Karpalo-parsakaalisalaatti voi kuulostaa vaatimattomalta, mutta maku on juhlan arvoinen. Kuivatut karpalot, pähkinät ja kirpeähkö majoneesikastike muodostavat taivaallisen hyvän yhdistelmän. Salaatti käy myös lisäkkeeksi vaikkapa kanavartaille, savulohelle tai lihalle.
More content below the advertising
More content below the advertising
4 annosta
20 min
Helppo
Karpalo-parsakaalisalaatti
Ingredients
300
g
parsakaalia
1
dl
kuivattuja karpaloita
1
dl
paahdettuja, rouhittuja parapähkinöitä tai kokonaisia, kuorellisia manteleita
Kastike
1
valkosipulinkynsi
4
rkl
täysmajoneesia
1
rkl
punaviinietikkaa
1
tl
sormisuolaa
1
tl
sokeria
½
tl
valkopippuria myllystä
Steps
- Irrota parsakaali pieniksi paloiksi. Kuori varsi ja leikkaa paloiksi. Keitä parsakaalia muutama minuutti suolalla maustetussa vedessä. Kaada vesi pois ja nosta parsakaali jäähtymään kylmään veteen.
- Tee kastike. Leikkaa kuorittu valkosipulinkynsi pienenpieniksi paloiksi. Lisää joukkoon majoneesi, etikka ja mausteet.
- Viipaloi karpalot. Yhdistä valutettu, kylmä parsakaali kastikkeen, karpaloiden ja pähkinöiden kanssa. Salaatin voi tehdä valmiiksi etukäteen, sillä se säilyy muutaman päivän viileässä.