Minulla on ystävä, jonka kanssa käymme kaljalla. Emme koskaan tapaa missään muissa merkeissä (tai no, kävimme kolme vuotta sitten kerran kävelyllä, mutta se oli vähän omituista).  Reilun kuukauden välein näemme joissain kolmesta vakiobaaristamme, ja juomme kolmesta viiteen tuoppia olutta.

Olut, jota juomme, on halvinta mahdollista hanakaljaa. Se on meille tärkeää, ja minusta myös tietyllä tavalla kaunista. Yritän nyt selittää, miksi.

Jos ihan tavallista kahvia ei oteta lukuun, keskioluttuoppi on suomalaisten keskuudessa pienin yhteinen nimittäjä. Se on jotain, jonka hyvin suuri osa kansasta on joskus baarissa tilannut ja juonut. Se ei ole tietyn ryhmä juoma: kolmosolutta juovat Suomessa niin miehet kuin naiset tulotasosta, koulutuksesta tai asuinpaikasta riippumatta. Kun siis haemme ystäväni kanssa vuorotellen tiskilta kaksi tuoppia – toinen itselle ja toinen kaverille – olemme siis niin sanotusti perusasioiden äärellä. Emme yritä rakentaa identiteettiä. Emme ota juomista kuvia ja postaa niitä someen. Tunnelma on rauhallinen, melkein harras: rituaali toistuu samanlaisena kerrasta ja vuodesta toiseen.

Voi tietysti väittää, että valinnallamme nimenomaan haluamme erottautua pienpanimo-oluita tai jenkki-ipoja suosivista tuttavistamme, mutta siitä ei ole kyse.

Juomme peruskaljaa, koska emme halua ajatella asiaa sen enempää. Ison tuopin tilaaminen ei vie huomiotamme liiaksi toisaalle, eikä sen neutraali ja vetinen maku häiritse keskustelua millään lailla. Kun olutta on juonut tarpeeksi paljon ja tarpeeksi kauan, se ei oikeastaan maistu miltään. Vähän kuin vettä joisi.

Juuri sellaisena pidän siitä. Silloin on mahdollista juoda melko nopeasti, ja keskittyä humaltumiseen.

Tämä kuulostaa tietysti hirveältä. Meillä on kansakuntana kollektiivinen alkoholiongelma: Suomessa ei saa sanoa, että tykkää humaltua. Se on ymmärrettävää. Lähes kaikkien suomalaisten ihmisten lähipiirissä on joku, joka juo liikaa ja aiheuttaa juomisellaan kärsimystä muille. Ymmärrän tämän, mutta en aio juuri nyt välittää siitä. Nousuhumala on yksi hienoimpia, voitonriemuisimpia tunteita, joita tiedän.

Sosiaalisuus tekee siitä vielä parempaa. Me juomme ystäväni kanssa välillä niin monta tuoppia, että seuraavana aamuna ainakin minulla on päänsärky. Tiedän sen jo etukäteen, enkä välitä. Se on hinta, jonka mielelläni maksan yhteisestä hetkestämme. Juomme päästäksemme lähemmäs toisiamme. Voisimme teoriassa keskustella samoista asioista myös selvin päin, mutta käytännössä emme halua. Haluamme kokea pientä riemukkuutta, liikutusta ja läheisyyttä niiden muutamien tuntien aikana, joita meillä on käytettävissämme: alkoholi tarjoaa siihen loistavan keinon. Ensimmäisen tuopin aikaan juttelemme vielä hieman pidättyvästi viime aikojen kuulumisista. Kolmannen kaljan aikaan kaverini usein katsoo jo vähän kulmiensa alta, ja kysyy varovaisesti: ”Eikö oikeastaan olekin niin, että…?” Kysymys on jotain henkilökohtaista, mitä tahansa isäsuhteestani mahdolliseen haluuni lisääntyä.

Siinä kohtaa en todellakaan halua harhautua miettimään artesaanioluen aromeja.

Humala saa keskustelun lisäksi aikaan myös sen, että pieni (tai ei oikeastaan niin pienikään) suorittaja pääni sisällä vaikenee. Muutaman tunnin ajan en mieti tekemättömiä töitä, keittiön siivoamista enkä sitä, kuinka monta päivää viimeisimmästä juoksulenkistä on. Olen vain, ja vastaansanomattomasti tykkään olla olemassa. Puhun vähän suorempaan kuin muuten puhuisin. Usein huomaan kertoneeni asioista, jotka ovat vaivanneet minua jo pidempään, mutta en ole oikein saanut sanoitetuksi niitä.

