Perunanviljelyyn erikoistunut juristi Aira Sevón on pääkaupunkiseudun ykkösravintoloiden suosikkituottaja. Hänellä on suuri tehtävä: pelastaa suomalainen perunakulttuuri.

Sana kertoo, että myrskyläläisen maatilan, Gobbas Gårdin perunataituri Aira Sevón, 54, ei myy viljelemäänsä perunaa kenelle tahansa. Hän haastattelee kaikki ostohaluiset.
Ostaja joutuu selvittämään Airalle, osaako hän valmistaa erikoisperunaa ja kunnioittaako hän raaka-ainetta. Jos ei, Airan ovet menevät kiinni. Turha antaa sellaiselle, joka ei vielä osaa. Se on kunnioitusta molempia osapuolia kohtaan.
Aira Sevón on uuden ajan maatilan emäntä. Hän on laadusta niin tiukka, että hän myy mieluummin ei-oota kuin aika hyvää. Hän ei myy, vaikka ostaja vaatisi. Huonot perunat hän keittää mieluummin kanoille.

Aira saapuu järvenpääläiseen Härmän Rati -ravintolaan miehensä, viljelijä Peter Holmbergin kanssa. Ulkona pyryttää lunta, ja Aira ja Peter ovat matkanneet Myrskylästä vanhalla, “parin tonnin” pakullaan.
-Elukat on syötetty, koirat on pissatettu – ja sitten tämä keli, Aira sanoo ja istuutuu pirttipöydän ääreen. Elukoita ovat 45 kanaa, kaksi lapinkoiraa, loputon määrä rottia ja hiiriä sekä neljä naapurin kissaa. Perheen tytär Aino, 26, opiskelee lääketiedettä Helsingissä.
Aira on halunnut tavata Härmän Ratissa, koska noutopöydän ruoka on luomua ja se on valmistettu perinteitä kunnioittaen.
Pöydässä on pikkelöityjä vihanneksia ja sieniä, härkäpapua, paikan päällä savustettua kylkeä, rapsakkaa salaattia, omena-fenkoli-perunasalaattia, mustaherukka-ruisleipää ja keitettyä perunaa.
Peruna ei ole Gobbas Gårdilta, mutta se ei haittaa. Tällaista ruokakulttuuria Aira haluaa tukea.

Minuutti ruokapöydässä Airan kanssa, ja hänen toimenkuvansa on selvinnyt:
-Huudan ja möskään ja keksin kaikkea uutta.
Aira puhuu paljon ja nopeasti ja nauraa hersyvästi. Sähköposteissaan hän käyttää sulavasti hymiöitä ja viestinsä hän aloittaa huudahduksella hellurei ja hellät tunteet. Mutta ei pidä antaa hersyvän temperamentin ja huumorin hämätä. Aira on myös juristi, joka tiesi jo 11-vuotiaana, mikä hänestä tulisi. Hänen intohimonsa on sopimusjuridiikka. Aira hoitaa Gobbaksen tilan paperityöt ja on opiskellut EU-kiemurat, jotta hänen miehensä Peter voi keskittyä siihen minkä osaa niin hyvin: viljelemiseen.
Aira ja Peter ovat viljelleet perunansa, viljansa ja papunsa luomuna vuodesta 2009. Yhdessä kollegoiden kanssa he perustivat luomuviljelijöitten osuuskunnan, Kymen luomun, jonka ansiosta Suomessa tuotetaan nyt muun muassa kotimaista luomumallasohraa ja edelleen kotimaisista raaka-aineista luomuolutta – ilman rikkakasvien kemiallista torjunta-ainetta, glyfosaattia.
Luomuviljelyyn siirtymisen jälkeen Airasta tuli myös järjestö- ja hallitusaktiivi. Hänet valittiin muun muassa Euroopan luomun kattojärjestön IFOAM-EU:n hallituksen jäseneksi, ja hän on ollut mukana vaikuttamassa uuden juuri Brysselissä hyväksytyn luomulainsäädännön sisältöön.
Mutta kaikkein eniten häntä kiinnostaa peruna.

