Mantelinen marjakakku on nopea valmistaa ja säilyy mehukkaana jääkaapissa useamman päivän. Jos tarjoat sen lämpimänä, laita tarjolle myös esimerkiksi vaniljajäätelöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
10
60 min
Helppo
Mantelikuningatarkakku
Ainesosat
150
g
voita
1½
dl
sokeria
1
tl
vaniljasokeria
3
kananmunaa
150
g
mantelijauhetta
1
dl
vehnäjauhoja
1½
tl
leivinjauhetta
yhteensä 3
dl
vadelmia ja mustikoita
1
rkl
perunajauhoja, mikäli käytät pakastemarjoja
Pinnalle
mantelilastuja
Vaiheet
- Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokerit kuohkeaksi joko sähkövatkaimella tai yleiskoneessa.
- Lisää kananmunat yksi kerrallaan joukkoon, samalla koko ajan vatkaten.
- Lisää joukkoon mantelijauhe ja sekoita varovasti.
- Sekoita leivinjauhe jauhojen joukkoon ja lisää jauhot taikinan sekaan varovasti nuolijan avulla.
- Sekoita lopuksi joukkoon myös marjat. Mikäli käytät pakastemarjoja, pyöräytä ne perunajauhoissa ennen taikinaan lisäämistä.
- Kaada taikina voideltuun irtopohjaiseen piirasvuokaan (halkaisija 25 cm). Voit hyvin paistaa kakun myös tavallisessa lasisessa piirasvuoassa, tällöin se kannattaa tarjoillakin suoraan vuoasta. Ripottele päälle mantelilastuja.
- Paista kakkua 175-asteisessa uunissa 30–40 minuuttia tai siihen asti, kunnes kakku on keskeltäkin napakan tuntuinen.