Mehevällä pestolla ja pinaatilla täytetty kranssi ei levitettä kaipaa. Ota mukaan eväsretkelle tai nosta juhlien noutopöytään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
20 palaa
30 min + nostatus ja paisto 1 1/2 t
Keskivaikea
Pinaattikranssi
Ainesosat
5
dl
vettä
25
g
palahiivaa
1 1/2
tl
suolaa
1
tl
sokeria
n. 1
l
sämpyläjauhoja
Täyte
1
dl
vihreää pestoa
40
g
tuoretta pinaattia
Leivontaan
n. 2
dl
sämpyläjauhoja
Vaiheet
- Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Liuota joukkoon hiiva. Lisää suola, sokeri sekä puolet jauhoista. Alusta löysää taikinaa viisi minuuttia puuhaarukalla sekoittaen. Lisää loput jauhot ja vaivaa taikinaa, kunnes löysä taikina alkaa irrota käsistä. Taputtele lopuksi pintaan jauhoja. Nostata taikina leivinliinan alla kaksinkertaiseksi.
- Kaada taikina jauhotetulle pöydälle. Vaivaa tasaiseksi. Taputtele tai kauli taikina noin 50 x 35-senttiseksi levyksi. Levitä pintaan tasainen kerros pestoa ja pinaattia. Kääri levy rullalle. Nosta rulla leivinpaperin päälle uunipellille. Taivuta renkaaksi ja nostata vedottomassa paikassa noin 30 minuuttia.
- Leikkaa kranssiin saksilla syvä viilto noin kahdeksan sentin välein. Käännä leikattu pala vuorotellen kranssin ulko- ja sisäreunaa kohden. Taputtele lopuksi kranssi ympyrän muotoon. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Nostata leipää noin 30 minuuttia.
- Paista leipää uunin keskitasolla noin 30 minuuttia.