Kolmen, tai viimeistään viiden tuopin jälkeen on syytä lähteä kotiin. Usein vähän pakkokin. On odottavia projekteja, pyykkikasoja ja puolisoita. Hyvä niin. Keskiolut on nimittäin kauneimmillaan juuri sinä hetkenä, kun haluaisi ottaa vielä yhden, mutta ei voi.

Vierailija

Kolumni: Keskioluen kauneudesta

Vierailija kirjoitti: En juo myöskään veroluokkia enkä määrittele tai tuijottele juomieni alkoholipitoisuuksia. Juon tuotteita jotka minua miellyttävät. Olisi aika hassua, esim., alkaa luokitella ruokia hiillidyraattiluokkiin ja puhua niistä eikä itse tuotteesta. Syön halvinta nelosmättöä. Se jos mikä olisi vapautta.
Lue kommentti

Jos etsit sopivaa viiniä bolognesen tai lasagnen seuraan, tartu chiantiin.

Mikä? Ruffino Chianti 2016, 10,99 e, on toscanalainen keskitäyteläinen punaviini.

Millainen? Punaherukalta, karpalolta ja puolukalta maistuva viini on sopivan hapokas ja lempeästi tanniininen.

Minkä kanssa? Chianti on varma valinta bologneselle, jossa maistuu paitsi liha myös tomaatti ja päälle ripoteltava juusto. Viini tasapainottaa sekä tomaatin hapokkuutta että juuston täyteläisyyttä. Se sopii mainiosti myös lasagnen, lihatäytteisten raviolien ja muiden arkisempien liharuokien pariksi.

Suosituksen antoi viinitoimittaja Tuomas Tanttu. Lisää Tantun vinkkejä löydät uusimmasta Glorian ruoka & viini -lehdestä.

Päästä ikuinen säestäjä vaihteeksi parrasvaloihin. Näissä itkettävän ihanissa ruuissa sipuli kohoaa päätähdeksi.

Sipuli on yksi Suomen syödyimmistä kasviksista. Mikä on sen suuren suosion takana? Ainakin edullinen hinta, kotimaisuus, monipuolisuus ja terveysvaikutukset. Tärkeimpänä kaikista lienee kuitenkin maku. Tässä neljä sipuliruokaa, joiden vuoksi kannattaa tirauttaa muutama kyynel!

 

1 Muheva soppa

Sipuli ja juusto muodostavat täydellisen parin. Ranskalainen sipulikeitto ei ole kaikista nopein soppa, mutta kärsivällisen kokin odotus palkitaan. Sipuli karamellisoituu kunnolla, kun sitä paistaa vähintään puolen tunnin ajan. Keittoannokset kruunataan paahdetuilla leipäviipaleilla ja gruyérella. Klassikkokeitto on valmis nautiskeltavaksi, kun annokset ovat olleet hetken uunissa ja saaneet pintaansa nätin värin.

 

2 Lohtupasta

Tämä carbonara ei pancettaa tai pekonia kaipaa! Pastan salaisuus on makeiksi paistuneissa sipuleissa. Aluksi sipulit ruskistetaan sokerin kanssa. Kun pasta on keitetty ja valutettu, sen joukkoon sekoitetaan kananmuna-juustoseos sekä lempeät sipulit. Ja mikä parasta: pasta on lautasella vartissa. Katso videolta, miten lihaton versio carbonarasta valmistuu.

 

3 Ihana piiras

Kotimainen sipuli on ympäri vuoden ajankohtainen ostos. Älä anna uuden sadon sipulipiiraan nimen hämätä: sen voi valmistaa milloin tahansa. Kaunis herkku valmistuu alle tunnissa. Sipulit hautuvat valkoviinissä herkullisiksi, jonka jälkeen ne ladotaan rahkapohjan päälle. Piirakan kaverina tarjoillaan nobis-kastike. Majoneesimainen soosi maustetaan yleensä ruohosipulilla, mutta siihen sopii loistavasti myös rucola.

Lisää vinkkejä erilaisiin sipulipiirakoihin löydät sipulipiirakka-artikkelistamme:

 

+ 1: Karamellisoitu sipuli

Monen sipuliruuan ydinasia on hitaasti karamellisoitu sipuli. Sopan, pastan ja piiraiden lisäksi ne sopivat burgerin väliin tai herkulliseksi lisukkeeksi ihan sellaisenaan. Tärkeintä paistamisessa on, ettei sipuli vain kiehu omassa nesteessään kypsäksi tai toisaalta kärähdä liian kuumalla pannulla. Näin sipulit makeutuvat ja kypsyvät napakan pehmeiksi.

Kuvat: Piia Arnould, Panu Pälviä, Arto Vuohelainen ja Sanna Maskulin