Ruskistettua voita sisältävä voivaahto maistuu esimerkiksi leivän päällä.
Ruskistettua voita sisältävä voivaahto maistuu esimerkiksi leivän päällä.

Ruskistettu voi on jo pitkään kruunannut monet ravintola-annokset. Toffeisen pähkinäiseltä maistuva voi tekee ihmeitä niin suolaisissa kuin makeissakin syötävissä.

Ruskistettu voi on ollut jo pitkään trendi ravintoloissa ja ruokaresepteissäkin, eikä ihme. Kauniinvärinen voi maistuu toffeisen pähkinäiseltä. Se siivittää niin suolaiset kuin makeatkin ruoat uudelle tasolle.

Kokeile ruskistettua voita esimerkiksi kalan kanssa, gnocchien höysteenä tai jäätelössä.

1. Paistetun kalan seuraan

Sole Meunière eli merianturaa ruskistetun voin kanssa on ranskalainen, perinteinen kala-annos, jonka nimeen jo oman aikansa huippukokki Julia Child vannoi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Simppeli annos valmistuu helposti myös kotoisasta siiasta. Kalan kokkaamisessa luotetaan kahden voin taktiikkaan: ensin kala paistetaan kirkastetussa voissa, jonka jälkeen kastike valmistuu ruskistetusta voista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Annoksen kanssa voi tarjoilla vielä ruskistetulla voilla höystettyä perunamuusia.

Reseptin ruskistetun voin kanssa tarjottuun siikaan löydät täältä.

2. Gnocchien höysteeksi

Yksinkertainen mutta herkullinen kastike gnoccheille ja pastalle syntyy ruskistetusta voista ja salaattipinaatista. Joukkoon voi halutessaan paistaa muutaman viipaleen pekonia. Täyteläinen maku virkistyy ja tasapainottuu sitruunankuoren ja sitruunamehun raikkaan puraisun ansiosta.

Ruskistetulla voilla höystettyjen gnocchien ohjeen löydät täältä.

3. Jäätelön mausteena

Ruskistettu voi sopii myös jäätelön höystäjäksi. Jos haluat päästä helpolla hyisen herkun valmistamisessa, tee jäätelö kolmesta aineesta. Kondensoidusta maidosta ja kermasta vatkataan kuohkea vaahto, johon sekoitetaan ruskistettua voita.

Pakastamisen jälkeen tuloksena on tuhti, pyöreän ja toffeisen makuinen viettelys. Jäätelö on todella täyteläistä, joten pieni pallo riittää selättämään makeanhimon.

Amerikassa ruskistetusta voista valmistettuun jäätelöön sekoitetaan usein toffeekarkkipaloja tai suklaahippuja ja komeus tarjoillaan karamellisoitujen banaanien kanssa. Kokeilkoon ken uskaltaa, mutta jäätelö maistuu myös kevyempien seuralaisten, kuten marjojen tai hedelmien, kanssa.

Ruskistetulla voilla maustetun jäätelön ohjeen löydät täältä.

4. Vaahdotettuna levitteenä

Ruskistetusta voista vatkattu vaahto saattaa näyttää vaatimattomalta, mutta ulkonäkö huijaa katsojaa. Lempeän pähkinäinen tahna on uskomattoman hyvää! Vaahto syntyy yhdistämällä huoneenlämpöistä ja ruskistettua voita keskenään. Pieni vispaus sähkövatkaimella, ja juhlapöytäänkin sopiva levite on valmis. Kokeile vaahtoa myös paistetun kalan, pihvin tai höyrytettyjen kasvisten höystäjänä.

Ruskistetun voivaahdon ohjeen löydät täältä.

Näin teet ruskistetun voin

Ruskistettu voi sisältää vain voita, jota paahdetaan kattilassa. Sen valmistaminen on helppoa, kunhan muistaa muutaman kikan.

  1. Laita kuutioitu voi paksupohjaiseen kattilaan. Sulata voi keskilämmöllä. Voi vaahtoaa ensin, jonka jälkeen se kirkastuu hieman. Tämän jälkeen voi alkaa paahtua. Sekoittele voita välillä paahtamisen aikana.
  2. Käytä tarvittaessa paistolämpömittaria. Kun voi on 160-asteista, ota kattila pois liedeltä ja anna voin levätä hetken.
  3. Lepäämisen aikana hippuset painuvat pohjalle. Väliin jää ruskistettu voi ja päälle vaahto. Voit kaataa ruskistetun osan erilliseen astiaan, mutta myös hiput ja vaahdon voi käyttää.

Ruskistetun voin seuralaiset

  • Höystä kasvikset tai kala. Esimerkiksi porkkanat, maissi ja vaaleat kalat rakastavat ruskistetun voin aromia. Myös kikherneet ja voi maistuvat hyvältä yhdessä.
  • Tee pikainen pastakastike ruskistetusta voista ja yrteistä.
  • Valmista mahtava kastike majoneesin tyyliin käyttämällä öljyn sijaan ruskistettua voita.
  • Ruskistettu voi kuuluu moneen klassikkoleivonnaiseen, kuten madeleine- tai financier-leivoksiin. Se sopii myös keksien maustajaksi.
  • Höystä voilla granola tai popcornit.
  • Tee kakkuun voikreemi ruskistetusta voista.
  • Paista browniet pähkinänmakuisiksi voin avulla.
  • Lorauta ruskistettua voita vohveli- tai lettutaikinaan.

Juttu on julkaistu aiemmin Helsingin Sanomissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla