Maukas jauhelihamureke pekonikuorrutuksella.
Jauhelihamureke pekonikuorrutuksella.
Lisukkeeksi sopii esim. ruskea kastike ja perunamuusi.
Vähän maukkaampi jauhelihamureke
Ainekset
Työvaiheet
1. Laita jauhelihat ja kermaviilit, sekä Kokis kulhoon ja sekoita tasaiseksi massaksi. Mausta grillimausteella, savupaprikalla ja mustapippurilla mielesi mukaan. Lisää puolikkaan sitruunan mehu.
2. Lisää korppujauhoja kunnes taikina on riittävän kiinteää. Maista useasti kunnes taikinassa on sopivasti mausteita.
3. Laita leivinpaperi pöydälle ja kaada siihen hieman öljyä (esim. oliiviöljy)
4. Kaada mureketaikina leivinpaperille ja tasoittele levyksi.
5. Sivele pinnalle tomaattimurskaa tai ketsuppia.
6. Levitä seuraavaksi suolakurkun viipaleet ja ripottele pinnalle yrittimaustetta tai tuoreita yrttejä. (basilika, minttu, timjami)
7. Raasta tai höylää pinnalle juustoa (Mustalema emmental) kauttaaltaan.
8. Ota kiinni leivinpaperin yläreunasta ja tee taikinasta tuikka rulla.
9. Nosta mureke voideltuun vuokaan ja levitä pekoni suikaleet päälle kunnes on kauttaaltaan peitossa.
10. Paista 220 asteisessa uunissa niin kauan että pekoni on ruskistunut.
11. Laske uunin lämpötila 120 asteeseen ja anna muhia n. reilu tunti.
12. Tarkista kypsyys ja valmista esim. kastike ja perunamuusi.
13. Nauti hyvästä ruoasta.