Filip, Ari, Jouni, Ilja, Jukka. Airan puheessa vilisevät suomalaisten huippukokkien etunimet. He, jos ketkä, tuntevat Airan.
Keskustelussa nousevat esiin kerta toisensa jälkeen esimerkiksi Filip (Filip Langhoff, Ask-ravintola), jolle Aira ja Peter ovat viljelleet värillistä perunaa Filip-kokoisena, ja Ari (Ari Ruoho, ravintola Nokka), joka saadessaan ensimmäisen kerran käteensä Airan perunaa näytti sitä tohkeissaan muille keittiössä työskenteleville.
-He ovat taiteilijoita! He ymmärtävät että nyt on käsissä jotain ihan muuta!
Aira kokee, että ravintoloiden asiakkaat ovat myös hänen asiakkaitaan. Keittiömestareiden menestys on hänen menestyksensä. Aira suorastaan palvoo kokkejaan.
-Ne ovat niin rakkaita mulle, ette kuulkaa ymmärrä, halinalleja koko porukka, sellaisia mussukoita!

Peruna on Airan lempilaji. Hän ei ymmärrä, miksi Suomessa yritetään pulata jotakin uutta ja hienoa, kun perinteisistä raaka-aineista saisi niin upeaa. Aira on elvyttänyt historialliset perunat tähän päivään. Hänen perunansa kulkevat maasta suoraan ravintolaan, joten perunoiden maku säilyy ja koostumus kestää.
Jounia (Jouni Rahikainen, keväällä avattava ravintola Maannos) Aira pitää yhtenä niistä taitureista, joka on ymmärtänyt, miten yksinkertaisesti ja askeettisesti valmistetusta juureksesta saadaan ylimaallisen ihanaa.
Ilja (Ilja Björs, ravintola Juuri) on maistanut elämänsä parhaan perunan Airan ja Peterin Gobbas Gårdissa paikan päällä. Ilja kuvailee saamaansa Mayan Twilight -lajiketta näin:
-Haarukan päässä oli kuin keitettyä, hiukan viilentynyttä tiivistettyä kermaa perunan muodossa ja sen päällä muutama suolakide. Tuoliltahan siinä putosi. Silloin tajusin, että peruna voi olla tällaistakin, eikä ole syytä tyytyä huonompaan.
Aira aloittaa ensimmäisen palopuheensa.
-Perunan suhteen on ollut leväperäistä, hän sanoo.
-Suomessa ei ole pidetty huolta omista perunalajikkeista. Meillä on uskottu teollistumiseen. Siinä missä muut Pohjoismaat ovat vaalineet alkuperäislajikkeita, meillä peruna on ’hankkijaa’.
Airan mielestä olemme maatiaiskansaa, mikä näkyy myös puutarhakulttuurissamme. Eipä silti, ei hän itsekään halua hienostella. Viineistä hän ei esimerkiksi tiedä paljoakaan.
Taannoin Aira paasasi Filip Langhoffille, ettei pidä alkuviineistä lainkaan, mihin Filip hyväntuulisesti totesi, että juuri alkuviinejä Arja oli juonut heilläkin. Linda (Linda Stenman-Langhoff, ravintola Askin sommelier) oli vain tarjonnut niin hyviä alkuviinejä, ettei Aira ollut huomannut.
-Tätä se on. Miksi meidän pitää esittää jotakin muuta mitä ollaan. Me ollaan lipittäjiä, Aira toteaa.

