ET-lehti on lisännyt 147 reseptiä.
Linkitetty 269 keittokirjaan.
OHJE Tuula Alajääski KUVA Jarno Kovamäki

Perinteinen mehevä taatelikakku maistuu ihanasti joululta! Kinuskinen maku vain syvenee, kun taatelikakku saa levätä jääkaapissa muutaman päivän.

Klassiseen taatelikakkuun kannattaa hankkia yksi tiivis ja tiiliskivimäinen paketti kuivattuja, kivettömiä taateleita. Tarkista aina taateleita paloitellessasi, ettei joukkoon ole jäänyt kiviä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
20 palaa
Valmistusaika
20 min + 45 min kypsentäminen + jäähdytys
Vaikeustaso
Helppo

Taatelikakku

Ainekset

1
pkt (250 g)
kivettömiä taateleita
2
dl
sokeria
2
dl
vettä
200
g
voita
1
muna
dl
vehnäjauhoja
1
tl
soodaa
1
tl
vaniljasokeria
1
tl
leivinjauhetta
Vuokaan
voita ja korppujauhoja
Pinnalle
tomusokeria

Työvaiheet

  1. Lohko taatelit katti­laan. Tarkista, ettei joukossa ole kiviä. Lisää sokeri ja vesi. Hauduta niin, että taatelit irtoavat toisis­taan ja pehmenevät. Lohko voi joukkoon ja anna sulaa tasaiseksi.
  2. Lisää hieman jäähtyneeseen taateliseokseen muna. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita taikinaan.
  3. Kumoa taikina voideltuun ja leivitettyyn rengasvuokaan (vetoisuus 1,8 l).
  4. Kypsennä kakkua 175-asteisen uunin alimmalla tasolla 40–50 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla: kun tikkuun ei tartu taikinaa, kakku on valmis. Älä kypsennä kuivaksi vain varmuuden vuoksi. Anna kakun jäähtyä vuoassaan hetki ennen kumoamista.
  5. Kumoa kakku vadille ja anna jäähtyä. Siivilöi jäähtyneen taatelikakun pinnalle tomusokeria.

 

Kommentit (16)

Gokki

Tekisi mieli tehdä mutta nuo reseptit ovat poikkeuksetta kovin epätarkkoja. Nytkin puhutaan monen aineksen kohdalla vatkaamisesta-, sekoittamisesta ja vispilöinnistä. Mitä on vispilöinti? Tai laita vuoan sisälle leivinpaperi. Riittääkö pelkästään pohjalle, vai pitääkö nousta myös reunoille? Ja pitääkö olla juuri tuon kokoinen vuoka?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kommentistasi, oletkohan tarkoittanut sen jonkun toisen reseptin yhteyteen? Mielellämme autamme eteenpäin ja tarkennamme ohjeita aina kun tarpeen!

Gokki

Taikapannarin alle tuon kommentin kirjoitin, en tiedä miksi se tuli tämän Taatelikakun oheen.

Merimirjami

Vanhalla ohjeella voi, taatelit, sokeri ja vesi keitetään 10 min. Muutoin sama ohje. Hyvää tulee aina!

Taateli-Jutta

Ei säily niin montaa päivää, että kinuskin maku ehtisi syventyä. Tulee syötyä muutamassa tunnissa. Aivan tajuttoman hyvää!

Tiedosta kiitollinen

Olen tehnyt taatelikakun muuten yllä olevan ohjeen mukaan, mutta kun olen vesi-taatelimassaan lohkonut voin, niin sen jälkeen olen sähkövatkaimella vispannut. Vatkaamisen puolivälissä lisännyt seokseen munan. Saamaani kuohkeaan vaahtoon olen lisännyt muut aineet.

Tuleeko kakusta parempi, jos vain sekoittaa vesi-taateli-voi massaan muut aineet? 

TaatelitoN

Hyvä ohje. Eikun taatelikauppaan. Kiitos.

Kakuntekijä

Vaihdetaan se vesi kookosmaitoon niin tulee todella suussasulavan hyvää

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kommenteista ja kysymyksistä! Vaahdotuksesta: se voi toki lisätä kuohkeutta mutta kakku onnistuu mainiosti ilmankin :)

Joululeipuri

Millä tuon ainokaisen munan voisi korvata? Resepti tuntuu muuten tosi löydölle!!

