Sokerisuolaus graavaa kalan pehmeäksi ja miellyttävän makuiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
6
15 min + 1–2 vrk
Helppo
Sokerisuolattu lohi
Ainesosat
800
g
lohifileetä
3
dl
vettä
1
dl
sokeria
½
dl
hienoa merisuolaa
1
oksa
rosmariinia
½
dl
tilliä
Vaiheet
- Poista lohifileestä ruodot ja nahka. Leikkaa lohi 2–4 tasakokoiseen palaan.
- Kiehauta kattilassa vesi, sokeri ja suola. Lisää rosmariinin oksa ja anna liemen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
- Laita lohifilee suljettavaan muovipussiin. Kaada jäähtynyt liemi joukkoon. Sulje pussi, paina ilma pois ja laita jääkaappiin maustumaan 1–2 vuorokaudeksi.
- Ota lohi liemestä, pyyhi kuivaksi ja hienonna päälle tuoretta tilliä ennen tarjoilua. Leikkaa paloiksi tai ohuiksi siivuiksi.
Keltainen kaalisalaatti
Ainesosat
1
kg
keräkaalia
30
g
tuoretta inkivääriä
1
ruukku
tuoretta korianteria
1
tl
suolaa
1
dl
omenaviinietikkaa
1
dl
sokeria
½
dl
rypsiöljyä
2
tl
seesamiöljyä
Vaiheet
- Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi veitsellä tai juustohöylällä. Kuori ja raasta inkivääri. Hienonna korianteri.
- Laita kaalit isoon kulhoon ja ripottele joukkoon suolaa. Hiero kaalia käsin muutama minuutti, jotta se hieman mehustuu ja pehmenee. Lisää inkivääri ja korianteri.
- Kiehauta kastikkeen ainekset kattilassa niin, että sokeri sulaa liemeen. Anna jäähtyä hetki. Sekoita liemi kaalin joukkoon. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään. Sekoita pari kertaa maustumisen aikana.