Makea kesämansikka ja suolainen vuohenjuusto on unelmapari.
More content below the advertising
More content below the advertising
25 palaa
45 min
Helppo
Mansikka-vuohenjuustoruudut
Ingredients
Pohja
200
g
voita
6
dl
kaurahiutaleita
4
dl
vehnäjauhoja
1 1/2
dl
sokeria
1
tl
leivinjauhetta
1/2
dl
vettä
Vuohenjuustotäyte
400
g
maustamatonta tuorejuustoa
400
g
vuohenjuustoa paksusta tangosta (esim. chévre melusine)
2
dl
kuohukermaa
1 1/2
dl
sokeria
2
rkl
perunajauhoja
4
kananmunaa
Lisäksi
500
g
mansikoita
1/2
ruukku
sitruunamelissaa
3
rkl
hunajaa
Steps
- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Sulata voi ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää niihin voisula ja vesi. Sekoita tasaiseksi.
- Taputtele taikina tasaiseksi levyksi leivinpaperin päälle uunipellille. Esipaista pohjaa 10 minuuttia.
- Murustele vuohenjuusto kulhoon, lisää joukkoon tuorejuusto ja kerma. Soseuta sauvasekoittimella sileäksi. Sekoita joukkoon sokeri, perunajauhot ja munat. Kaada esipaistetulle levylle ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja saanut aavistuksen väriä pintaansa. Anna levyn jäähtyä huoneenlämpöiseksi tai jääkaappikylmäksi.
- Viipaloi piirakalle runsaasti mansikoita, koristele sitruunamelissalla ja valuta päälle hunajaa.