Lammaskaali pyörähtää tällä kertaa kääryleeksi. Kuva: Sami Repo.
Lammaskaali pyörähtää tällä kertaa kääryleeksi. Kuva: Sami Repo.

Kaaliperheen erimakuiset jäsenet sopivat pilkottaviksi salaatteihin, patoihin ja keittoihin. Sopan viikonloppumenussa lehtikaali saa yllättävän terästyksen lakritsijauheesta. Pääruuaksi muhitellaan tietenkin kaalikääryleitä.

Kurttuinen lehtikaali on tämän hetken trendikkäin vihannes. Runsaasti C-vitamiinia ja rautaa sisältävä lehtikaali on suosittu viherpirtelön osa, mutta oikealla käsittelyllä se taipuu myös herkulliseksi salaatiksi. Sopan viikonloppumenun lehtikaalisalaatti vaikuttaa ensisilmäyksellä melko perinteiseltä amerikkalaistyyppiseltä kaalisalaatilta: lehtikaalia, porkkanaa sekä jogurtista ja majoneesista sekoitettu kastike. Ensipuraisu kuitenkin yllättää: "tässähän maistuu lakritsi!" Kokeile ja innostu lakun ja lehtikaalin liitosta!

Meheviin keräkaalinlehtiin kiedotaan tällä kertaa uudenlainen täyte. Riisi korvataan kuskusilla ja lisämakua saadaan aurinkokuivatuista tomaateista, fetasta ja kourallisesta silputtua minttua. Kaalikääryleiden täytteeseen voi kokeilla myös lehtipersiljaa, oreganoa tai timjamia ja kuskusin tilalla rouheisempaa bulguria. Karitsanlihan kaveriksi voi myös pilkkoa pannulle suppilovahveroita tai mustatorvisieniä, jos metsäreissut ovat tänä syksynä olleet onnistuneita.

Näin halloween-sesongin kynnyksellä kaalikääryleiden lisukkeeksi sopii lohkoiksi leikattu uunikurpitsa. Kurpitsa valmistuu uunissa kääryleiden vieressä kypsennyksen loppuvaiheessa. Jos haluat kurpitsalohkoista erityisen makoisia, sipaise niille vähän kääryleiden valeluun tarkoitettua siirappi-voiseosta.

Syksyisen aterian päättää omenapiirakkaa kevyempi vaihtoehto, omenakompotti. Omenalohkot kypsennetään inkiväärillä ja kanelilla maustetussa liemessä, ja lisukkeeksi tarjoillaan makeutettua ranskankermaa, johon on raastettu reilusti sitruunan kuorta. Halutessasi voit korvata omenan päärynällä ja tarjota jälkiruuan vaniljalla maustetun kermavaahtonokareen kanssa.

 

Vihreä annos vaatii viiniltä ryhdikkyyttä

Kun annoksessa on vihreyttä ja raikkautta, kaveriksi kannattaa valita Grüner Veltliner- tai Albarino-rypäleestä valmistettu viini. Kypsentämättömät raaka-aineet annoksessa vaativat kaverikseen raikkautta ja ryhdikkyyttä, koska muuten juoma jyrää tuoreen maun. Raikkaus myös taittaa kastikkeen majoneesin rasvaisuutta. Kokeile espanjalaista La Liebre y la Tortuga Albariñoa 2012 (10,99 e).

Kevyt Zinfandel on kelpo ruokaviini

Kaalikääryleiden kanssa sopivat ehkä vähän yllättäen punaviinit, kuten malbec tai zinfandel. Zinfandelin maut käyvät hienosti karitsanjauhelihan, fetan ja tomaatin kanssa. Zinfandel on erittäin ruokaystävällinen viini, mutta muista viiniä valittaessa ottaa suhteellisen kevyt versio. Malbec toimii lihan kanssa loistavasti ja on yleensä hieman kevyempi, joten kaalikaan ei jää jalkoihin. Chileläisessä Montes Reserva Malbecissa 2012 (10,50 e) on kivasti mausteisuutta ja marjaisuutta, joten se toimii hienosti kokonaisuuden kanssa.

Reseptit ja valmistusohjeet:

Lakritsinmakuinen lehtikaalisalaatti

Kaali-feta-karitsakääryleet

Uunikurpitsa

Omenakompotti ja sitrus-ranskankerma

Hyvää ruokahalua!

Viinisuositukset Terhi Oksanen-Alén, tuotekuvat Alko.

Keksipohjaiset juustokakut ovat käteviä, kun haluaa unohtaa uunin käytön ja tehdä kakun hyvissä ajoin valmiiksi jääkaappiin. Kokosimme yhteen neljä juustokakkua, joissa kaikissa maistuu kesä.

1. Limoncello-juustokakku. Tyylikäs sitruunainen juustokakku yhdistää italialaiset ihanuudet, mascarponejuuston ja limoncello-liköörin. Tämä kakku on rennon koristelijan riemuvoitto: pinnalle kaadetaan sitruunasiivuista keitetty siirappi, joka saa valua houkuttelevasti pitkin reunoja. Jos haluat kakusta korkean, tee se halkaisijaltaan 20-senttiseen irtopohjavuokaan. Voit hyvin tehdä liivatteella hyydytettävän kakun jääkaappiin päivää ennen tarjoamista.

