Me Naiset on lisännyt 1451 reseptiä.
Linkitetty 68 keittokirjaan.
OHJE Riikka Väliahde KUVA Panu Pälviä

Lempeässä luksuspuurossa on intialaisen teen mausteiset aromit, karamellihedelmiä ja pähkinärouhetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Chai-puuro ja karamellihedelmät

Ainekset

8
dl
vettä
4
dl
isoja kaurahiutaleita
1
rkl
inkivääriä raastettuna
1
tl
suolaa
0,5
tl
kardemummaa
0,5
tl
neilikkaa
1
dl
mustaa teetä
2
dl
maitoa
Karamellihedelmät
2
banaania tai päärynää
1
rkl
voita
1
tl
kanelia
2
rkl
vaahterasiirappia
Lisäksi
pähkinärouhetta

Työvaiheet

  1. Mittaa vesi kattilaan. Lisää kaurahiutaleet ja mausteet. Anna kuumentua miedolla lämmöllä kiehuvaksi. Sekoita välillä. Kun puuro on porissut 5 minuuttia, lisää maito ja musta tee. Sekoita hyvin. Peitä kannella ja anna hautua juuri ja juuri poristen sillä välin, kun valmistat hedelmät.
  2. Leikkaa banaani kiekoiksi tai päärynä siivuiksi. Poista päärynästä siemenet. Sulata voi pannussa. Lisää hedelmät pannulle. Paista ensimmäiseltä puolelta muutama minuutti, käännä ja lisää kaneli. Lorauta vaahterasiirappi pannulle ja sekoittele varovasti sekaisin.
  3. Kauho puuro lautasille ja nostele hedelmät päälle. Lusikoi pannulta kaikki voi ja siirappi mukaan. Viimeistele pähkinärouheella.

Vinkki! Kun haluat puurosta erityispehmeää, liota hiutaleita vedessä jo yön yli.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2865 reseptiä.
Linkitetty 54 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Tuomas Kolehmainen

Jos ruokien nimillä olisi söpöyskilpailu, voittaisi piperade taatusti. Nimestä huolimatta kyse ei ole piperryksestä, vaan rehdistä maalaisruoasta, jonka päätähtenä on paahdetut paprikat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Piperade

Ainekset

2
tlk (à 465 g)
paahdettuja paprikoita
3
valkosipulinkynttä
1
rkl
oliiviöljyä
2
tl
fenkolinsiemeniä
1
tlk
kokonaisia säilöttyjä tomaatteja
1
dl
vettä
1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
4
kananmunaa
2
kevätsipulia
½
ruukkua basilikaa

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen.

  2. Valuta paprikat ja pilko ne muutaman palaan. Hienonna valkosipulinkynnet.

  3. Paista fenkolinsiemeniä ja valkosipulia öljyssä uuninkestävällä pannulla noin minuutti. Lisää paprikat, tomaatit, vesi, suola ja pippuri. Kuumenna ja hauduta keskilämmöllä kannen alla noin 10 minuuttia.

  4. Riko munat pinnalle. Laita pannu uuniin ja kypsennä noin 5 minuuttia.

  5. Hienonna päälle kevätsipulit ja basilikaa. Tarjoa lisäksi leipää.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2865 reseptiä.
Linkitetty 20 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Upean mausteiset ja sisältä pehmeät intialaiset perunapyörykät uppopaistetaan pinnaltaan rapeiksi. Nauti ne intialaiseen tapaan aamupalalla sämpylän välissä tai välipalaksi raikkaan chutneyn kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 pyörykkää
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Vadat eli uppopaistetut perunapyörykät

Ainekset

4–6
(650 g)
perunaa (jauhoinen lajike)
1
vihreä chili
1
valkosipulinkynsi
2
cm:n pala
inkivääriä
2
rkl
rypsiöljyä
2
tl
mustia sinapinsiemeniä
10
currynlehteä
1
tl
suolaa
½
tl
kurkumaa
Taikina
2
dl
kikhernejauhoja eli gramjauhoja
1
tl
suolaa
¼
tl
kurkumaa
dl
vettä
Uppopaistamiseen
1
l
rypsiöljyä

Työvaiheet

  1. Keitä perunat kypsiksi. Anna jäähtyä hetki. Kuori, paloittele ja murskaa perunat.

  2. Hienonna chili ja valkosipuli. Kuori ja raasta inkivääri. Kuumenna 2 rkl rypsiöljyä pannussa. Lisää sinapinsiemenet, ja kun ne alkavat sihistä, lisää currynlehdet, chili, val­kosipuli, inkivääri, suola ja kurkuma. Sekoita ja lisää murskatut perunat. Paista muutama minuutti ja siirrä sivuun jäähtymään.

  3. Valmista taikina. Sekoita jauhot, suola ja kurkuma kulhossa. Lisää vettä pienissä erissä, kunnes taikina on sileää. Pyöritä jäähtyneestä perunaseoksesta 12 palloa.

