Kodin Kuvalehti on lisännyt 572 reseptiä.
Linkitetty 35 keittokirjaan.
OHJE Riikka Kaila KUVA Panu Pälviä

Perinteinen ruispuuro piristyy, kun höystät sen karpalolla ja omenalla ja lusikoit päälle rapeaa pähkinä-siemenseosta.

Annoksia
6 annosta
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Omenainen ruis-karpalopuuro

Ainekset

2
isoa omenaa
4
dl
(pakaste)karpaloita
1
l
vettä
3/4
dl
sokeria
1
tl
suolaa
3
dl
ruisjauhoja
Päälle
2
dl
pähkinöitä
1
dl
siemeniä
½
dl
hunajaa
½
tl
suolaa
1
dl
kuivattuja karpaloita

Työvaiheet

  1. Kuori ja raasta omenat karkeaksi raasteeksi. Siirrä omenaraaste kattilaan ja lisää sulatetut karpalot. Soseuta aineet sileäksi sauvasekoittimella.
  2. Lisää kattilaan vesi, sokeri ja suola. Kuumenna neste kiehuvaksi ja vispaa joukkoon ruisjauhot. Anna puuron hautua noin tunti välillä sekoitellen.
  3. Kaada pähkinät ja siemenet kulhoon ja sekoita niiden joukkoon hunaja ja suola.
  4. Kaada pähkinät ja siemenet leivinpaperin päälle uunipellille. Paahda 175-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä.
  5. Riko pähkinälevy esimerkiksi haarukalla. Sekoita joukkoon karpalot.
  6. Tarjoa ruispuuro maidon ja rapean pähkinäsekoituksen kera.
Ihan maidotonta on lisännyt 25 reseptiä.
Linkitetty 9 keittokirjaan.
Voitko vastustaa? Juuri paistettuja herkullisia lettuja!
Voitko vastustaa? Juuri paistettuja herkullisia lettuja!

Lämpimät, juuri paistetut letut ovat ihan maagisia, niitä ei voi noin vain ohittaa. Jo räiskäleiden tuoksu kaappaa jokaisen makunystyrät. Letuissa on jotain ihanan lohduttavaa, olisiko se niiden tuttu ja turvallinen maku vai muistot kivoista lapsuuden lettukekkereistä? Kurkkaa  myös  letuille...

Gluteenittoman lettutaikinan haasteet

Onneksi letuista ei tarvitse luopua vaikka noudattaisi maidotonta ja gluteenitonta ruokavaliota. Kasvismaidot sopivat täydellisesti lettutaikinaan, gluteenittomat jauhot sen sijaan tuovat hieman lisähaastetta. Koska gluteenittomissa...

Annoksia
6-7
Vaikeustaso
Helppo

Parhaat maidottomat ja gluteenittomat letut

Ainekset

5
dl
mantelimaitoa (paahdetuista manteleista)
1
kpl
kananmuna
2
rkl
rypsiöljyä
1,5
dl
gluteenitonta jauhoseosta
2
tl
psylliumjauhetta (hieno karkeus)
2
tl
hienoa sokeria
0,5
tl
suolaa
Paistamiseen kasvismargariinia tai rypsiöljyä.
Varaa lisäksi noin 0,5 dl mantelimaitoa, jos haluat notkistaa lettutaikinaa lisää paiston aikana.

Työvaiheet

1. Sekoita vispilällä kulhossa mantelimaito, kananmuna ja rypsiöljy. Yhdistä kuivat ainekset keskenään, lisää nesteen joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Anna taikinan turvota kunnolla, vähintään 30 minuuttia. Taikina saattaa turvota kulhossa lisää myös paistamisen aikana. Jos taikina tuntuu liian jäykältä, lisää tilkka mantelimaitoa, sekoita ja jatka paistamista.

2. Lämmitä teflonpintainen paistinpannu kuumaksi ja paista letut kasvismargariinilla tai rypsiöljyllä. Paiston aikana lettu turpoaa hieman, mutta lautasella jäähtyessään se palautuu ohueksi.

Nauti letut tuoreeltaan makean tai suolaisen täytteen kera. Letut maistuu hyviltä myös seuraavana päivänä. Säilytä ylijääneet räiskäleet jääkaapissa ja lämmitä niitä joko mikroaaltouunissa tai pannulla.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1846 reseptiä.
Linkitetty 35 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Sami Repo

Unohda juustoraaste piirakan täytteestä ja leivo se pohjataikinaan! Rapeapohjainen, omenakuutioilla höystetty kermainen sienipiirakka katoaa vuoasta viimeistä murua myöten.

