Huimaavan hyvä ruusukakku on myös pökerryttävän komea. Kuva: Arto Vuohelainen.
Huimaavan hyvä ruusukakku on myös pökerryttävän komea. Kuva: Arto Vuohelainen.

Äitienpäiväkakku on kuluvan viikon ajankohtaisin leivonnainen. Päätimmekin marssittaa estradille Sopan komeimmat kakut. Valitse äidille maistuvin ja kaiva kakkuvuoka esiin!

Coolin äidin mustikkakakku

Onko se juustokakku? No ei ihan. Onko se jäätelö? No ei ehkä ihan sitäkään. Mustikkaisen juustokakkujäätelön jekku on siinä, että juustokakkumassa käytetään pakastimessa kohmettumassa. Perinteinen jääkaappihyydytys jää siis tässä kakussa väliin. Kakun kokoamisessa pääsee helpolla, sillä pohja eli keksinmurut vain ripotellaan jäätelömassan sekaan ennen pakastamista.

Mustikkaisen juustokakkujätskin reseptin saat tästä!

 

Suklaafriikin unelma

Jos äiti on kovasti suklaan perään, ei Death by Chocolate -kakulla voi iskeä harhaan. Radiojuontaja Anni Hautalan luottokakkuun käytetään puolisen kiloa suklaata, joten kakku on paitsi täyteläinen mutta myös varsin täyttävä. Pienikin pala riittää tyydyttämään makeanhimon, mutta toisaalta DBC on kyllä sen sortin äitienpäiväkakku, ettei sitä voi syödä vain pientä palaa.

Death by Chocolate -kakun reseptin saat tästä!

 

Päivitetyt perinteet

Vaikka ehkä luulit niin, piimäkakku ei todellakaan ole mikään tylsä kakku. Ainakaan jos piimäkakun päivittää vuoteen 2015 paistamalla sen trendikkäästi mukissa. Tämä kakku mehevöityy mangolla ja saa lempeän mausteisen, melkein nostalgisen makuhäivähdyksen piparkakkumausteesta ja kardemummasta. Mukikakut viimeistellään kuorrutuksella, joka on tuttu mokkapalojenkin päältä.

Mango-piimäkakun reseptin saat tästä!

 

Rousketta sporttimutsille

Jos perinteinen täytekakku ei ole ihan äidin omin juttu, niin maistuisiko omenoilla, luumuilla, vadelmilla ja rapealla granolalla täytetty torttu? Vähän kuin aamiainen mutta juhlavammassa ja herkullisemmassa muodossa! Tätä kakkua voi kokeilla myös pohjattomana, pilko vain hedelmät vuokaan, lusikoi itse sekoitettu granola päälle ja paista kunnes granola on rapsakkaa.

Hedelmä-granolapiirakan reseptin saat tästä!

 

Keväinen keijukakku

Jos keijuilla olisi oma kakku, se olisi höyhenenkeveä marenkikakku. Tämän marenkikakun täytteessä on jogurtin raikastamaa valkosuklaata. Sitten kakku saa keväisen vihreän silauksen limettiviipaleista, kiiveistä ja viinirypäleistä. Eikä marenkikakun leipojan tarvitse välttämättä kiikuttaa äidille erillistä kukkakimppuakaan, sillä kakku kruunataan kolmella neilikalla.

Marenkikakun reseptin saat tästä!

 

Rento brita

Britakakun juju on päällystää kakkutaikina marenkikerroksella ennen paistamista. Näin valmis kakku saa makua ja rakennetta. Paistettujen kakkupohjalevyjen väliin voikin sitten levitellä täytteitä mielen mukaan, tässä keväisessä versiossa kakussa on sitruuna-basilikatäytettä ja marjoja. Brita on rento kakku, sillä piperryksen sijaan kakkulevyt ja täytteet vain ladotaan päällekkäin.

Marja-britan reseptin saat tästä!

 

Romanttinen rakkauskakku

Kun haluat kakun, joka suorastaan uhkuu romantiikkaa, valitse italialainen ruusu-vadelmakakku. Mascarponevaahdolla ja vadelmilla täytetty kakku saa hienostuneen aromin, kun sen kostuttaa ruusuvesisiirapilla. Kakun maut puhuvat puolestaan, joten koristelusta ei tarvitse stressata: kakkupohjat pinoon, mascarponeatäytettä väliin ja päälle, pinnalle muutama vadelma.

