Vaahto kuohuu heinäkuun lopussa Helsingissä. Kuva: Istockphoto.
Vaahto kuohuu heinäkuun lopussa Helsingissä. Kuva: Istockphoto.

Suuret oluet – pienet panimot -olutfestivaaleilla voi maistella yli sataa erilaista tuotetta.

Helsingin Suuret oluet – Pienet panimot -olutfestivaaliin on osallistumassa ennakkotietojen mukaan 20 panimoa. Maisteltavia tuotteita on noin 150. Oluiden lisäksi tapahtumassa voi maistella muun muassa sahteja, siidereitä, lonkeroita, virvoitusjuomia ja tisleitä.

Samaan aikaan pienpanimotapahtuman kanssa Helsingissä järjestetään myös Valtakunnalliset Olutharrastuspäivät. Tapahtuman ohjelmaan kuuluu esimerkiksi keskustelutilaisuuksia, olutravintolakierroksia ja olutharrastuksen – esimerkiksi olutaiheisten keräilijöiden – esittelytilaisuuksia.

Olutkinkereiden lisäksi Olutverkko on pannut pystyyn kansanäänestyksen vuoden 2014 maukkaimmasta kesäoluesta. Äänestykseen voi osallistua Olutverkon nettisivuilla. Samoilta sivuilta löytyy listaus pienpanimofestivaaliin osallistuvista panimoista sekä Olutharrastuspäivien ohjelma.

Suuret oluet – Pienet panimot järjestetään Helsingin Rautatientorilla 24.–26. heinäkuuta.

Valtakunnalliset Olutpäivät Helsingissä 23.–27. heinäkuuta.

Loistavat lammaspunkut, ihana parsaviini ja pashan paras kaveri. Valitsimme viiniseuralaiset pääsiäisen ja kevään klassikkoruuille. 

1. Paahtopaistille tai pariloidulle fileelle

Kun karitsanfilee tai paahtopaisti kypsennetään mediumiksi ja pintaan paahdetaan parilapannussa tai grillissä savuiset raidat, viini saa olla täyteläinen ja mehukas. Norton Barrel Select Cabernet Sauvignon (10,99 e) Argentiinasta on loistopari. Tiiviin täyteläinen maku on tumma, mustaherukkainen ja maukkaan pippurinen. Vivahteikas viini on upea löytö omassa hintaluokassaan. Tarjoa myös tumman riistan kanssa.

2. Kanalle ja lohelle

Mikäli valkoviiniä voi kutsua rotevaksi, portugalilainen Redoma Branco (18,99 e) on sellainen. Jo ensikulauksella viini tuntuu suussa leveältä. Makujen kerroksissa on kypsää omenaa ja sitrusta sekä persikkaa ja pähkinää. Jämäkkyydestään huolimatta kokonaisuus on vivahteikkaan raikas ja eloisa. Runsautensa ja paahteisuutensa vuoksi viini on omiaan, kun sen kanssa herkutellaan maalaiskanalla, possunfileellä tai lohikaloilla.

3. Kahvilampaalle x 2

Jos pidät mutkattomista punaviineistä, joissa on aavistus suklaisuutta, kokeile portugalilaista Alexandre Relvas Merinoa (12,40 e). Uutuuspunkku tulee Portugalin Alentejosta Casa Relvasin viinitilalta. Se on kuin täsmätty kypsän, kahvilla valellun lammaspaistin kylkeen. Pehmeätanniininen, tumman marjaisa ja hieman pippurinen luomuviini on saanut nimensä merinolampaista, jotka laiduntavat viinitilalla.

Toinen vaihtoehto perinteisen kahvilla maustetun lampaanpaistin palanpainikkeeksi on Espanjan Riojasta tuleva roteva Muga Reserva (18,98 e), jonka mustaherukka- ja kirsikka-aromit raikastavat lampaanlihan vahvaa makua. Tammikypsytyksen tuoma mausteisuus myötäilee kahvikastikkeen makua. Hyvä valinta myös riistalle tai porolle.

4. Parsalle ja paistetulle kuhalle

Alkon tuoreiden erikoiserien myötä Suomeen rantautui vihdoin valikoima ultraluomuja alkuviinejä. Ihanimpiin tuttavuuksiin kuuluu itävaltalainen grüner veltliner Jurtschitsch Belle Naturelle (19,98 e). Viini on vähän kuin etikettinsä: ihana tuulahdus kesäistä kamomillaniittyä. Tuoksussa on jännittävää kukkaisuutta, ja hedemäisessä maussa on uskomattoman vivahteikas sekoitus mehukasta persikkaa, sitrussorbettia ja kypsää melonia, raikkaan hapokkuuden saattelemana. Ruokapöydässä viini loistaa etenkin paahdettujen parsojen ja paistetun kuhan seurassa, mutta se on myös herkullinen nautiskelujuoma ihan sellaisenaan. Viini on suodattamaton.

5. Pashalle

Pashan lempeän runsas makukirjo yhdistelee makeaa ja kirpeää: rahkaa, vaniljaa, sitruksia tai kuivattuja hedelmiä ja rusinaa. Sitä täydentämään käy hienosti itävaltalainen Kracher Cuvée Beerenauslese 2015 (19,98 e / 0,375 l). Se on hyvin makea viini, jota tasapainottaa raikas hapokkuus. Ensi siemaus tuo suuhun hunajaa, aprikoosia ja mandariinia. Jälkimaussa tuntuvat persikka ja ananas. Tarjoa myös hedelmillä rikastetun valkosuklaakakun ja vaniljaisen panna cottan kanssa.

 

Alko on pääsiäisenä 2018 auki seuraavasti: kiirastorstaina to 29.3. avoinna klo 9–21, pitkäperjantaina 30.3. kiinni ja pääsiäislauantaina 31.3. auki taas klo 9–18.

Viinisuositukset: Tuomas Tanttu ja Sanna Maskulin

Korkkasitko glögikauden jo lokakuussa? Niin mekin. Siksi listasimme neljä muuta herkullista sesonkijuomaa. Ne tuovat vaihtelua glögin rinnalle.

1. Kuuma hunajamojito

Klassikkodrinkki muuttuu ihanaksi talvijuomaksi, kun rommi ja lime saavat kaverikseen haudutettua teetä sekä hunajaa. 

Reseptin kuumaan hunajamojitoon löydät täältä.

2. Manhattanin siideri

Amerikassa kuumaa ja mausteista juomaa kutsutaan siideriksi. Siitä nimi tälle lämmittävälle omenapohjaiselle drinkille.

Manhattanin siiderin reseptiin pääset tästä.

3. Omena-inkivääritoti

Inkiväärin terästämä kuuma omenajuoma maistuu myös perheen pienimmille.

Omena-inkivääritotin ohjeen löydät täältä.

4. Munatoti Jamie Oliverin tapaan

Pilvenpehmeä, makea ja mausteinen – maailman paras munatoti. Sellainen on Jamie Oliverin reseptistä inspiraationsa saanut hienostunut drinkkiklassikko. 

Munatotin ohjeen löydät täältä!

Tiesitkö? Glögillä on pitkä historia. Suomeen juoma rantautui Ruotsista 1900-luvun alussa, mutta sen historia juontaa aina 2000 vuoden taakse. Perinteisesti kanelin, neilikan, kardemumman ja inkiväärin maustamaa glögiä on juotu joulun tienoilla, mutta viime vuosina sen sekä muiden lämpimänä nautittavien juomien sesonki on laajentunut myös joulunajan ulkopuolelle. Myyntitilastojen mukaan sesonki alkaa lokakuussa ja jatkuu aina maaliskuulle saakka.