Aira on yrittäjäperheen kasvatti. Hän on tottunut tekemään kovasti töitä. Aamuisin hän vastaanottaa ensi töikseen mieheltään kahvin sänkyyn ja tekee sitten sängyssä muutaman tunnin kirjallisia töitä ennen kuin edes pukee.
-Minulla on kova työetiikka, Airaa kertoo.
-Liian kova, Peter korjaa.
Ihmisten palveleminen on Airalle myötäsyntyistä, mutta se ei tarkoita nöyristelemistä vaan ratkaisujen antamista.
-Mun tehtäväni on olla luotettava osa keittiömestarien ja ravintoloiden ketjua, Aira sanoo.
Mittavia tienestejä tällaisesta viljelystä ei synny. Lomalle on hankala lähteä, vaikka tarvetta siihen olisikin. Aira ja Peter haaveilevat reppureissusta tai matkasta, jolla syötäisiin hyvin ja maisteltaisiin viinejä, mutta kanat ja koirat on hoidettava joka päivä.
Isketäänpä Airalle ja Peterille kouraan miljoona euroa leikkirahaa. Mitä sillä tekisitte? Aira ja Peter katsovat toisiaan.
-Miltsi?
Aira aloittaa. Palkattaisiin työntekijöitä. Laitettaisiin vanha savinavetta sellaiseen kuntoon, että vieraat pystyisivät siellä kokkailemaan ja yöpymään. Pop-uppeja! Lämmitys kuntoon. Koneitten uudistamista. Lisää tuotekehitystä, kyllä, siihen rahaa!
-Emme kaipaa hienoja autoja emmekä osta vaatteita. Ruokailuakaan ei tarvitsisi muuttaa lainkaan. Juomme hyviä viinejä nytkin.
Auto saattaisi mennä uusiksi. Airaa naurattaa heidän vanha, hirveän kälyinen Hiace-romunsa, jonka he pysäköivät toissa kesänä Helsingissä suoraan loistohotellin Kämpin eteen yliopiston professori Petri Niemi kyydissään. Oli tarkoitus mennä samppanjalle.
-Meitä istui pakun edessä kolme, ja kyllä nauratti.

Aira ja Peter puhuvat perunoista hellästi. Vähän kuin kaksi vanhojen, suomalaisten jazz-levyjen keräilijää jakaisi kokemuksiaan.
On Highland Burgundy Red, Mayan Twilight, La Ratte (parsaperuna), Shetland Black ja Pink Fir Apple, joka näyttää sormiaan ja varpaitaan heiluttelevalta inkivääriltä. Sitä oli maassa tänäkin kesänä, koska oil tarkoitus yllättää Jukka (Jukka Nykänen, ravintola Juuri). Mahdoton kuoria?
-Ei voi kuoria! Ei ole tarkoituskaan, Aira sanoo.
Ulkomaailma unohtuu, kun Aira, Peter ja Härmän Ratin toinen omistaja Juha Ollila uppoutuvat keskustelemaan siitä, mistä lajikkeesta syntyy paras perunamuusi. Ollila tarjoaa “tavallisista” lajikkeista Lauraa, kun taas Peter vajoaa unelmoimaan Trixie-muusista.
Airalla ja Peterillä kasvaa eurooppalaista perunaa, joka sopeutuu pohjoisen pitkään päivään ja eteläamerikkalaista perunaa, jonka tutkijat ovat sopeuttaneet kasvamaan pohjoisen valossa.
-Olemme menettäneet tuhansia euroja erilaisten lajikekokeilujen takia, Aira kertoo.
Mutta ei raha häntä huoleta. Raha alkaa kiinnostaa vasta sitten, kun on laskujen maksamisen aika.
-Ei raha mua muuten kiinnosta. Mitä sillä tekee?