Italialaisen ruusu-vadelmakakun reseptin saat tästä!

 

Kylmää kahvikissalle

Jäätelökakkuko vain lasten juttu? Höpsistä! Tämä on kahvikakku sanan varsinaisessa merkityksessä, ja se maistuu nimenomaan aikuisille, etenkin kahvikissoille. Rapsakat marenkipohjat ja samettinen espressotäyte pääsevät kunnolla oikeuksiinsa, kun kakku saa jäätyä yön yli pakastimessa. Ja kuten hyvin tiedämme, kahvin kanssa maistuu aina pieni pala suklaata, joten jäätelökakun pinnalla saa lepäillä tryffeli jos toinenkin.

Jäädytetyn marenkikakun reseptin saat tästä!

 

Vadelmainen sukukakku

Kuuden kerroksen vadelmakakku – jo nimi kertoo, ettei kyseessä ole mikään pienen perheen makupala. Tästä varsinaisesta sukukakusta riittääkin ainakin 20 herkuttelijalle. Suklaakakkupohja ja vadelmakreemi ovat upea yhdistelmä jo sellaisenaan, mutta kun kakku saa ylleen vielä suklaakuorrutteen ja marjoja, kohoaa kakun makumaailma melkein taivaisiin. Kuten itse kakkukin.

Kuuden kerroksen vadelmakakun reseptin saat tästä!

 

Kahden aineen nutellakakku

Vähemmän on enemmän, ja nutellakakun raaka-ainelista on niin lyhyt, että sen muistaa ulkoa: kananmunia ja nutellaa. Vaikeinta nutellakakun valmistamisessa lienee valkuaisvaahdon vatkaaminen. Ja tietty se, että kakun pitää antaa hyytyä yön yli jääkaapissa. Kaveriksi hyvää vaniljajäätelöä!

Nutellakakun reseptin saat tästä!

PS. Jos kakun leipominen jännittää, älä huoli! Löydät Sopasta 10 käskyä kakkuleipurille. Kun noudatat näitä vinkkejä, ei tarvitse pelätä lässähtämisiä tai muita epäonnistumisia.

Kakkuleipurin 10 käskyä pääset lukemaan klikkaamalla tästä.

Keksipohjaiset juustokakut ovat käteviä, kun haluaa unohtaa uunin käytön ja tehdä kakun hyvissä ajoin valmiiksi jääkaappiin. Kokosimme yhteen neljä juustokakkua, joissa kaikissa maistuu kesä.

1. Limoncello-juustokakku. Tyylikäs sitruunainen juustokakku yhdistää italialaiset ihanuudet, mascarponejuuston ja limoncello-liköörin. Tämä kakku on rennon koristelijan riemuvoitto: pinnalle kaadetaan sitruunasiivuista keitetty siirappi, joka saa valua houkuttelevasti pitkin reunoja. Jos haluat kakusta korkean, tee se halkaisijaltaan 20-senttiseen irtopohjavuokaan. Voit hyvin tehdä liivatteella hyydytettävän kakun jääkaappiin päivää ennen tarjoamista.

 

2. Mansikka-kookosjuustokakku. Tämä uuniton juustokakku onnistuu ilman liivatetta. Tee se leivinpaperilla vuorattuun brownievuokaan tai isohkoon, halkaisijaltaan 26-28-senttiseen irtopohjavuokaan. Täyte jää pehmeäksi, joten se on parhaimmillaan kakussa suhteellisen ohuena kerroksena. Kakku saa kookoskermasta ihanan maun. Vuoraa pinta mansikkaviipaleilla, jotta niitä riittää joka palaan.

 

3. Tikkataulukakku. Mintulta, limetiltä ja valkosuklaalta maistuva tikkataulu on napakymppi kesäjuhlissa! Kakku on helpompi tehdä kuin miltä se vaikuttaa. Ideana on valmistaa löysä jogurttikermavaahto, josta puolet värjätään elintarvikevärillä kevyen vihreäksi. Eriväriset täytteet valutetaan vuorotellen vuokaan. Koska täyte on löysäää, varaa hyytymiseen kunnolla aikaa. Jos haluat oikaista koristeiden kanssa, osta valmiita suklaanumeroita pinnalle.

