Leea on onnellinen (ja hieman hämmentynyt) voittaja!
Leea on onnellinen (ja hieman hämmentynyt) voittaja!

Onnekas voittaja lähti heti shoppailemaan.

Järjestimme marras-joulukuussa kilpailun, jossa Soppa365:n uutiskirjeen tilaajien kesken arvottiin huikea palkinto:  tuhannen euron lahjakortti voittajan valitsemaan ruokakauppaan. Palkinto arvottiin 13.12.2016 ja onnetar suosi vantaalaista Leea Winteriä. Luovutimme lahjakortin Leealle vantaalaisessa kauppakeskuksessa keskiviikkona.

Soppa365:n brändistrategi Venla Männistö luovutti voittajan valitseman Citymarketin lahjakortin Leea Winterille.

Soitimme Leealle iloisen puhelun heti arvonnan jälkeen ja tavoitimme hänet - mistäpä muualta - kuin ruokakaupasta. Leea on kahden pienen lapsen äiti ja tällä hetkellä äitiysvapaalla, joten ruokaostoksilla käydään lähes päivittäin. Voitosta häkeltynyt Leea kertoo unohtaneensa puhelun jälkeen puolet ostoksista, joten palkinnonluovutusreissulle hän on varautunut vanhalla kunnon ostoslistalla. Tarkoituksena oli aluksi hankkia päivän ruokatarpeet ja miettiä rauhassa sen jälkeen, mitä kaikkia herkkuja lahjakortilla jouluksi ostetaan.

"Nyt ei tarvitse vähään aikaan tuijottaa hintalappuja", Leea totesi kaupassa.

"Teemme usein lasten suosikkeja, kuten pastaa, pinaattikeittoa ja lihapullia. Katson ahkerasti reseptejä Soppa365:stä", Leea kertoi.

Leea kertoi myös olevansa innokas kokkaaja ja kiinnostuneensa muun muassa luomutuotteista.

"Lahjakortilla ostan ehkä enemmän luomua, kuten luomulihaa, jota en raaski niin usein muuten ostaa. Saatamme myös syödä jouluna vähän tavallista paremmin ilman, että tarvitsee etsiä tarjouksia", Leea kertoo.

Soppa365 onnittelee lämpimästi voittajaa ja toivottaa hänelle sekä kaikille kilpailuun osallistuneille hyvää ja rauhallista joulua!

P.S. Uutiskirjeemme voi edelleen tilata, vaikka kilpailu on päättynyt. Saat kerran viikossa sähköpostiisi ilmaiseksi parhaat vinkit ja reseptit arkeen ja juhlaan.

TILAA SOPPA365:N MAKSUTON UUTISKIRJE TÄSTÄ!

Reilun hapokas ja kuiva valkoviini on loistovalinta rapukauteen.

Mikä? Heleimmät sauvignon blancit tulevat Uudesta-Seelannista. Sileni Cellar Selection Sauvignon Blanc 2017, 14,37 e, kuuluu lajissa hintaluokkansa parhaimmistoon.

Millainen? Viinin maku on eloisan hedelmäinen, tutut herukat, karviaiset ja yrtit erottuvat.

Minkä kanssa? Reilun hapokas ja kuiva viini sopii mainiosti rapujen kanssa. Viini pitää pintansa myös, kun pöydässä on graavi- tai savukalaa, perunoita ja kermaviilikastiketta, ehkä myös tuoreista rouskuista tehtyä salaattia.

Suosituksen antoi viinitoimittaja Tuomas Tanttu. Lisää Tantun vinkkejä löydät uusimmasta Glorian ruoka & viini -lehdestä.

Omena-aika! Jos meinaat hukkua omenapudokkaisiin, lue tämä juttu. Tee helppoa sosetta, suloista omenavoita, chutneya tai kanelilla maustettua likööriä, joka ilahduttaa syyspimeällä.

Tee sosetta

Helpoin tapa säilöä omenat on tehdä niistä sosetta. Pese omenat hyvin, mutta älä kuori. Leikkaa omenat paloiksi kattilaan siemenkotaa myötäillen. Väistele mahdolliset madonreiät veitsellä. Kun kattila on omenoita pullollaan, kaada päälle reilu loraus kylmää vettä ja siirrä kattila hellalle. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä keskilämmöllä noin vartti. Kauho välillä, jotta päällimmäiset omenat pääsevät pohjalle kypsymään. Lisää halutessasi sokeria, kanelia ja vaniljasokeria. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Tällainen sose kannattaa säilöä pakastamalla tai käyttää jääkaapista melko pian. Jos haluat purkittaa soseen hillon tapaan, joukkoon tarvitaan säilöntäainetta. Säilyvän omenasoseen ohjeen ja maustamisvinkkejä löydät tästä.

 

Hilloa omput

Omenahillo on tunnetusti hyvä paikka pudokkaille. Jos haluaa hillota omenansa säilyviksi pelkällä tavallisella sokerilla, hillosta tulee kuitenkin tyrmäävän makeaa. Hillosokeri ja hillo-marmeladisokeri sisältävät pektiiniä, joka parantaa hillon säilyvyyttä ja kiinteyttää sen rakennetta. Siksi tällaista sokeria tarvitaan hilloon vähemmän. Jos haluaa vähentää tästäkin sokerin määrää, voi keittää hillon minihillosokerilla, jossa on pektiinin lisäksi säilyvyyttä parantavaa natriumbentsoaattia, jota on luonnostaan pihlajanmarjoissa.

Jos pidät sileästä hillosta, soseuta se ennen purkittamista. Silloin hillottavat palat voivat olla yhtä ronskeja kuin omppusoseessakin. Omenahilloon voi yhdistää muitakin aineksia. Kokeile vaikka kesäkurpitsaa ja inkivääriä tai mausta hillo chai-teellä.

 

Keitä chutney

Jos soseet ja hillot eivät tunnu hupenevan jääkaapista, kokeile seuraavaksi chutneyta. Appelsiinilla, tähtianiksella ja sipulilla maustettu omenachutney sopii lisukkeeksi liha- ja kasvisruuille. Hauskassa purkissa sen voi antaa vaikka lahjaksi.

 

Hauduta ihana omenavoi

Siideriä, lakritsijauhetta, kanelia ja maustepippuria. Pehmeäksi karamellisoitunut, ihanan mausteinen omenavoi on omenasäilykkeiden aatelia. Jos maltat ja sinulla on aikaa, anna omenavoin kypsyä hiljalleen 120-asteisessa uunissa, kunnes se on tummaa ja paksua. Voi-nimi kertoo enemmän tämän omenaherkun koostumuksesta enemmän kuin käyttötavoista. Se sopii sellaisenaan jälkiruuaksi esimerkiksi pannacottan kanssa, mutta toimii myös sunnuntaiaamun croissantin päällä.

 

Tee likööriä

Likööriä voi tehdä omenoista yhtä helposti kuin marjoista. Tarvitaan vain vodkaa ja sokeria, joka tässä omena-kaneliliköörin ohjeessa on vaihdettu helposti liukenevaan siirappiin. Ainoa työläs vaihe on omppujen raastaminen, joten kannattaa kaivaa monitoimikone esiin. Aikaa maustumiseen menee kuukausi, mutta likööri säilyy tämän jälkeen hyvin.

Kuvat: Tuomas Kolehmainen ja Sami Repo.