Salme-tädin perintö

Tämä on ikivanha ja ainoa oikea taatelikakun resepti. Kiitos, että se on julkaistu. Ilman tätä ei joulu tule.

Vierailija

Voikohan tehdä tuoreista taateleista?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Voisi kuvitella että onnistuisi pilkotuista tuoreistakin. Tähän käytetyt taatelit ovat kuitenkin sitä kuivinta laatua, joten tuoreita tarvittaisiin hieman enemmän. Lisäksi ne sisältävät enemmän kosteutta, eli keittoaikaa ja/tai kakun kypsennysaikaa kannattaisi lisätä. Jos kokeilet, kerro kuinka onnistuit!

Laala

Eka kerta tällä ohjeella ja varmaan paras taatelikakku mitä olen syönyt.Ja mahtavaa jo heti seuraavana päivänä.

Beti boop

Laitoin taateli tilalle viikuna ja korpujauhe kookoshiutaleita, tuli älyttömän hyvä ☺️

Näytä kaikki kommentit (16)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2209 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Portugalin kuuluisin leivos pasteis de nata tehdään usein voitaikinasta, mutta kokeilepa murotaikinaa. Murea pohja ja kermaisen pehmeä sitruuna-vaniljatäyte – upea päätös aterialle!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 kpl
Valmistusaika
50 min + jäähdytys 1 h
Vaikeustaso
Helppo

Portugalilaiset vaniljaleivokset

Ainekset

400
g
murotaikinaa (pakaste)
TÄYTE
2
dl
kuohukermaa
1
dl
täys- tai kevytmaitoa
2
rkl
maissitärkkelystä (Maizena)
¾
dl
sokeria
2
tl
vaniljasokeria
4
huoneenlämpöistä keltuaista
1–2
sitruunan kuori (1 rkl raastettuna)
2
tl
sitruunamehua
LISÄKSI
tomusokeria ja kanelia

Työvaiheet

  1. Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Tee täyte. Laita kerma, maito ja maissitärkkelys kattilaan. Sekoita sokeri ja vaniljasokeri joukkoon. Kuumenna seos kiehuvaksi ja siirrä kattila pois liedeltä, säädä liesi valmiiksi keskilämmölle. Riko keltuaisten rakenne pienessä kulhossa ja lisää ne sitten nopeasti vatkaten kermaseokseen. Siirrä kattila takaisin liedelle ja keitä keskilämmöllä sekoitellen noin 5 minuuttia, kunnes täyte paksuuntuu. Älä anna sen kiehua.
  3. Mausta täyte raastetulla sitruunankuorella ja sitruunamehulla. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi välillä sekoitellen.
  4. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kauli taikina ohuemmaksi levyksi (noin 30 x 40 cm). Ota siitä ympyröitä (Ø noin 10 cm) ja painele ne muffinipellin koloihin. Lusikoi täyte pohjille. Paista leivoksia uunin keskitasossa noin 15–19 minuuttia. Täyte saa ruskistua paikoitellen.
  5. Siivilöi jäähtyneiden leivosten pinnalle tomusokeria ja kanelia.

Vinkki! Voit paistaa taikinasta ja täytteestä leivosten sijaan ison tortun. Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan (Ø noin 22 cm) ja painele kaulittu taikina vuokaan. Lisää täyte ja paista 200 asteessa noin 25–30 minuuttia.

Helsingin Sanomat on lisännyt 111 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Kaisa Johansson KUVA Elvi Rista

Nettihitiksi nousseen dalgona-kahvin maut taipuvat myös kakuksi.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8–10
Valmistusaika
1 h
Vaikeustaso
Helppo

Kuohkea dalgona-kakku

Ainekset

dl
vehnäjauhoja
1
rkl
perunajauhoja
1
tl
leivinjauhetta
½
tl
soodaa
½
tl
suolaa
150
g
kermaviiliä
3
rkl
pikakahvijauhetta
150
g
voita
1
dl
muscovadosokeria
1
dl
sokeria
3
kananmunaa
KUORRUTE
250
g
mascarponetuorejuustoa
1
dl
vispikermaa
4
tl
pikakahvijauhetta
6
rkl
tomusokeria