 

4. Ruusuinen punaherukka-juustokakku. Loppukesän tyylikkäin juustokakku höystetään punaherukoilla ja maustetaan ruusuvedellä. Valmista se muiden liivatteella hyydytettävien kakkujen tavoin ajoissa jääkaappiin. Vaniljaista jogurttitäytettä tulee runsaasti, joten kasaa kakku halkaisijaltaan vähintään 22-senttiseen vuokaan. Koristelu on helppoa: kerää puhtaalta paikalta pensasruusun kukkia ja nostele ne punaherukoiden kanssa kakun pinnalle.

Kuvat Panu Pälviä, Tuomas Kolehmainen ja Riikka Kaila.

Kuulutko niihin, jotka nappaavat kahvipöydästä ensimmäisenä beben tai lusikkaleivän? Tämä juhlaleivonnaisten nostalgiakoosteemme on sinua varten.

  1. Lusikkaleivät. Mureat, paahtuneen voin ja sokerin makuiset lusikkaleivät pitävät puolensa juhlapöydässä vuodesta toiseen. Monen mielestä juhlat eivät ole juhlat ilman näitä. Jos haluat tuunata, muunna lusikkaleipien kokoa vaihtamalla muottilusikka pienempään ja levitä väliin trendikästä ruusunterälehtihilloa. Jos et, luota klassisen vadelmahillon voimaan. Näitä leipoessa kannattaa olla tarkkana paistoajan kanssa, sillä se vaihtelee pikkuleivän paksuuden ja koon mukaan. Älä polta lusikkaleipiä reunoistaan, vaan jätä ne mieluummin vaikka hieman vaaleiksi. Täytä ja sokeroi valmiiksi tiiviiseen rasiaan ja säilytä jääkaapissa.
  2. Voileipäkakku. Takavuosien suosikki on taas ajankohtainen! Voileipäkakku on mainio valinta, kun kahvipöytään tarvitaan suolainen leivonnainen korvaamaan tai täydentämään ruokatarjoilua. Tee ihana klassikko ja koristele se tyylikkäästi kuvan tapaan tai ropistele pinnalle rennosti vihreitä pieniä versoja ennen tarjoilua. Voit vaihdella makuaineita loputtomiin. Tärkeintä on muistaa sopiva kostutus, joka tekee voileipäkakusta helposti leikkautuvan. Vegaanisen voileipäkakun täytteeksi sopivat esimerkiksi hummus ja kauratuorejuusto.
  3. Sitruunakakku. Isoäitikin sen jo tiesi, mehevä sitruunakakku on yksinkertaisena parhaimmillaan. Klassinen kahvikakku erottuu juhlapöydässä, jossa kaikki on kuorrutettua ja koristeltua. Tästä kakusta nappaavat palansa seurueen vanhimmat ja nuorimmat, jotka arvostavat juhlatarjottavassa selkeyttä ja ennalta-arvattavuutta. Mikä parasta, tällaisia kakkuja voi tehtailla useamman. Parin päivän lepo jääkaapissa mehevöittää kakun rakenteen herkulliseksi.
  4. Karjalanpiirakat. Miten ihanaa on tänä pussipiirakoiden aikana saada itse leivottuja, aitoja karjalanpiirakoita! Vielä parempaa, jos ne ovat pieniä, suupalan kokoisia, jolloin ne sopivat lähes minkälaiseen juhlapöytään vain. Jos et satu olemaan rypytyksen maailmanmestari, karjalanpiirakoiden tekoon voi järjestää myös talkoot. Älä tavoittele täydellisyyttä. Mitä enemmän piirakat näyttävät käsin tehdyiltä, sen parempi. Lämmitä ne uunissa rapeiksi ennen tarjoilua ja sivele voisulalla, niin kukaan ei kaipaa munavoita.

  5. Bebet. Nuo ihanat kevään juhlien pikkuleivokset ovat hieman työläitä vaan sitäkin ihastuttavampia. Voit pakastaa bebet täytettyinä, mutta kuorruta ne vasta päivää ennen juhlia, jolloin kuorrutus pitää pintansa juhlapöydässä. Sokerikuorrutukseen saa makua sitruunalla tai kahvilla. Pieni veitsenkärjellinen geeliväriä riittää värjäämään kuorrutuksen sopivan hempeäksi kevään juhliin.

      

Kuvat Niko Backström, Mikko Hannula, Arto Vuohelainen, Tuomas Kolehmainen ja Sami Repo. Ruokien ohjeisiin pääset klikkaamalla niiden nimiä.