiä. Sitruunamajoneesi maustaa kirkasliemisen keiton vielä herkullisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6 annosta
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava kahden kalan keitto

Ainekset

Liemi
1
ison tai 3–4 pienemmän kalan perkeet
1
sipuli
15
cm
purjon vihreää osaa
½
fenkoli
nokare
voita
2
dl
valkoviiniä
l
vettä
1
tl
kokonaisia valkopippureita
tl
suolaa
Lisäksi
3
porkkanaa
5
kiinteää perunaa
½
fenkoli
15
cm
purjon vaaleaa osaa
n. 600
g
lohifileetä
1
siika- tai kuhafilee
1
prk (200 g)
kirjolohen mätiä
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
tuoretta tilliä
Sitruunamajoneesi
1
muna
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
raastettua sitruunankuorta
2
dl
rypsiöljyä
½
tl
suolaa
rouhaisu
valko- tai mustapippuria

Työvaiheet

  1. Keitä ensin liemi. Huuhdo kalanperkeet kylmällä vedellä. Pilko sipuli, purjon vihreä osa sekä fenkoli.
  2. Kuullota sipulia, purjoa ja fenkolia voissa kattilassa. Lisää kattilaan viini. Kiehauta muutama minuutti.
  3. Lisää kattilaan kalanperkeet, vesi, pippurit ja suola. Keitä lientä puoli tuntia. Kuori pinnalle muodostuva vaahto. Siivilöi liemi talteen.
  4. Kuori ja lohko porkkanat ja perunat. Viipaloi fenkoli ja purjon vaalea osa.
  5. Poista kalafileistä nahka. Paloittele fileet kuutioiksi. Valuta mäti siivilässä.
  6. Lisää kalaliemeen porkkanat, perunat, fenkoli ja purjo. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä, noin 15 minuuttia.
  7. Lisää joukkoon kalapalat. Kalat kypsyvät kuumassa liemessä viidessä minuutissa.
  8. Silppua keittoannosten päälle tilliä. Lisää lautasille lusikallinen mätiä ja sitruunamajoneesia.

Majoneesi

  1. Majoneesi onnistuu, kun kaikki ainekset ovat huoneenlämpöisiä. Laita kananmuna sauvasekoittimen korkeaan kulhoon niin, että keltuainen ei hajoa.
  2. Purista sitruunasta mehu ja raasta kuori. Lisää öljy ja mausteet kulhoon. 
  3. Surauta sauvasekoittimella majoneesiksi. 
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Taginetyylinen kalkkunapata sopii mainiosti pikkujoulupöytään. Kaneli ja neilikka antavat pataan ihanan jouluisen maun. Mikä parasta, tämä pata valmistuu vain puolessa tunnissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Pikkujoulukalkkuna

Ainekset

700
g
kalkkunanfileetä
1
tl
suolaa
2
sipulia
3
valkosipulinkynttä
½
tlk (190 g)
aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja öljyssä
2
kanelitankoa
¾
tl
jauhettua neilikkaa
1
tlk (500 g)
paseerattua tomaattia
1
tl
hunajaa
¼
tl
mustapippuria
1
ps (200 g)
kuivattuja viikunoita
LISÄKSI
4
tuoretta viikunaa
1
dl
granaattiomenan siemeniä (pakaste)

Työvaiheet

  1. Kuutioi kalkkunanfilee ja mausta palat suolalla. Kuori ja lohko sipulit. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet.

  2. Ota aurinkokuivatuista tomaateista 2 rkl öljyä pataan. Ruskista kalkkunakuutioita öljyssä noin 5 minuuttia. Lisää sipulit ja valkosipulinkynnet. Paista keskilämmöllä sekoittaen muutama minuutti.

  3. Lisää kanelitangot, neilikka, kirsikkatomaatit ja paseerattu tomaatti. Mausta hunajalla ja pippurilla. Peitä pata kannella. Hauduta keskilämmöllä 10 minuuttia.

  4. Leikkaa kuivatut viikunat neljään osaan. Lisää ne pataan ja hauduta vielä 5–10 minuuttia, kunnes kalkkuna on kypsää. Koristele lohkotuilla tuoreilla viikunoilla ja halutessasi granaattiomenan siemenillä. Tarjoa bulgurin, riisin tai ohran kanssa.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Ninna Lindström

Hirvi- tai peurapaisti onnistuu mainiosti jääpaistin menetelmällä, eli paistin voi nostaa suoraan pakastimesta uuniin. Aasialaisilla mausteilla ryyditetty makuliemi viimeistelee täydellisesti riistapaistin maun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
40 min + 4 t paistaminen ja 1 vrk maustuminen
Vaikeustaso
Helppo

Riista-jääpaisti aasialaisittain

Ainekset

1
kg
jäistä hirvi- tai peurapaistia
LIEMI
2
l
vettä
5
cm:n pala
inkivääriä
3
valkosipulinkynttä
4
rkl
soijakastiketta
2
rkl
karkeaa merisuolaa
¼
dl
riisiviinietikkaa
1
rkl
sokeria
2
tähtianista
1
rkl
korianterinsiemeniä
1
rkl
paahdettua seesamiöljyä
LISÄKSI
4–8
paksoita
1
rkl
rypsiöljyä
KOOKOSRIISI
4
dl
jasmiiniriisiä
1
tlk (250 ml)
kookosmaitoa
2
dl
vettä
¼
tl
suolaa
SOIJA-SEESAMIKASTIKE
dl
soijakastiketta
4
rkl
paahdettua seesamiöljyä
2
rkl
riisiviinietikkaa
(1
punainen chili)

Työvaiheet

  1. Laita jäinen paisti uunivuokaan ja kypsennä 100-asteisessa uunissa 3–4 tuntia. Työnnä kahden tunnin jälkeen lihaan paistilämpömittari. Kypsennä 62-asteiseksi. Tällöin liha punertaa sisältä. Jatka paistamista, jos haluat lihasta kypsempää.

  2. Kun lihan lämpötila alkaa lähestyä haluttua, kiehauta vesi isossa kattilassa. Paloittele inkivääri ja kuori valkosipulinkynnet joukkoon. Lisää loput liemen ainekset. Nosta kattila liedeltä.

  3. Upota paisti suoraan uunista kuumaan liemeen. Nesteen tulee peittää liha. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi, siirrä kattila peitettynä kylmään ja anna lihan maustua liemessä vuorokauden verran.

  4. Leikkaa paksoit puoliksi. Kuumenna öljy pannussa ja paista paksoit ensin leikkauspuolelta kauniin ruskeiksi. Käännä kasvikset, peitä pannu kannella ja anna hautua matalalla lämmöllä noin 5 minuuttia.

  5. Valmista kookosriisi. Huuhtele riisi ja laita kattilaan. Lisää kookosmaito, vesi ja suola. Kuumenna kiehuvaksi. Laske lieden lämpö aivan pienelle, peitä kattila kannella ja anna hautua noin 15 minuuttia.

  6. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Jos käytät chiliä, viipaloi se joukkoon.

  7. Ota liha mausteliemestä, valuta hetki ja viipaloi tarjolle. Tarjoa lisäksi paksoita, soija-seesamikastiketta ja kookosriisiä. Koristele halutessasi viipaloidulla chilillä.