
Kesä ja janojuoma kuuluvat yhteen. Kun kaupan mehu- ja limpparivalikoima alkaa kyllästyttää ja tekee mieli jotakin terveellisempää, mutta vettä vahvempaa, on aidoista hedelmistä valmistettu agua fresca kokeilemisen arvoinen alkoholiton juoma.
Väli-Amerikassa, erityisesti Meksikossa, värikkäitä hedelmäjuomia on saatavana melkein joka paikasta. Juomat koostuvat soseutetusta hedelmästä, tilkasta vettä ja sokerista. Agua frescaa voi tehdä lähes kaikista vesipitoisista hedelmistä ja marjoista oman maun mukaan. Useimmissa juomissa limetti- tai sitruunamehu antavat terää ja lisäksi maun antajana ja koristuksena on usein yrtin oksia. Aidot agua frescat voivat olla melko makeita, mutta sokerin määrää on helppo säädellä oman makean sietokyvyn mukaan.
Eksoottisimmissa agua frescoissa voidaan käyttää myös siemeniä ja pähkinöitä, kuten chiasiemeniä. Muita erikoisempia agua fresca -makuja ovat myös tamarindi ja hibiscuksen kukat.
Agua frescan valmistamiseen ei tarvita mehulinkoa tai muita erityisvälineitä. Sauvasekoittimella pärjää hyvin tai tehosekoitintakin voi käyttää homman nopeuttamiseksi. Kuori ja paloittele hedelmät ja hurauta sileäksi. Juoman voi jättää paksummaksi, hedelmälihaa sisältäväksi tai sen voi siivilöidä tiheän siivilän läpi aivan ohueksi ja nestemäiseksi.
Lisää soseutuksen jälkeen vettä niin, että saat juomaan sopivan koostumuksen. Liikaa ei kannata kuitenkaan lorauttaa, jotta juoma ei laimenisi liikaa. Koita myös kivennäisvettä, jolloin saat hapokkuutta juomaan. Lisää halutessasi myös sokeria, hunajaa tai muuta makeutusainetta. Monista hedelmistä kuten melonista ja mangosta tulee luonnostaan makea juoma, jolloin lisämakeutus on turha.
Tarjoa tuore juoma jääkaappikylmänä jääpaloilla höystettynä!
Kokeile agua frescaan seuraavia makuyhdistelmiä:
Vesimeloni + limetti + minttu
Yhdestä kokonaisesta vesimelonista saat useamman litran vilvoittavaa juomaa. Limetin mehu raikastaa mukavasti makeaa melonia ja mintun varsia voi käyttää juoman koristeluun. Vesimelonijuoman väri on huumaavan punainen ja juoma käy hyvin myös juhlavammankin tilaisuuden viilennykseksi.
Hunajameloni + kurkku + basilika
Hunajameloni makeus, kurkun raikkaus ja basilikan pyöreä mausteisuus pelaavat täydellisesti yhteen hedelmäjuomassa. Sama yhdistelmä sopisi hyvin myös simppeliin kesäsalaattiin.
Mansikka + vanilja + rosmariini
Mansikasta syntyy kauniin punainen ja makoisa juoma. Sekoita mansikkajuoman mausteeksi vaniljansiemeniä tangosta tai vaniljasokeria sekä hienonnettua tuoretta rosmariinia. Tästä kolmikosta syntyy hienostuneen makuinen kesäjuoma!
Ananas + inkivääri + chili
Mukavasti poltteleva ananasjuoma maustetaan ripauksella tuoretta raastettua inkivääriä ja ripauksella chiliä. Tämä juoma sopisi hyvin mausteisen ruuan rinnalla tarjottavaksi - kunhan et lisää liikaa chiliä!
Mango + appelsiini + hunaja
Kellertävä ja sitruksisen makea juoma syntyy mangosta, appelsiinin mehusta ja lorauksesta hunajaa. Helpommin valmistat juoman pakastetuista mangokuutioista ja valmiista appelsiinimehusta, mutta intesiivisemmän maun saat käyttämällä aitoja hedelmiä.
Tästä löydät tarkan ohjeen kurkku-agua frescaan.
Artikkelia päivitetty 18.5.2016.