Työvaiheet

  1. Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot, leivinjauhe, sooda ja suola keskenään kulhossa.
  2. Sekoita toisessa kulhossa keskenään kermaviili ja pikakahvijauhe.
  3. Sulata voi. Mittaa sokerit voin joukkoon ja sekoita. Lisää myös kananmunat ja sekoita hyvin.
  4. Lusikoi sokeri-voi-munaseoksen joukkoon kermaviili ja sekoita. Lisää lopuksi vielä kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi vispilällä.
  5. Kaada taikina voideltuun vuokaan (halkaisijaltaan noin 22 cm). Paista kakkua 175-asteisessa uunissa noin 35–40 minuuttia tai siihen asti, kunnes tikulla kokeiltaessa tikkuun ei enää irtoa muruja.
  6. Anna kakun jäähtyä hetki vuoassa ennen kuin irrotat sen.
  7. Valmista kuorrute vatkaamalla kaikki kuorrutteen aineet kuohkeaksi vaahdoksi.
  8. Tasoita jäähtyneen kakun pinta tarvittaessa leikkaamalla siitä terävällä veitsellä siivu pois. Levitä kuorrute ilmavasti kakun päälle.
  9. Koristele halutessasi hennolla kaakaojauhekerroksella.
     

Tämä kyllä paras ja raikkain pitsa ikinä. Siinä yhdistyy pizzan ja salaatin parhaat ominaisuudet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
Uunipellillinen
Valmistusaika
Valmistus 15 min + kohotus 15 min + paistaminen 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Mozzarella-Rucola pizza

Ainekset

2
dl
vettä
2
tl
kuivahiivaa
4
dl
vehnäjauhoja
1/2
tl
suolaa
1
rkl
oliiviöljyä
Täyte
4
rkl
tomaattipyrettä
3
rkl
pestoa
150
g
juustoraastetta
1
ruukku
rucolaa
1
ruukku
basilikaa
1
rs
kirsikkatomaatteja
1
pkt
mozzarellapalloja
2
tl
oliiviöljyä
1/2
tl
mustapippuria

Työvaiheet

Lämmitä uuni 225 asteeseen

1. Kuumenna vesi 42 asteiseksi
2. Lisää kuivahiiva pieneen määrään jauhoja
3. Sekoita hiiva-juhoseos sekä suola veteen
4. Alusta jauhoja taikinaan vähitellen
5. Lisää öljy vaivaamisen loppuvaiheessa
6. Anna taikinan kohota lämpmässä paikassa 15 min

7. Kauli pizzataikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille
8. Levitä pohjalle keskenään sekoitettu tomaattipyre ja pesto
9. Ripottele päälle juustoraaste
10. Paista 225 asteessa 15 min kunnes pohja on saanut väriä

11. Puolita tomaatit ja revi rucolan lehdet puoliksi
12. Valuta mozzarellapallot
13. Asettele paistetun pizzapohjan päälle ensin rucola, sitten mozzarellapallot, tomaatit, sekä basilika
14. Valuta päälle oliiviöljyä ja mausta mustapippurilla

Poro-leipäjuustopiiras on uskomattoman helppo piirakka. Se syntyy upeista, herkullisista ja simppeleistä raaka-aineista. Halutessaan piirastaikinan voi tehdä itse:) Tämä piiras sopii monenlaisiin tilanteisiin. Lisukkeena maistuu vallan mainiosti esimerkiksi raikas vihersalaatti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 palaa
Valmistusaika
10 min + paisto 30 min.
Vaikeustaso
Helppo

Poro-leipäjuustopiiras

Ainekset

1
pkt
pyöreä suolainen piirastaikina (esim. Myllyn Paras)
1
ps
kylmäsavustettua pororouhetta
350
g
leipäjuustoa
2
kpl
kananmunia
2
dl
ruokakermaa (15%)
ripaus mustapippuria

Työvaiheet

Sulata piirakkataikina.
Säädä uuni 190-asteeseen.
Taputtele taikina piirasvuoan (halkaisijaltaan n. 26 cm) pohjalle ja reunoille.
Kuutioi leipäjuusto.
Ripottele leipäjuuston palaset ja pororouhe pohjan päälle.
Riko kulhossa rikki kananmunien rakenne.
Lisää joukkoon ruokakerma ja mausta mustapippurilla.
Kaada kananmuna-kermaseos piiraan päälle.
Paista 30 minuuttia.
Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.