 

2. Mansikka-kookosjuustokakku. Tämä uuniton juustokakku onnistuu ilman liivatetta. Tee se leivinpaperilla vuorattuun brownievuokaan tai isohkoon, halkaisijaltaan 26-28-senttiseen irtopohjavuokaan. Täyte jää pehmeäksi, joten se on parhaimmillaan kakussa suhteellisen ohuena kerroksena. Kakku saa kookoskermasta ihanan maun. Vuoraa pinta mansikkaviipaleilla, jotta niitä riittää joka palaan.

 

3. Tikkataulukakku. Mintulta, limetiltä ja valkosuklaalta maistuva tikkataulu on napakymppi kesäjuhlissa! Kakku on helpompi tehdä kuin miltä se vaikuttaa. Ideana on valmistaa löysä jogurttikermavaahto, josta puolet värjätään elintarvikevärillä kevyen vihreäksi. Eriväriset täytteet valutetaan vuorotellen vuokaan. Koska täyte on löysäää, varaa hyytymiseen kunnolla aikaa. Jos haluat oikaista koristeiden kanssa, osta valmiita suklaanumeroita pinnalle.

 

4. Ruusuinen punaherukka-juustokakku. Loppukesän tyylikkäin juustokakku höystetään punaherukoilla ja maustetaan ruusuvedellä. Valmista se muiden liivatteella hyydytettävien kakkujen tavoin ajoissa jääkaappiin. Vaniljaista jogurttitäytettä tulee runsaasti, joten kasaa kakku halkaisijaltaan vähintään 22-senttiseen vuokaan. Koristelu on helppoa: kerää puhtaalta paikalta pensasruusun kukkia ja nostele ne punaherukoiden kanssa kakun pinnalle.

Kuvat Panu Pälviä, Tuomas Kolehmainen ja Riikka Kaila.

Kuulutko niihin, jotka nappaavat kahvipöydästä ensimmäisenä beben tai lusikkaleivän? Tämä juhlaleivonnaisten nostalgiakoosteemme on sinua varten.

  1. Lusikkaleivät. Mureat, paahtuneen voin ja sokerin makuiset lusikkaleivät pitävät puolensa juhlapöydässä vuodesta toiseen. Monen mielestä juhlat eivät ole juhlat ilman näitä. Jos haluat tuunata, muunna lusikkaleipien kokoa vaihtamalla muottilusikka pienempään ja levitä väliin trendikästä ruusunterälehtihilloa. Jos et, luota klassisen vadelmahillon voimaan. Näitä leipoessa kannattaa olla tarkkana paistoajan kanssa, sillä se vaihtelee pikkuleivän paksuuden ja koon mukaan. Älä polta lusikkaleipiä reunoistaan, vaan jätä ne mieluummin vaikka hieman vaaleiksi. Täytä ja sokeroi valmiiksi tiiviiseen rasiaan ja säilytä jääkaapissa.
  2. Voileipäkakku. Takavuosien suosikki on taas ajankohtainen! Voileipäkakku on mainio valinta, kun kahvipöytään tarvitaan suolainen leivonnainen korvaamaan tai täydentämään ruokatarjoilua. Tee ihana klassikko ja koristele se tyylikkäästi kuvan tapaan tai ropistele pinnalle rennosti vihreitä pieniä versoja ennen tarjoilua. Voit vaihdella makuaineita loputtomiin. Tärkeintä on muistaa sopiva kostutus, joka tekee voileipäkakusta helposti leikkautuvan. Vegaanisen voileipäkakun täytteeksi sopivat esimerkiksi hummus ja kauratuorejuusto.
  3. Sitruunakakku. Isoäitikin sen jo tiesi, mehevä sitruunakakku on yksinkertaisena parhaimmillaan. Klassinen kahvikakku erottuu juhlapöydässä, jossa kaikki on kuorrutettua ja koristeltua. Tästä kakusta nappaavat palansa seurueen vanhimmat ja nuorimmat, jotka arvostavat juhlatarjottavassa selkeyttä ja ennalta-arvattavuutta. Mikä parasta, tällaisia kakkuja voi tehtailla useamman. Parin päivän lepo jääkaapissa mehevöittää kakun rakenteen herkulliseksi.
  4. Karjalanpiirakat. Miten ihanaa on tänä pussipiirakoiden aikana saada itse leivottuja, aitoja karjalanpiirakoita! Vielä parempaa, jos ne ovat pieniä, suupalan kokoisia, jolloin ne sopivat lähes minkälaiseen juhlapöytään vain. Jos et satu olemaan rypytyksen maailmanmestari, karjalanpiirakoiden tekoon voi järjestää myös talkoot. Älä tavoittele täydellisyyttä. Mitä enemmän piirakat näyttävät käsin tehdyiltä, sen parempi. Lämmitä ne uunissa rapeiksi ennen tarjoilua ja sivele voisulalla, niin kukaan ei kaipaa munavoita.

  5. Bebet. Nuo ihanat kevään juhlien pikkuleivokset ovat hieman työläitä vaan sitäkin ihastuttavampia. Voit pakastaa bebet täytettyinä, mutta kuorruta ne vasta päivää ennen juhlia, jolloin kuorrutus pitää pintansa juhlapöydässä. Sokerikuorrutukseen saa makua sitruunalla tai kahvilla. Pieni veitsenkärjellinen geeliväriä riittää värjäämään kuorrutuksen sopivan hempeäksi kevään juhliin.

      

Kuvat Niko Backström, Mikko Hannula, Arto Vuohelainen, Tuomas Kolehmainen ja Sami Repo. Ruokien ohjeisiin pääset klikkaamalla niiden nimiä.