Yllätä omenanystävät omenan ja homejuuston täyttämillä sarvilla.
Omena-sinihomejuustosarvet
Ainekset
Työvaiheet
- Sekoita kulhossa vehnäjauhot ja leivinjauhe.
- Paloittele joukkoon 125 g voita ja nypi murumaiseksi seokseksi.
- Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
- Kauli taikina jauhotetulla pöydällä noin sentin paksuiseksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi, jonka koko on noin 18 x 25 cm.
- Levitä loppu voi (100 g) ohuina viipaleina limittäin taikinalevyn keskelle. Voista saa ohuita siivuja juustohöylällä.
- Käännä molemmat sivut voikerroksen päälle.
- Taita taikinalevy kaksinkerroin. Nipistä ala- ja yläreunat kiinni, jotta voi ei pursua ulos kauliessa.
- Kauli levy kevyesti painaen jälleen sentin paksuksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi.
- Taittele levy kolmeen osaan, tällä kertaa eri suuntaan kuin edellisellä kerralla.
- Toista kauliminen ja kolmeen osaan taittelu vielä kolme kertaa. Taittelu kannattaa tehdä eri suuntiin, jotta taikina muotoutuu tasaisemmin. Viimeisten kaulimisten aikana voi saattaa olla lämmennyt sen verran, että taikina menee helpommin rikki ja voita saattaa pursuta ulos. Laita rikki menneeseen kohtaan jauhoja.
- Nosta levy 15 minuutiksi jääkaappiin viilenemään. Voit tehdä taikinan valmiiksi jääkaappiin jo edellisenä päivänä.
- Tee omenahillo. Kuori omenat ja ota omenaporalla kota pois.
- Leikkaa pieniksi kuutioiksi.
- Laita kattilaan omenat ja vesi. Keitä omenat pehmeiksi.
- Lisää sokeri ja rosmariininoksa.
- Keitä seosta 10 minuuttia välillä sekoittaen. Ota rosmariininoksa pois ja anna hillon jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Hilloa tulee noin puoli litraa.
- Jaa taikina kahteen osaan. Kauli se jauhoja apuna käyttäen kahdeksi pyöreäksi levyksi tai yhdeksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi, josta saa leikattua taikinapyörällä kolmioita.
- Jaa levyt taikinapyörällä kahdeksaan osaan.
- Laita kolmion leveään päähän ruokalusikallinen hilloa ja noin teelusikallinen sinihomejuustoa.
- Kääri rullalle kolmion leveämmästä päästä ja laita pellille.
- Voitele sarvet vatkatulla munalla.
- Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes sarvet ovat saaneet kauniin värin.