Annoksia
10 palaa
Valmistusaika
1 t 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Suppilovahvero-omenapiirakka

Ainekset

Pohja
125
g
voita
2 1/2
dl
ruisjauhoja
2
dl
vehnäjauhoja
2
dl
gruyère-juustoa raasteena
1/2
dl
vettä
1
tl
timjamia
1/2
tl
suolaa
Täyte
1 1/2
l (n. 600 g)
suppilovahveroita
1/2
purjo
25
g
voita
1
tl
fenkolinsiemeniä
1
hapokas omena (esim. Granny Smith)
1/2
ruukku
tilliä
1
pkt (200 g)
ranskankermaa
1
kananmuna
1
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Ota voi pehmenemään hyvissä ajoin. Sekoita pehmeä voi ja jauhot tehosekoittimessa murumaiseksi seokseksi. Lisää raastettu juusto, vesi ja mausteet. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  2. Vuoraa piirasvuoka (Ø noin 24 cm) leivinpaperilla ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin 30 minuutiksi.
  3. Esipaista piiraspohjaa 180-asteisessa uunissa 10 minuuttia.
  4. Puhdista ja paloittele sienet. Viipaloi purjo ja huuhtele se siivilässä.
  5. Paista sieniä voissa pannussa 5–8 minuuttia, niin että niistä irronnut neste kiehuu kasaan. Lisää purjo ja fenkolinsiemenet. Paista 5 minuuttia. Kaada paistos kulhoon. Kuori ja kuutioi omena. Hienonna tilli. Sekoita omenakuutiot, ranskankerma ja kananmuna täytteeseen. Mausta tillillä ja suolalla.
  6. Levitä täyte esipaistelulle pohjalle ja paista piirakkaa uunissa 40 minuuttia.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1846 reseptiä.
Linkitetty 20 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Panu Pälviä

Pikkelöidyissä silakoissa maistuu vahva ja herkullinen piparjuuri. Kalat maustuvat vuorokaudessa tarjoilukuntoon.

Annoksia
8
Valmistusaika
20 min + pikkelöinti 12 t2
Vaikeustaso
Helppo

Piparjuurisilakat

Ainekset

400
g
silakkafileitä
Pikkelöintiliemi
1
pieni punasipuli
1
dl
valkoviinietikkaa
2
rkl
sokeria
1 1/2
tl
suolaa
5
kokonaista mustapippuria
4
neilikkaa
5
cm pala
piparjuurta
1
dl
oliiviöljyä
1
rosmariininoksa
Lisäksi
8
viipaletta
rapeakuorista maalaisleipää
1-2
valkosipulinkynttä
1-2
rkl
oliiviöljyä

Työvaiheet

  1. Aloita liemestä. Kuori punasipuli ja viipaloi se pieneen kattilaan. Lisää etikka, sokeri, suola, pippurit ja neilikat. Anna liemen kiehahtaa. Siirrä kattila pois liedeltä ja anna liemen jäähtyä hetki.
  2. Nylje silakkafileet nahattomiksi. Kuori piparjuuri ja leikkaa se ohuiksi lastuiksi. Lado silakat ja piparjuurilastut kerroksittain puhtaaseen lasipurkkiin. Kaada haaleaksi jäähtynyt pikkelöintiliemi purkkiin. Lisää öljy ja rosmariininoksa purkkiin. Sulje purkki huolellisesti ja kääntele muutaman kerran ylösalaisin. Anna silakoiden marinoitua jääkaapissa seuraavaan päivään. Silakat säilyvät kylmässä hyvinä noin pari viikkoa.
  3. Paahda maalaisleipäviipaleet. Hiero kunkin leivän pintaa valkosipulinkynnellä ja pirskota leiville oliiviöljyä. Lado silakkafileitä leipäviipaleille.

Kommentit (0)

Ihan maidotonta on lisännyt 25 reseptiä.
Linkitetty 11 keittokirjaan.
Nopeatekoinen pataleipä gluteenittomana
Nopeatekoinen pataleipä gluteenittomana
Herkullinen, rapeakuorinen pataleipä
Herkullinen, rapeakuorinen pataleipä

Pyöräytä rapeakuorinen ja ihanan kuohkea gluteeniton ja maidoton pataleipä! Resepti on kätevä kiireiselle leipojalle, sillä taikinaa ei tarvitse kohottaa yön yli, vaan herkullinen leipä valmistuu alle parissa tunnissa.

Vinkkejä gluteenittomaan leivontaan

Gluteeniton leivonta on tosinaan melko haasteellista. Suurin ongelma tuntuu olevan taikinan riittämätön kohoaminen ja löysän taikinan käsittely. Gluteenittomilla jauhoilla leipoessa ei taikinaan saada sitkoa, joten leivonnaiset kohoavat...