Sano peruna, jos haluat, että Aira aloittaa seuraavan palopuheensa.
-Peruna ei ole meillä kaupoissa useinkaan hyvälaatuista, vaikka poikkeuksia toki on. Hyvää saa toreilta, maatiloilta, REKO-lähiruokarenkaista eli viljelijöitä suoraan, Aira sanoo.
Perunat ovat liian usein vihreitä, ja sairaat perunoiden kohdat on peitetty kuivattamalla ja turvettamalla.
-Mauttomia, typellä kasvatettuja, Aira kiteyttää, ja Peter nyökkää.
Perunat säilytetään liian usein väärässä lämpötilassa, liian lämpimässä. Kaupassakin niitä pitäisi säilyttää viileässä ja pimeässä vaikka juureskaapeissa eikä täysvalaistuksen alla kuten nyt. Se ei käy perunalle! Jopa einekset pääsevät asianmukaisemmin kylmään.
Sosiaalisessa mediassa pyöri vuoden 2017 lopulla video jääkarhusta, joka etsi nälkiintyneenä ruokaa. Aira katsoi videon kyynelsilmin ja tietää, että kun laji kuolee, “se on sitten siinä”. Sitä ei saa takaisin.
-Sama koskee kasveja.
Tästä syystä hän tappelee diversiteetin eli monimuotoisuuden puolesta, josta puhutaan Brysselissä EU-tasolla kovasti. Aira on kohdistanut energiansa kysymykseen siementen omistusoikeudesta ja näkee punaista ajatuksesta, että isot yritykset kykenisivät patentoimaan tietyt siemenet.
Tai Airan sanoin: se on iso, sikamainen ongelma!
Patentoimisen seurauksena viljelijät joutuvat jo nyt maksamaan omistusoikeusmaksuja eli tos-maksuja lajikkeita omistaville yrityksille, eikä Suomeen saada tarpeeksi olosuhteisiimme soveltuvia erilaisia siemeniä, varsinkaan luomusiemeniä.
-Patenttioikeus aiheuttaa sen, että lajikkeiden ja lajien määrä kaventuu ja ruokakulttuuri heikentyy. Eikä pelkästään ruokakulttuuri vaan todellisuudessa koko ruuan saanti vaarantuu. Ei riitä, että jonkin lajin tai lajikkeen siemeniä löytyy vain hyötykasviyhdistyksistä. Eihän se niin voi olla!
-Mitä me jätetään meidän lapsille, jos kaikki kavennetaan?
Aira yrittää tehdä yhteistyötä viljelijöiden kanssa ympäri Suomen ja levittää lajikkeiden kasvualuetta harrastajaviljelijöille, jotka ymmärtävät niiden arvon. Hän on tutustunut esimerkiksi kuusamolaiseen Terttuun, jota hän ei ole koskaan edes tavannut. Terttu Törmänen viljelee pohjoisessa Gobbas Gårdin maahantuomia perunalajikkeita ja antaa Airalle palautetta siitä, miten peruna Kuusamossa kasvaa.

Aira ja Peter pelkäsivät jo alkuvuodesta 2017, että vuodesta tulisi perunalle kauhea. Niin tulikin. Viime vuosi oli vielä pahempi kuin vuosi 1987, jolloin sato sentään saatiin pelastettua.
Ilmastonmuutos on alkanut näkyä. Atlantilla pyörivien hurrikaanien hännät viistävät Pohjolaa.
Viime vuoden kevät oli kylmä. Tietyt, etelään kallellaan olevien viljelylohkojen töyräät, pääsivät kyllä Gobbas Gårdin tilalla lämpöön, mutta kun päälle iski kylmä ja sateinen kesä, peruna ei kasvanut. Ja kun loppukesästä nousi myrsky, hernekin meni lakoon niin maata myöten, ettei sitä pystynyt enää puimurilla nostamaan. Sadosta jäi kaikki maahan.
Aira oli luvannut Arille (Ari Ruoho, ravintola Nokka) aivan tietynlaisia perunoita uutta ruokalistaa varten. Sitten näyttikin, ettei Ari niitä saisi.
Aira ja Peter lähtivät pellolle ja alkoivat kaivaa vaurioituneita perunoita mudasta käsin. He käyttivät puolitoista tuntia työaikaa yhtä perunakiloa kohti. He huomasivat, että perunoiden mukulat olivat pikkuruisia, vain parin sentin kokoisia. Ensin Peter luuli, että perunoihin oli iskenyt rutto. Sitten hän tajusi, että perunat olivat luulleet, että oli tullut talvi.
-Huonot kelit ovat erityisen hankalia vaikeasti kasvatettaville erikoislajikkeille, Aira sanoo.

Olisipa jokaisella paikkakunnalla pienviljelijä, jolle maksettaisiin perunasta ja tuotteista suoraan niin, että hän saisi perunastaan paremman hinnan. Viljelijä huolehtisi oman paikkakuntansa perunoista. Ei olisi muovipusseja. Ei tarvittaisi edes erikoislajikkeita, kunhan olisi hyvälaatuista perunaa. Myyntipisteet olisivat lähellä. Jos mahdollista, peruna tuotaisiin asiakkaille joka päivä suoraan pellosta tai vähintään kellarista.
Tämä on Aira Sevónin harras toive.
-Kansantaloudellisesti katsottuna ei niin suuri asia, mutta ruokakulttuurin kannalta kyllä, hän sanoo, eikä naura.

Juttu on ilmestynyt Glorian ruoka & viini -lehden numerossa 2/2018.