  4. Kuumenna öljy valurautapadassa 180­ asteiseksi. Kasta perunapallot taikinaan ja uppopaista niitä kolme kerrallaan, noin 2 minuuttia per puoli tai kunnes pallot ovat kauniin ruskeita. Nosta talouspaperin pääl­le valumaan. Tarjoa vadat korianteri­pinaattichutneyn kanssa (ohje alla).

Korianteri-pinaattichutney

Ainekset

2
ruukkua korianteria
1
ps (80 g)
babypinaattia
4
mintunoksaa
2
valkosipulinkynttä
cm:n pala
inkivääriä
2
vihreää chiliä
½
tl
suolaa
½
dl
maustamatonta jogurttia

Työvaiheet

  1. Laita korianterit varsineen monitoi­mikoneen kulhoon. Lisää pinaatti ja minttu. Voit valmistaa chutneyn myös sauvasekoittimella.

  2. Kuori ja paloittele valkosipulinkynnet sekä inkivääri. Leikkaa chileistä kanta pois ja paloittele chilit muutamaan pa­laan. Laita aineet kulhoon ja lisää suola.

  3. Soseuta seos sileäksi tahnaksi. Lisää jogurtti ja käytä konetta muuta­ ma kierros. Chutney säilyy jääkaapis­sa 4–5 päivää.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2865 reseptiä.
Linkitetty 46 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Aamiaisleivissä on ripaus luksusta, kun sämpyläksi valitaan briossi ja väliin valmistetaan silkkinen munakokkeli sekä korealaisittain maustetut sinappikurkut ja majoneesit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Korealaiset aamiaissämpylät

Ainekset

4
briossisämpylää
2
dl
majoneesia
1
rkl
gochujang-chilitahnaa
2
tl
tuoretta inkivääriä raastettuna
4
isoa kananmunaa
1
dl
kermaa
1/2
tl
suolaa
1
rkl
voita
2
tl
paahdettua seesamiöljyä
1/2
kurkku
Sinappikurkut
1
rkl
sinapinsiemeniä
1
rkl
riisiviinietikkaa
1/4
tl
suolaa
1
tl
hunajaa
2
kevätsipulia

Työvaiheet

  1. Aloita kurkuista. Leikkaa kurkku ohuiksi viipaleiksi juustohöylällä. Laita viipaleet tiiviskantiseen purkkiin. Lisää joukkoon sinapinsiemenet, etikka, suola ja hunaja. Sulje kansi ja hölskyttele kurkkuja hetki, jotta maut tasaantuvat.
  2. Leikkaa kevätsipulit viipaleiksi. Halkaise sämpylät.
  3. Jaa majoneesi kahteen pieneen kulhoon. Mausta toinen majoneesi gochujangilla. Kuori ja raasta inkivääri ja sekoita se toiseen majoneesiin. Levitä gochujang-majoneesi sämpylöiden pohjapaloille.
  4. Riko munat kulhoon. Vatkaa kerma ja suola joukkoon.
  5. Sulata voi paistinpannussa. Kaada munaseos pannuun ja kypsennä sitä miedolla lämmöllä paistinlastalla samalla sekoittaen noin 2–3 minuuttia.
  6. Siirrä pannu syrjään ja kääntele seesamiöljy joukkoon. Jaa lämmin munakokkeli sämpylöille ja lisää päälle inkiväärimajoneesia sekä kurkkuja. Ripottele kevätsipulia täytteille ja nosta sämpylöiden kannet paikoilleen.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1451 reseptiä.
Linkitetty 19 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Piia Arnould

Kultainen maito eli Haldi Doodh on intialainen ayurvedinen kuuma juoma, joka on yksinkertaisimmillaan sekoitus maitoa ja kurkumaa. Sen sovellus, kultainen pirtelö, nautitaan kylmänä ja siihen lisätään tuoreen kurkuman lisäksi muitakin mausteita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
1
Valmistusaika
5 min
Vaikeustaso
Helppo

Kultainen pirtelö

Ainekset

1
pieni porkkana tai 3⁄4 dl porkkanamehua
1
pakastettu banaani
noin 1½
dl
mantelimaitoa
1
dl
kookosmaitoa
1
rkl
raastettua inkivääriä
2
tl
hunajaa
1
tl
raastettua tuoretta kurkumaa (tai 1 tl jauhettua)
½
tl
kanelia
½
tl
jauhettua kardemummaa
¼
tl
rouhittua mustapippuria
1/6
tl
jauhettua muskottipähkinää

Työvaiheet

  1. Kuori ja paloittele porkkana, jos käytät sitä mehun sijaan.

  2. Soseuta kaikki ainekset blenderissä tai sauvasekoittimella keskenään. Lisää mantelimaitoa, kunnes juoma on sopivan paksuista.

Kommentit (0)