Vaikeustaso
Helppo

Kuohkea gluteeniton pataleipä

Ainekset

Kuivat ainekset
3
dl
gluteenitonta jauhoseosta
1,5
dl
kaurajauhoa, G
1 - 1,5
dl
riisijauhoa, G
1
dl
pikakaurahiutaleita, G
0,5
dl
Hirvelän KauraKuitunen kaurarouhetta, G
1
rkl
hienoa tummaa sokeria, esim. luomu kookossokeria
1,5
tl
kuivahiivaa
1,5
tl
psylliumia
1
tl
suolaa
Neste
4
dl
lämmintä vettä
2
rkl
ruokaöljyä

Työvaiheet

Valitse sopiva paistoastia pataleivälle

Varaa sopivan kokoinen ja muotoinen pata tai uunivuoka kansineen, jonka vetoisuus on noin 1,75 - 2,5 litraa. Padan muodolla ja koolla on väliä, sillä mitä isompi ja laajapohjaisempi pata on, sitä litteämpi leivästä tulee, koska taikina on hyvin löysää.

Olen itse käyttänut sekä valurautaista pataa että ihan tavallista keraamista Arabian Arctica uunikulhoa. Artican 1,5 litraisella kulholla saa korkeamman ja suloisen pyöreän leivän. Pata on leivän paistamiseen vähän liian pieni ja joudun käyttämään kantena foliota korkeana huppuna, jotta leivällä on tarpeeksi kohoamisvaraa paistuessaan. Myös savipadat sopivat hyvin tähän tarkoitukseen, voit aina käyttää kannen sijaan foliota.

Gluteenittoman leipätaikinan tekoon tarvitaan myös sähkövatkain, tavalliset sekoituskoukut ja taikinakoukut.

1. Käytä kahta kulhoa taikinan tekoon: toiseen laitetaan kaikki kuivat ainekset, toiseen vesi ja öljy.

Yhdistä ja sekoita kaikki kuivat ainekset kulhossa, mukaan lukien hiiva, psyllium, sokeri ja suola.

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja mittaa toiseen kulhoon. Lisää mukaan ruokaöljy.

2. Kaada sekoittamaasi jauhoseosta muutamassa erässä lämpimän veden joukkoon ja vatkaa sähkövatkaimella (tavalliset sekoituskoukut) koko ajan ettei taikina paakkunnu. Kun kaikki jauhot on käytetty, vaihda taikinakoukut vatkaimeen ja jatka sekoittamista täydellä teholla 5 minuuttia. Taikina muuttuu samalla hieman jäykemmäksi.

3. Peitä kulho tuorekelmulla tai laita muovipussi kulhon päälle. Anna kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa 30-40 minuuttia.

4. Laita uuni lämpiämään taikinan kohotessa 225 C asteeseen, tasalämmölle ja laita samalla pata kansineen kylmään uuniin. Pata saa kuumentua uunin lämmetessä.

5. Kun taikina on kohonnut, ota pata uunista ja ripottele padan pohjalle vähän kaurajauhoa.

Laita hanasta kylmä vesi juoksemaan hiljalleen ja kastele kädet hyvin. Ota taikina märillä käsillä taikinakulhosta ja muotoile leipä. Jos taikina uhkaa tarttua käsiin, kastele välillä käsiä ihan reilusti juoksevassa vedessä (voit käyttää apuna alla isoa keittolautasta, jos taikina ei pysy käsissä). Kun olet muotoillut leivän, pyöräytä se kuumaan pataan ja ripottele päälle hieman kaurajauhoa. Sulje pata kannella tai foliolla.

6. Paista leipää 225 C asteessa keskitasolla 30 minuuttia kannen ollessa kiinni. Jatka paistamista sen jälkeen 15 minuuttia ilman kantta.

7. Pyöräytä valmis leipä pois padasta heti paiston jälkeen ja jäähdytä ritilän päällä.

Leivän jäähdyttäminen ennen viipalointia

Vastaleivottu leipä tuoksuu herkulliselta ja siitä tekisi varmasti leikata heti muutama makupala! Anna leivän kuitenkin jäähtyä täysin huoneen lämpöiseksi ennen leikkaamista. Jos leikkaat leipää lämpimänä, leipäsiivut murenevat ja ratkeilevat. Käytän itse tuoreen leivän leikkaamiseen terävää, tiheästi sahalaitaista leipäveistä, sillä siivut leikkautuvat siististi.

Kommentit (0)